ELO-säätiön ruokakulttuuripalkinnot päätoimittaja Eeropekka Rislakille ja ulkoministeriölle

Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö on myöntänyt vuoden 2023 Lentävä Lautanen -ruokakulttuuripalkinnot Viisi Tähteä Median päätoimittaja Eeropekka Rislakille ja ulkoministeriölle. Palkinnoilla ELO-säätiö nostaa esiin edelläkävijöitä, jotka lisäävät suomalaisen ruokakulttuurin kiinnostavuutta meillä ja maailmalla.

Suomalaisen ruokakulttuurin edistämissäätiö eli ELO-säätiö jakoi tänä vuonna kaksi Lentävä lautanen -ruokakulttuuripalkintoa. Palkinnot saivat Viisi Tähteä Median päätoimittaja, ravintola- ja ruokakirjoittaja Eeropekka Rislakki Helsingistä sekä suomalaista gastronomiaa ja Suomi-ruokaa maailmalla tunnetuksi tekevä ulkoministeriö.

Palkinnon saajista päättää Elo-säätiön hallitus. Tunnustukset jaettiin viikonvaihteessa Viini & Ruoka -tapahtumassa Helsingin Messukeskuksessa. Palkinnot jakoivat säätiön puheenjohtaja Peter Fredman ja hallituksen jäsen Heikki Antolainen

Perustelujen mukaan Rislakki on vuosikymmeniä puolustanut vahvasti suomalaista ruoka- ja juomakulttuuria monessa eri muodossa. Hänen rohkea ja kantaaottava asenteensa on tuonut alalle paljon näkyvyyttä ja muutosta.

Hän on uskaltanut astua esiin opponoimalla ravintola-alan jatkuvasti kiristyvää regulointia ja valvontaa tavalla, joka on kehittänyt toimialaa myönteisesti. 

“Rislakki ja hänen taustajoukkonsa ovat rakentaneet median, joka palvelee puolueettomasti toimialaa sekä tuo merkittävimmät uutiset, tulevaisuuden näkijät ja kiinnostavimmat tarinat loistavasti kaikkien saataville – ja aina pilke silmäkulmassa”, Elo-säätiön hallitus perustelee.

Rislakki: Ravintolasektori kaipaa ravistelua

Eeropekka Rislakki on ollut toimittajana 47 vuotta sekä toiminut kulttuurin moniottelijana. Kiitospuheenvuorossaan hän totesi, ravintolasektori kaipaa kipeästi uusia persoonallisia ja kriittisiä ammattitoimittajia.

”Ruoka ja juoma ovat kulttuuria, joten nekin ansaitsevat tulla käsitellyksi analyyttisesti, näkemyksellisesti sekä ajatusten törmäytyksinä, jotka kytkevät merkitykset laajemmin yhteiskuntaan ja sivistykseen. Olen huolissani, että perinteinen media ei houkuttele nuoria ja persoonallisia ruoka- ja juomakirjoittajia”, hän pohtii. 

Toinen huolen aihe Suomen talouden viimeisten 15 vuoden nollakasvu – stagnaatio – joka on jo pudottanut meidät lähialueiden ravintolakehityksestä.

”Iso kysymys on, onko meillä näkemystä kääntää niukkuus voimavaraksi ja omaäänisiksi sekä kiinnostaviksi ilmiöiksi. Nyt katse omiin lähtökohtiin, eikä siihen, mitä muualla tehdään suuremmin resurssein. Peesaaminen on jo tappion tunnustamista. Tulevaisuus ei vain tapahdu. Se tehdään!”, Rislakki patistaa toimialaa.

Ruokakulttuurin merkitys maakuvan muodostumisessa kasvanut

Elo-säätiön hallituksen arvostaa ulkoministeriön tekemää työtä Suomen ja suomalaisten hyvinvoinnin ja ruokakulttuurin puolesta kotimaassa ja ulkomailla. Monille ulkomaalaisille vieraille käynti Suomen edustustoissa on ensi kosketus maahamme. 

”Suomalainen ruoka on otettu vahvasti mukaan maakuvatyöhön. Ruoan ja ruokakulttuurin avulla edustustovierailusta voidaan tehdä mieleenpainuva kokemus, joka lisää kiinnostusta tutustua maahamme paremmin”, Elo-säätiön hallitus muistuttaa. 

Konkreettisina esimerkkeinä säätiö mainitsee Suomen Keittiömestareiden Suomiruoka -reseptiikkajulkaisun, joka on otettu edustustyötä tekevien työkaluksi, sekä edustustokokkien suomalaisen ruokakulttuurin koulutusohjelman käynnistämisen.

”Reseptien ja työkalujen lisäksi edustustojen kokit vierailevat Suomessa aistien millainen maamme sekä sen luonto ja raaka-aineet aidosti ovat. Eri yhteistyömuodot luovat vahvan sekä jatkuvan kehittymisen suomalaiselle ruokadiplomatialle maailmalla nyt ja tulevaisuudessa”, perusteluissa mainitaan.

Ulkoministeriöstä palkintoa olivat vastaanottamassa kulttuurin ja luovien alojen suurlähettiläs, johtava asiantuntija Paula Parviainen sekä hallinnollinen ulkoasiainsihteeri ja konferenssivalmentaja Annariina Kukkonen.

Lentävä Lautanen -palkinto on jaettu vuodesta 2014 lähtien. Se myönnettiin nyt seitsemännen kerran. Vuosina 2020–2022 palkinto ei jaettu.