Tiedonsaanti elintarvikkeen ainesosana käytetyn lihan alkuperämaasta paranee

Maa- ja metsätalousministeriö parantaa kuluttajien tiedonsaantia elintarvikkeiden alkuperästä. Jatkossa yli 15 % lihaa sisältävissä elintarvikkeissa on ilmoitettava lihan alkuperä riittävän suurella kirjasinkoolla pakkauksen etupuolella. Asetus astui voimaan 1. kesäkuuta.

Muutoksen myötä elintarvikkeissa, joissa lihan osuus on yli 15 %, alkuperämaa on ilmoitettava ainesosaluettelon lisäksi pakkauksen etupuolella kirjasinkoolla, jonka x-korkeus on vähintään 3 millimetriä.

Jos elintarvikkeessa käytetyn lihan alkuperämaa vaihtelee, voi sen ilmaista myös alueena, esim. ”useat EU-maat” tai jopa ”useat ei-EU-maat”.

– Vaikka tällaiset ilmaisut hämmentävät tai jopa huvittavat kuluttajia, niille on selkeä tarve. Lihan saatavuus ja hinta vaihtelevat, eikä tuontilihaa käyttävä valmistaja aina voi tietää, mistä maasta liha lopulta tulee. Etiketit tilataan usein vuosiksi eteenpäin, joten alkuperäalueeseen viittaava merkintä mahdollistaa raaka-aineen hankinnan joustavammin useammasta maasta, sanoo elintarviketurvallisuusjohtaja Sebastian Hielm.

Asetusehdotus oli lausuntokierroksella aiemmin keväällä. Lausunnoissa esitetyt kommentit otettiin huomioon jatkovalmistelussa.

Taustaa

Selkeät tiedot elintarvikkeesta ja sen alkuperämaasta auttavat kuluttajaa tekemään valintoja. Suomalaisten halu lisätä kotimaisen ruuan kulutusta näkyy kuluttajakyselyissä. Huoltovarmuuden ja varautumisen ylläpitäminen vaikuttaa ostopäätöksiin. Suuri osa kuluttajista toivoo kattavia tietoja elintarvikkeiden alkuperästä.

–  Alkuperämaan ilmoittaminen pakkauksen etupuolella on uudistus, joka helpottaa kuluttajaa tekemään tietoisia valintoja,” sanoo maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah.

– Tähän asti kuluttajan on ollut vaikea arvioida, onko suomalaiselta vaikuttava tuote valmistettu kotimaisesta vai tuontilihasta, tai missä määrin kumpaakin on käytetty.”

Suomi on jo pitkään esittänyt, että elintarvikkeiden alkuperämerkintöjä tulisi kehittää EU-lainsäädännössä. Koska EU-lainsäädäntö ei ole edennyt toivotulla tavalla, Suomi on säätänyt kansallisesti eräiden elintarvikkeiden alkuperämaan ilmoittamisesta. Maa- ja metsätalousministeriön asetus 218/2017 on määräaikainen ja sen voimassaoloa on jatkettu useita kertoja.

Asetusta sovelletaan elintarvikkeen ainesosana käytetyn lihan, maidon sekä maitotuotteiden alkuperämaan ilmoittamiseen Suomessa valmistettujen, valmiiksi pakattujen elintarvikkeiden merkinnöissä. Alkuperämaa on ilmoitettava ainesosaluettelossa tai sen läheisyydessä. Jos pakkauksessa on vapaaehtoinen Hyvää Suomesta -merkki, tietoa ei tarvitse erikseen ilmoittaa.

Suomi jatkaa vaikuttamista EU-tasolla, jotta alkuperämerkintöjä koskevia vaatimuksia laajennettaisiin EU-lainsäädännössä.

Asetus avautuu tästä.