Vastuullisuudesta on tullut standardi, paikallisuus korostuu ja terveellisyys on aina tärkeää – ruokatrendit 2021

Elintarvikealan asiantuntijayritys Makery on julkaissut trendikatsauksensa vuodelle 2021.

Covid-19 viruksen sekoittamat tottumukset heijastelevat monin tavoin lähitulevaisuuteen ja nostavat ruoan entistä suurempaan rooliin. Matkailun väheneminen ja kotona vietetyn ajan lisääntyminen kasvattavat kiinnostusta ruokaa kohtaan. Elämyksiä haetaan nyt kotikokkailusta.

Vastuullisuudesta on tullut standardi. Tuotantoeläinten eettinen kohtelu, luonnonvarojen kestävä käyttö ja yrityksen sosiaalinen vastuu työntekijöiden ja tuottajien suuntaan eivät enää ole kilpailuetuja, vaan niistä on tulossa vähimmäisvaatimuksia.

Terveellisyys on ruoasta puhuttaessa käytännössä pysyvä teema, vain painotusten vaihdellessa ajoittain. Sokerin vähentäminen ja korvaaminen ovat edelleen tapetilla, mutta nyt puhutaan entistä enemmän myös rasvoista ja niiden terveysvaikutuksista. Toisaalta juuri terveellisyys, joka normaalisti näyttelee merkittävää osaa kuluttajien tavoittelemassa kulutuskäyttäytymisessä, on kuluneena vuonna antanut hieman entistä enemmän tilaa epäterveellisiksi koetuille, mutta henkistä terveyttä helliville ”lohturuoille”.

Paikallisuus korostuu nyt talouden näkökulmasta, kun kuluttajat haluavat suojella kotimaisia työpaikkoja ja ostaa kotimaisten valmistajien tuotteita. Jonkinlaista hyperpaikallisuutta edustaa ilmiö, jossa kotimaisia perinneruokia yhä voimakkaammin tuodaan nykypäivään ja nykyisiin elämäntapoihin sopiviksi. Nostalgiset perinneruoat ovat monille myös jo mainittua lohturuokaa. Globaalistikin trendinä on, että suurten kansainvälisten brädituotteiden sijaan kuluttajat haluavat kokeilla pienten paikallisten tuottajien juomia ja ruokia.

Kasviproteiinituoteiden suosio kasvaa edelleen. Nyt tulossa on mm. valmiiksi maustettuja, helppokäyttöisiä tofutuotteita. Uutena raaka-aineena esiin nousee kuitu- ja proteiinipitoinen hamppu, joka sopii lähes kaikkiin ruokavalioihin.

Etnisistä keittiöistä uutta tulemista tekee ikisuosikki Thaimaa, tällä kertaa vähemmän länsimaalaistettuna, autenttisemmin maustein ja raaka-ainein. ”Kiinalaiset hampurilaiset” eli bunit ovat myös lyömässä läpi.

Juomien kohdalla alkoholittomat ja vähäkaloriset juomat kasvattavat edelleen suosiotaan, mutta samalla toisaalta nähdään myös uusia alkoholillisia versioita tyypillisesti terveellisistä juomista – esimerkkinä ”Hard Kombucha”. Yhteistä näille periaatteessa eri suuntiin vetäville trendeille on terveellisyysnäkökulman tavoittelu sellaisiin kulutustilanteisiin, jotka perinteisesti ovat olleet nautintokeskeisiä.

Ravintolat ovat kärsineet koronasta monia muita aloja enemmän, ja ne kehittävät ja monipuolistavat toimintaansa ahkerasti. Tunnetut ravintolat pyrkivät brändeillään vähittäiskaupan hyllyyn, ja salittomat ravintolat, jotka kuljettavat ruokaa ainoastaan kotiin yleistyvät suurissa kaupungeissa. Kokit liikkuvat eri ravintoloiden välillä kysynnän ja tilanteen mukaan, sekä järjestävät kokkauskursseja asiakkaiden kodeissa ja virtuaalisesti.

Pakkaamisen kulmakivet tulevaisuudessa ovat ekologia ja kestävyys. Erityisesti muovin vähentäminen pakkauksissa on tapetilla. Pakkausdesigneissa on kaksi erisuuntaista vallitsevaa trendiä: nostalgia ja moderni selkeys. Nostalgiset pakkaukset näyttävät lähes samanlaisilta kuin 50 tai 100 vuotta sitten. Moderneissa pakkauksissa suositaan isoja, selkeitä väripintoja.

Makeryn laajempi artikkeli: https://makery.fi/makeryn-ruokatrendit-2021/ Makery Trendisanomat Prezi-esitys: https://prezi.com/p/p4wyum8a8tzp/?present=1

Makery

Makery on elintarvikealan kehittämisen asiantuntijayritys, joka tuottaa asiakkailleen keskeistä tietoa liiketoiminnan kehittämiseksi muun muassa kuluttaja- ja markkinatutkimuspalvelujen avulla. Makery tukee asiakkaita tuote- ja konseptikehityksessä avustamalla muun muassa tuoteominaisuuksien kehittämisessä, kilpailijoista erottautumisessa ja markkinointiviestinnän terävöittämisessä. Makery tarjoaa apua myös vientimarkkinoiden kartoittamisessa ja tuotteiden ulkomaan lanseerauksiin liittyvissä tutkimuksissa sekä elintarvikelainsäädännössä. Yrityksen kuluttajatutkimustilat sijaitsevat Helsingissä ja Vantaalla

Kommentit

Jätä kommentti