Toimintavarma myymäläverkko rakenteilla

Huoltovarmuuskeskuksen Toimintavarma myymäläverkosto -hankkeessa kehitetään myymäläverkoston kykyä sietää muun muassa sähkökatkoja. Tavoitteena on varustaa noin 300 myymälää ympäri Suomen varavoimaliitynnöillä.

Pohja hankkeelle luotiin kauppa- ja jakelupoolin vuosina 2017–2020 toteutetussa päivittäistavarahuollon varautumisen kehittämisprojektissa, jonka vetäjänä työskenteli poolin valmiuspäällikkö Lauri Kulonen.

Hän on mukana myös Toimivarma myymäläverkosto -hankkeen projektiryhmässä. Tässä hankkeessa varmistetaan kansalaisten mahdollisuus hankkia välttämättömät päivittäistavarat myös vakavan häiriötilanteen aikana viimeistään 72 tunnin kotivaran ehdyttyä.

Myymälöiden mahdollisia sijainteja suunniteltiin päivittäistavaranhuollon kehittämisprojektissa seutukunnittain ja määriteltiin väestömääriin suhteutettu minimimäärä myymälöitä, joilla voidaan varmistaa välttämättömien päivittäistavaroiden saatavuus seutukunnan alueella.

Myymälän toiminnan jatkamisen sähkökatkon aikana mahdollistaa siirrettävä tai kiinteä varavoimakone sekä vähintään rajoitetusti toimivat ICT-yhteydet ja vähittäismaksamisen järjestelmät eli kortti- ja käteismaksaminen.

– Kansalaisen matka kauppaan on toimintavarmassa myymäläverkostossa yleisesti korkeintaan noin 50 kilometriä, harvaan asutuilla alueilla 150 kilometriä. Kansalaisia ohjeistettaisiin asioimaan vakavassa häiriötilanteessa toimintavarman myymäläverkoston kaupassa neljän vuorokauden välein, Kulonen täsmentää.

Myymäläverkoston, jossa toimintavarmuutta kehitetään, on tarkoitus olla valmis vuonna 2027, mutta se voidaan toteuttaa nopeamminkin. Verkoston toteuttaminen etenee maakunta kerrallaan järjestyksessä, josta sovitaan Huoltovarmuuskeskuksen vetämän hankkeen ohjausryhmässä ja siihen mukaan lähtevien yritysten kesken lähikuukausina.

Kulonen muistuttaa, että päivittäistavarakaupat ovat jo nyt varautuneet toimimaan vakavissakin häiriötilanteissa.

– Laaja myymäläverkosto ympäri maata ei supistunut Suomessa edes pandemiatilanteen ollessa vaikeimmillaan. Sitä tukee toimiva foodservice-tukkukaupan verkosto ja koko foodservice-ala.