Valmisruoat lisäävät osuuttaan suomalaisten joulupöydässä

Suomalaiset viettävät jälleen joulua hyvinkin perinteisin ruokamenoin, ja joulupöydissä korostuvat vuosi toisensa jälkeen tutut joulun herkut. Muun muassa kinkun paistaminen itse on monille tärkeä osa joulun viettoa. Kaikki S-ryhmän myymät joulukinkut ovat kotimaisia. Kauppojen myymät valmiit vaihtoehdot ovat kuitenkin ottaneet jalansijaa ruoan itse valmistamiselta. Esimerkiksi vaihtoehdot perinteisille joululaatikoille ovat tehneet tuloaan jo useamman vuoden ajan, ja nyt niitä löytyy jo monesta joulupöydästä.

Selkeä jouluun liittyvä muutostrendi liittyy ruokavalintoihin: perheiden kokojen pienentyessä ja kulutusvalintojen yksilöllistyessä yhä useammat päätyvät valitsemaan kauppojen hyllyiltä valmiita vaihtoehtoja omien kokkailujen oheen. Valmiit kypsät kinkut ja kinkkusiivut ovat vuosi vuodelta suositumpia. Myös kalkkunan, valmislaatikoiden, rosollien ja sienisalaattien osuus joulupöydissä on kasvanut.

S-ryhmän päivittäistavarakaupan myyntijohtaja Antti Oksa uskoo, että monet hyödyntävät ruokaostoksissaan helppoja puolivalmisteita myös siksi, että tänä vuonna joulu ajoittuu viikonloppuun. Jouluruoan etukäteisvalmisteluihin ei siten ole niin paljon aikaa. Hän toivoo, että koronatilanne mahdollistaisi joulun viettämisen viime vuotta laajemmin perhepiireissä ja muissa porukoissa.

– Todennäköistä on, että jouluruokia tehdään ja tarjotaan viimevuotista enemmän. Tämä näkyy kaupassa isompina kertaostoksina sekä pakkauskokoina.

Kalojen suosio kasvaa

Jouluruoista eniten suosiotaan on viime vuosina kasvattanut kala. Yleisesti ottaen pienemmät pakkaukset, mutta toisaalta laadukkaammat ja arvokkaammat kalatuotteet, kuten mädit, kiinnostavat jatkuvasti enemmän.

– Lohi eri muodoissaan – graavattuna, savustettuna ja paistettuna – on suomalaisten suosikkikala joulupöydässä. Kotimainen kasvatettu kirjolohi on myös kysyttyä, ja tarjolla onkin entistä enemmän kirjolohesta valmistettuja kalavalmisteita. Lisäksi myynnissä on myös monipuolisesti kala- ja äyriäissalaatteja, silli- ja silakkatuotteita sekä jättirapuja ja hummereita, Oksa luettelee.

Porkkana- ja lanttulaatikon kaltaisten jouluisten ruokien suosio on pysynyt korkeana jo pitkään. Perinteisten laatikkoruokien ohessa ovat yleistyneet uudenlaiset vaihtoehdot, kuten bataatti- ja kurpitsalaatikot. Viiden edellisen vuoden aikana laatikkoruokien myynti S-ryhmässä on kasvanut viisi prosenttia. Suurin osuus kasvusta ajoittui viime jouluun.

Vain kotimaista kinkkua

Valmisruokien yleistymisestä huolimatta moni haluaa edelleen tehdä jouluruoat mahdollisimman pitkälle itse. Esimerkiksi kinkun aikaa vievä kypsyttäminen voi olla yhtä olennainen osa joulun tunnelmaa kuin vaikkapa joulukuusen koristelu tai joulupukin vierailu.

– Joulukinkun suosio säilyy korkeana tänäkin jouluna. Kaikki S-ryhmän valikoimissa olevat joulukinkut ovat kotimaisia, Oksa sanoo.

S-ryhmän myymissä ruoanlaittotarvikkeissa leivinpapereiden kysyntä on kasvanut vuosi vuodelta. Erityisesti viime jouluna niissä oli erityinen myyntipiikki. Oksan mukaan vuonna 2020 alkanut leivontabuumi jatkuu edelleen, mutta tasaisempana. Foliovuokien myyntimäärät S-ryhmässä ovat jatkuneet samalla tasolla jo pitkään, mutta paistopussien myynti on ollut laskussa vuosina 2017–2020.

Jouluruoat kätevästi myös verkkokaupasta

Ruuhkaisimmat päivät ruokakaupoissa ovat keskiviikko 22.12. ja torstai 23.12. Joustavuutta asiointiin tuovat S-ryhmän ruokakauppojen (Prisma, S-market, Sale, Alepa, Food Market Herkku) laajat aukioloajat, jotka merkitsevät esimerkiksi monissa Prismoissa ympärivuorokautista avoinna olemista. Rauhallisimmat asiointitunnit myymälöissä ovat aamuisin ennen yhdeksää sekä myöhemmin illalla tai yöllä.

S-ryhmän uusi ruoan verkkokauppa S-kaupat.fi on kätevä vaihtoehto jouluruokaostosten tekemiseen vaikka kotisohvalta käsin. Valtakunnallinen verkosto kattaa kaikki S-ryhmän ruoan verkkokaupan toimipaikat lukuun ottamatta Satakunnan Osuuskauppaa, joka liittyy palvelun vahvuuteen tammikuussa 2022. Tällä hetkellä ruoan verkkokaupan myymälöitä on mukana jo yli 200.

S-kaupat.fi:ssä kapasiteettia on lisätty joulua edeltäville päiville ja viikoille.

– Toimitusaikoja voi varata jopa 30 päivän päähän, ja toimituksia on vielä jouluaattonakin. Aikoja on tarjolla runsaasti, mutta kovan kysynnän vuoksi etenkin joulunaluspäivien aikaikkunat voivat täyttyä nopeasti. Jouluruokien toimitukset kannattaakin varata jo hyvissä ajoin. Toisaalta monet tuotteet säilyvät hyvin, joten niitä voi tilata ruoan verkkokaupasta jo nyt, Oksa muistuttaa.

Suosituimmat jouluruokien oheistuotteet

S-ryhmän eniten myymät jouluruokien kylkiäiset aakkosjärjestyksessä:

  • Cola-virvoitusjuomat
  • Glögit
  • Jouluomenat
  • Kahvit
  • Klementiinit
  • Kuivatut hedelmät, kuten luumut ja rusinat
  • Luumu- ja muut marmeladit
  • Oluet
  • Piparit
  • Puuroriisit
  • Pähkinät
  • Sinapit
  • Torttutaikinat