Palkokasvien viljely ruuaksi ja rehuksi vahvistaa huoltovarmuutta

Härkäpapu, herne ja apila ovat kotimaisia palkokasveja, joilla voidaan edistää ympäristön ja talouden kestävyyttä sekä ihmisen terveyttä. Palkokasvien viljely ruoaksi ja rehuksi vahvistaa myös ruokaturvaa ja huoltovarmuutta.

Helsingin yliopiston, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Luonnonvarakeskuksen yhteinen Leg4Life-hanke julkaisi 7.11.2024 toisen osan tieteeseen perustuvista politiikkasuosituksistaan.

Suosituksissa esitettiin toimenpiteitä, joilla palkokasvien tuotanto Suomessa voidaan moninkertaistaa ja tuontivalkuaista korvata kotimaisilla palkokasvirehuilla, sekä keinoja luoda pitkäjänteisiä kannustimia ja työkaluja palkokasvien viljelyyn.

Moninkertainen määrä palkokasveja

Moninkertaistamalla palkokasvien tuotanto voidaan vähentää teollisten typpilannoitteiden tarvetta ja näin korvata ulkomaisia tuotantopanoksia. Lisäämällä palkokasveja viljelykiertoon, voidaan myös vähentää lannoitteista aiheutuvia ympäristöpäästöjä ja lisätä luonnon monimuotoisuutta.

Palkoviljojen viljelyala on vain 2,2 prosenttia koko Suomen viljelyalasta. Herneen viljelyala on kasvanut, mutta härkäpavun viljelyalojen kasvua ovat haitanneet useat peräkkäiset kuivat kasvukaudet.

Hyvinä kasvukausina pavut tuottavat Etelä-Suomessa muihin viljoihin verrattuna kilpailukykyisen sadon ilman väkilannoitteita. Parhaimmillaan typpeä voidaan sitoa maahan jopa 200 kiloa hehtaarille, josta sitä jää maahan kymmeniä kiloja seuraavan viljelykasvin hyödynnettäväksi. Typensidonta riippuu kuitenkin sadoista, joiden vaihtelu on palkokasveilla suurta.

Tuontivalkuaisrehun voisi korvata palkokasveilla

Tuontivalkuaista voidaan korvata kotimaisilla palkokasvirehuilla, mikä parantaisi valkuaisomavaraisuutta.

Etenkin sika- ja siipikarjatuotannossa täydennysvalkuaisrehujen omavaraisuusaste on alhainen, noin 24 prosenttia. Haitta-aineettomat lajikkeet ja kehittyvät prosessointimenetelmät mahdollistaisivat tuontivalkuaisen korvaamisen näillä tuotannonaloilla jopa kokonaan, jos rehustusta täydennetään aminohapoilla tai muilla kotimaisilla valkuaisjakeilla.

Lypsylehmien ruokinnassa tuontirypsin korvaaminen kotimaisilla palkokasvirehuilla on mahdollista jo nyt. Teollisesti prosessoitu härkäpapu osoittautui yhtä tehokkaaksi valkuaislisäksi kuin tuontirapsi.

Myös väkilannoitteilla tuotettuja rehuja voidaan korvata osittain tai kokonaan palkokasvirehuilla. Elinkaarianalyysin mukaan nurmirehun korvaaminen puoliksi apilarehulla lehmien ruokinnassa pienensi seitsemän prosenttia maidon hiilijalanjälkeä ja 12 prosenttia vesistön rehevöitymispotentiaalia.

Palkokasvien rehu- ja ruokakäyttö tukevat tosiaan, sillä esimerkiksi sadon ollessa sopimatonta ihmisruuaksi, sitä voidaan todennäköisesti käyttää rehuna. Myös viljelystä syntyviä sivuvirtoja voidaan hyödyntää rehuna.

Edellytyksenä viljelyn taloudellinen kannattavuus

Viljelijät suhtautuvat myönteisesti palkokasvien viljelyyn, mutta sen edellytyksenä on viljelyn taloudellinen kannattavuus. Lisäksi tarvitaan työkaluja viljelijöiden tietotarpeisiin ja lisääntyvien sää- ja markkinariskien hallintaan. Esimerkiksi vakuutuksin ja sopimuksin voidaan jakaa riskiä sadon epäonnistumisesta.  

Palkokasvien tuotannon moninkertaistaminen vaatii myös viljelyvarmojen, kuten kuivuutta ja kasvitauteja kestävien, talvenkestävien ja haitta-aineettomien palkokasvilajikkeiden jalostamista.

Politiikkasuositukset ovat luettavissa kokonaisuudessaan https://www.leg4life.fi/julkaisutyyppi/policy-briefit-ja-lausunnot/#tax.