Viljelyä monipuolistamalla edistetään muutoskestävyyttä ja kannattavuutta

Suomessa ruokajärjestelmän joustavuus ja korkea ruuan omavaraisuusaste ovat varmistaneet ruuan saatavuuden. Elintarvikehuoltoon ja ruokaturvaan kohdistuviin häiriöihin on kuitenkin tärkeää valmistautua, jotta pystytään turvaamaan ruuan saatavuus myös tulevaisuudessa.

Viljelyn kannattavuuskysymys on ajankohtainen. Monilla tiloilla mietitään, onko tuotannon jatkaminen mahdollista. Kotimaisen tuotannon vähentymisellä olisi merkittävä vaikutus ruokajärjestelmän toiminnalle ja huoltovarmuudelle, mikä tällä hetkellä nojaa vahvasti maatalouden korkeaan omavaraisuuteen. Kun samanaikaisesti huoli maatalouden tuotantokyvystä ja ympäristövaikutuksista kasvavat, voisivat avaimet muutokseen löytyä viljelyn monipuolistamisesta.

Maatalouden heikko kannattavuus on ohjannut viljelijöitä tuottamaan kasveja, joista saa varmemman tulon, mikä on johtanut viljelyn yksipuolistumiseen. Monilla tiloilla viljelykierto saattaa puuttua kokonaan. Vuosien mittaan seuraukset tuntuvat biologisen monimuotoisuuden vähentymisenä sekä maan terveyden ja kasvukunnon heikentymisenä.

Hälyttävä merkki maaperän eloperäisen aineksen vähentymisestä on tutkimuksissa paljastunut noin 200 kilon hiilihävikki hehtaarilta vuosittain. Ajan myötä yksipuolinen viljely johtaa satotasojen laskuun, mikä tunnistetaan jo monilla tiloilla.

Viljelykierron toteuttaminen tärkeää

Viljelyn monipuolistaminen on yksi tärkeimmistä ratkaisuista muutoskestävyyden edistämiseksi. Samana vuonna eri kasvien viljely joko samalla tai eri peltolohkoilla tarjoaa sadontuotolle ”vakuutuksen”, koska eri lajien tapa reagoida häiriöihin vaihtelee. Esimerkiksi kasvinviljelytilalla korkean lämpötilan sattuessa kevätviljojen kriittiseen kehitysvaiheeseen, eri kasvuvaiheessa olevat öljy- tai palkokasvit tai syysviljat voivat korvata kevätviljaa ja turvata korjattavan sadon onnistumista.

Lisäksi viljelyn monipuolistaminen eri vuosina eli viljelykierron toteuttaminen tukee maaperän terveyttä ja kasvukuntoa, mikä voi auttaa sopeutumaan erilaisiin ilmastonmuutoksen aiheuttamiin sääilmiöihin. Monimuotoisuus auttaa myös ylläpitämään välttämättömien ekosysteemipalveluiden tuotantoa, kuten pölytystä ja tuholaisten ja tautien biologista säätelyä. Näin se myös tukee pienempää riippuvuutta fossiilisista tuotantopanoksista.

Kasveissa markkinapotentiaalia

Markkinoilla on viime vuosina ollut kasvavaa kysyntää erikoiskasveille, kuten öljy- ja valkuaiskasveille. Suomen valkuaisrehuraaka-aineen omavaraisuusaste on ollut noin 20 prosenttia. Yritysten suotuisista sopimusehdoista ja kannustavista hinnoista huolimatta merkittävää kasvua on saatu aikaan vain herneen tuotannossa. Rypsin, rapsin ja härkäpavun suosiota ovat jarruttaneet torjunta-aineiden saatavuuden epävarmuus ja sääriskit.

Valkuaisen kysyntää nostaa myös kasviproteiinielintarvikkeiden suosion kasvu, joiden valmistukseen käytetään muun muassa kauraa, hernettä ja papua. Kasvipohjaisten juomien kulutuksen arvioidaan olleen vuonna 2022 reilut yhdeksän kiloa ja lihan korvikkeiden vähän yli kilo henkeä kohden. Kasvua ennustetaan tuleville vuosille 4–5 prosenttia vuosittain. Markkinoilla on innovatiivisia tuotteita, mutta massatuotantoon tarvittaisiin puolivalmisteiden suuren mittakaavan tuotantokapasiteettia.

Kasvava kysyntä tarjoaa lisätuloja myös vientimarkkinoilta. Kaurajuomien vienti kasvoi muutaman vuoden sisällä moninkertaiseksi reilusta 2 miljoonasta eurosta yli 17 miljoonaan euroon vuosien 2018 ja 2022 välillä. Kauragurttien vienti lisääntyi 4 miljoonasta eurosta yli 14 miljoonaan euroon kolmen viime vuoden aikana. Lihakorvikkeiden viennin taso ja kasvu ovat olleet maltillisempia, viennin arvo on noussut 2,8 miljoonasta eurosta 4 miljoonaan euroon vuosien 2020 ja 2022 välillä. Kasvupotentiaali on kuitenkin suuri myös tässä tuoteryhmässä.

Kasvinviljelytilalla nurmien sekä öljy- ja palkokasvien lisääminen viljoihin perustuvaan viljelykiertoon parantaisi viljelyn muutoskestävyyttä. Markkinoiden näkökulmasta näiden kasvien vakaa kysyntä puoltaa tuotannon kasvattamista.

Viljelijäjärjestön omien strategialaskelmien mukaan Suomessa on mahdollista nostaa öljykasvien viljelyalaa nykyisestä 41 000 hehtaarista 80 000 hehtaariin ja palkokasvien viljelyalaa nykyisestä 41 000 hehtaarista yli 200 000 hehtaariin vuoteen 2040 mennessä. Samalla olisi varaa laskea viljojen viljelypinta-alaa nykyisestä 980 000 hehtaarista alle 850 000 hehtaariin keskisatotasojen noustessa viljelyteknologian – lajikekehityksen ja täsmäviljelyn – ansiosta.

Valkuaiskasvien viljelyalan lisääminen Suomessa vähentäisi tarvetta tuoda maahan soijaa eläinten rehuksi ja parantaisi kotimaisen kasvi- ja eläinproteiinituotannon arvoa. Tämä lisäisi koko ruokajärjestelmän ilmastoviisautta ja muutoskestävyyttä.