Valio ostaa Heinon Tukku Oy:n

Ruokailu kodin ulkopuolella on pitkän ajan megatrendi.

Ulkona syömisen ja noutoruoan trendin ennustetaan palaavan kasvu-uralle, kun koronapandemia hellittää. Valion tavoitteena on olla entistä laaja-alaisempi kumppani ravintoloiden ja kahviloiden ammattilaisille. Siksi se ostaa Heinon Tukku Oy:n. Valiolta saa jatkossa yhdeltä luukulta kaiken, mitä ammattikeittiössä tarvitaan: laajan raaka-ainevalikoiman lisäksi tukea tuotekehitykseen sekä ateria- ja välipalakonseptien rakentamiseen. Kaupan toteutuminen edellyttää Kilpailu- ja kuluttajaviraston hyväksyntää.

”Maailma muuttuu ja ihmisten tottumukset sen mukana ─ myös se, missä ja miten syömme. Nappaamme välipalan lennosta mukaan, ruokailemme tai kahvittelemme kodin ulkopuolella ja haemme kokin valmistaman annoksen kotiimme. Korona pakotti ravintolat hetkeksi tyhjiksi, mutta kun selätämme yhdessä pandemian, ihmiset lähtevät taas ulos tapaamaan ystäviään hyvän ruoan äärelle. Ammattikeittiöt ovat olleet Valion asiakkaita vuosikymmenten ajan. Haluamme olla niille jatkossa entistä parempi kumppani”, kuvaa Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme.

Heinon Tukku Oy on toiminut yli 120 vuotta, ja on tänä päivänä yksi Suomen suurimmista ammattikeittiöitä palvelevista tukuista. Heinon Tukun tyypillinen liikevaihto on viime vuosina ollut 240 miljoonan euron luokkaa. Koronapandemia luonnollisesti pienensi liikevaihtoa, ja vuonna 2020 se oli noin 170 miljoonaa euroa. Kaupan mukana Valiolle tulee noin 340 työntekijää. Kaupan myötä Valiolle syntyy uusi liiketoimintayksikkö, jota vetää Tuomas Sorri. Sorri toimii tällä hetkellä ammattikeittiöitä ja elintarviketeollisuutta palvelevan Valio Food Solutionsin myyntijohtajana. Valion johtoryhmässä Elli Siltala vastaa kokonaisuudesta.

”Valio ja Heinon Tukku täydentävät aidosti toisiaan. Heinon Tukulla on tuhansien tuotteiden valikoima tuoreista vihanneksista lautasliinoihin ja asiakkaina erityisesti pääkaupunkiseudun ravintoloita ja kahviloita. Valion mukana taas tulee maan laajin jakeluverkosto ja erityisesti julkisen sektorin asiakkaita. Toimitamme tilaukset ajallaan suoraan ravintoloihin, kahviloihin, huoltoasemille ja henkilöstöravintoloihin Hangosta Utsjoelle. Yhdessä olemme nykyistä laaja-alaisempi kumppani niille ravintola-alan toimijoille, joille laatu, kotimaisuus, asiakastarpeiden syvällinen ymmärtäminen ja toimitusvarmuus ovat avaintekijöitä”, toteaa Sorri.

”Valiosta tulee Heinon Tukulle hyvä omistaja. Tässä kaupassa osapuolten vahvuudet täydentävät toisiaan ja päällekkäisiä toimintoja on vähän. Valio on arvostettu ja vastuullinen suomalainen toimija ja tuttu yritys, jonka kanssa olemme tehneet hyvää yhteistyötä jo yli 100 vuotta”, toteaa Heinon Tukun emoyhtiön Tukkuheino Oy:n toimitusjohtaja Petri Heino.

”Heinon Tukun ostaminen on meille luonteva, strategiamme mukainen askel. Tavoitteenamme on olla edelläkävijä ruoka-alan ratkaisuissa, ja tähän Heinon Tukun osaaminen ja laaja tuotevalikoima tuovat merkittävän lisän. Myös samanlainen arvopohja yhdistää meitä. Heinon Tukku on perinteikäs perheyritys ja Valion omistajia ovat puolestaan suomalaiset maitotilalliset”, Sorri taustoittaa.

Taustatiedoksi Valiosta:

  • 12 tehdasta Suomessa: kuluttajatuotteiden lisäksi tuotteita ja ratkaisuja ruoka-alan, ammattilaisille sekä elintarviketeollisuudelle, yhteensä noin 1 000 omavalmisteista tuotetta
  • Oma jakelulogistiikka: toimitukset Turun saaristosta Nuorgamiin
  • 5 400 toimitusta päivässä, toimitusvarmuus yli 99 %
  • Päävarasto Helsingissä, jakeluvarastot Riihimäellä, Jyväskylässä ja Oulussa, lisäksi terminaaliverkosto

Taustatiedoksi Heinon Tukusta:

  • Pikatukut Helsingissä ja Vantaalla, toimitustukut Espoossa ja Kuopiossa.
  • Pikatukku on noutopiste, johon voi tulla ostoksille viikon jokaisena päivänä
  • Toimitustukusta saa yhdellä tilauksella kaiken tarvittavan tuoretuotteista pakasteisiin, tuotteet toimitetaan tilaajalle
  • Yhteensä noin 30 000 välitettävää tuotetta. Suurin osa tuotteista tuoreita elintarvikkeita, lisäksi teollisia tuotteita kuten juomat, pakasteet sekä ruoanlaitto- ja kattaustarvikkeet.

Kommentit

Jätä kommentti