Vuoden kalkkunatuottajiksi on valittu Jaana ja Jyrki Tapio Loimaalta

Jyrki Tapion mukaan kalkkunankasvatus sopii heille hyvin, sillä siinä on riittävästi haastetta. ”Ei sitä muuta enää osaisi tehdäkään”, sanoo Jyrki. Tulokset osoittavat, että tilalla todellakin osataan kalkkunankasvatus. Jyrkin mielestä haastavinta on, että olosuhteet muuttuvat koko ajan – ennakkoon ei koskaan tiedä, millainen lintuparvi kulloinkin on ja millaiset ilmat ulkona on. Koko ajan täytyy olla tarkkana, että saa pidettyä kasvattamon olot sopivina niin että lintujen hyvinvointi on koko ajan turvattuna.

”Vuoden kalkkunatuottajaksi valituksi tuleminen on meille suuri kunnia. Pyrimme jatkossakin tekemään kaikkemme, jotta kasvatuksen laatu ja tulokset pysyvät nimeämisen arvoisina”, Jyrki toteaa.

Tapiot kasvattavat kalkkunoita Loimaalla. Kalkkunoita tilalla on ollut vuodesta 2002 alkaen ja viimeisin laajennus on otettu käyttöön 2019. Vuoden kalkkunatuottajalla riittää uskoa omaan alaansa!

Kalkkuna tarjoaa vaihtelua suomalaiseen ruokapöytään

Suomalaisen lihansyöjän ruokalautasella olisi tilaa kevyelle kalkkunanlihalle, joka tuo hyvää vaihtelua lihavalikoimaan. Kalkkunanliha on monikäyttöistä. Paitsi että se soveltuu jokaisen kotikokin arkiruokiin, siitä voi yhtä helposti valmistaa myös mitä juhlavampia ruokalajeja. Kalkkunanliha on mureaa, maukasta, vaivatonta valmistaa sekä oikein kypsennettynä erittäin mehukasta. Miedon ominaismakunsa ansiosta kalkkunanliha sopii yhtä hyvin puhtaiden ja hentojen perusmakujen ystävälle kuin voimakasta ja ennakkoluulotonta maustamista harrastavalle.

Kalkkunaviikko lisää kuluttajien tietoisuutta kalkkunasta

Lokakuun viimeisellä viikolla vietetään kalkkunaviikkoa. Idea kalkkunaviikkoon syntyi, kun kalkkuna-alan toimijat miettivät keinoja lisätä tämän vähemmän tunnetun, mutta erittäin persoonallisen linnun tunnettuutta. Kalkkunaviikon tarkoituksena on kertoa kalkkunan kasvatuksesta Suomessa, ja näyttää minkälainen on tuo aktiivinen ja persoonallisen näköinen iso valkoinen lintu. Lisäksi halutaan jakaa tietoa kalkkunanlihan hyvistä ja monipuolisista ominaisuuksista elintarvikkeena. Osana kalkkunaviikkoa palkitaan vuoden kalkkunatuottaja.

Kalkkunaviikkoa viettävät yhdessä Suomen kalkkunakasvattajat, kalkkunalihatalo Länsi-Kalkkuna Oy ja Suomen Siipikarjaliitto ry.

https://kalkkunaasuomesta.fi/kasvatus/kasvattajat/pihlajamaen-tila/