Ensimmäisillä elintarvikemessuilla vuonna 1926 puhutti ruoan riittävyys ja ravintoarvo

Omavaraisuuden edistäminen ja kotimaisten elintarvikkeiden kulutuksen ja arvostuksen lisääminen olivat Suomen talouspolitiikan keskeisimpiä kulmakiviä sisällissodan jälkeen. Varsinkin ensimmäinen maailmansota elintarvikkeen puutteineen heikensi elintarvikehuoltoa, nosti hintoja ja johti elintarvikkeiden säännöstelyyn.

Sisällissodan aikana ja etenkin jälkeen tilanne huononi. Se oli suorastaan katastrofaalinen; väestön ruokavalio oli kasvispainotteinen, ja se sisälsi niukasti rasvaa ja eläinproteiineja. Vaikein aika oli kevät 1918. Tällöin oli tultava toimeen oman maan tuotannon turvin. Tuonti oli seisahduksissa. Ankarimmin pula koetteli kaupunkien ja taajamien talouksia. Tautiepidemiat kaatoivat kansaa sairasvuoteelle, sillä ravinnon puute ja aliravitsemus heikensivät väestön vastustuskykyä ja altistivat tarttuville taudeille.

Vuonna 1916 alkanut säännöstely päättyi viimeistenkin elintarvikkeiden osalta 1921. Sotavuosien aiheuttaman romahduksen jälkeen elintarviketeollisuuden kasvu jatkui vahvana, ja se näkyi etenkin myllyteollisuuden voimistumisessa.

Sotavuosien aikana suomalainen meijeriteollisuuden tuotanto muun elintarviketeollisuuden tapaan romahti, mutta elpyi nopeasti 1920-luvulla. Suomalaisen voin voittokulku johti siihen, että voita myytiin useisiin maihin – varsinkin kun sen laatua pidettiin erityisen hyvänä. Säilyketeollisuus, kuten liha- ja kalasäilykkeiden valmistus, oli vasta käynnistymässä. Makeisteollisuudessa oli useita, myös vientiä harjoittavia toimijoita. Yksi tärkeä vientituote 1920-luvulta lähtien oli puolukka. Viljoista ainoastaan kauran tuotanto riitti tyydyttämään kotimaisen myllyteollisuuden tarpeen.

Vientiin tähdänneiden toimijoiden ohella oli myös elintarviketeollisuuden aloja, jotka toimivat ainoastaan kotimaan markkinoilla. Tällaiset olivat leipomo- ja margariiniteollisuus. Tosin niiden valmistus oli riippuvainen tuonnista kuten öljyn saannista.

Ravinto- ja nautintoainemessut 1926

Elintarviketeollisuuden ripeää kehittymistä kuvastaa, miten jo muutaman vuoden kuluttua säännöstelyn päättymisestä, vuonna 1926, järjestettiin Suomen ensimmäiset kotimaista elintarviketeollisuutta esittelevät erikoismessut.

Itsenäisen Suomen ensimmäiset valtakunnalliset messut pidettiin 1920. Aloitteen tekijä oli Kotimaisen Työn Liitto, ja niiden toteuttamisesta vastasi Suomen Messut -organisaatio. Tavoitteena oli kiinnittää huomiota omavaraisuuteen, oman tuotannon tukemiseen ja sen laadun vaalimiseen. Vuosittaiset suurmessut osoittautuivat kuitenkin työläiksi järjestää. Välivuosina oli eri alojen erikoismessuja, ja niistä ensimmäisiä olivat vuonna 1926 järjestetyt ravinto- ja nautintoainemessut.

Lokakuussa 1926 Helsingin keskustassa, Kaartin maneesissa, pidetyille viikon mittaisille messuille osallistui lähes sata elintarvikealan yritystä. Suurimmat näytteilleasettajat olivat Osuusliike Elanto, Oy Elfving Ab, Oy Karl Fazer Ab, Suomen osuuskauppojen keskuskunta (SOK), Sörnäisten Höyryleipomo ja Valion voinvientiosuuskunta.

Mukana oli muun muassa useita margariinin tuottajia, sillä margariinia tuotiin 1920-luvulla aktiivisesti kuluttajien tietoisuuteen. Taustalla oli tuotantokielto: margariinin valmistus oli 1900-luvun alkuvuosina ollut kiellettyä kotimaisen voin tuotannon suojelemiseksi.

Suomalainen Marttaliitto oli ainoa ravinto- ja nautintoainemessujen järjestösektorin näytteilleasettaja. Marttaliitto oli ollut yhdessä eräiden muiden toimijoiden kanssa järjestämässä pula-ajan toiminnasta kertovaa säilyke- ja vastikenäyttelyä Helsinkiin 1918. Ravinto- ja nautintoainemessuilla 1926 Martta-järjestön piiriliitot esittelivät suomalaista ruokakulttuuria, kuten maakunnallisia leipä- ja juustoerikoisuuksia. Marttojen osasto saikin paljon kehua osakseen kekseliäästä ja hauskasta esillepanosta.

Messut olivat avoimet kaikille. Liikemiehille oli messupäivinä varattu muutama aamun tunti kaupankäyntiä varten. Perheenäitejä kehotettiin tutustumaan etenkin messujen ravitsemusvalistukselliseen antiin, ja sanomalehdissä heihin vedottiin messumainoksin ja iskulausein, kuten “Tie miehen sydämeen käy messujen kautta”. Messuille myytiin 30 000 lippua, mitä pidettiin hyvänä tuloksena.

Ruokavalion ja työtehon välinen yhteys

Ruoankäyttöön liittyvä tutkimus alkoi Suomessa heti itsenäistymisen jälkeen. Mielenkiinto kohdistui ruokavalion ja työtehon väliseen yhteyteen, sillä olihan tällä suora yhteys elintason kasvuun.

Näyttelyssä 1926 kuluttajia opastettiin tekemään viisaita ostopäätöksiä ottamalla hintojen lisäksi huomioon ruoka-aineiden ravitsemuksellinen laatu. Samalla pyrittiin vähentämään elintarvikkeiden hintoihin ja koostumukseen liittyneitä väärinkäsityksiä. Näyttelypöydällä oli esillä tyypillisiä suomalaisen ruokavalion raaka-aineita, kuten ruisleipää, perunoita, maitovalmisteita, kalaa ja ravintorasvoja.

Kutakin 93 elintarviketta oli esillä 500 kilokaloria vastaava määrä; elintarvikkeiden paino vaihteli muutamista kymmenistä grammoista muutamaan kiloon. Näin havainnollistettiin ruoka-aineiden määrää, hintaa ja koostumusta. Näyttely osoitti, että edullisimpia suhteessa niiden ravintoarvoon olivat ruisjauhot, peruna ja kaurasuurimot.

Näyttelyn yhteyteen järjestetyssä tietovisassa messuvieraat saivat ehdotuksen elintarvikkeista, jotka tulisi sisällyttää kunkin päivän ruokavalioon. Kokonaisuudessaan energiaa tuli ehdotuksen mukaan olla 3000 kilokaloria, mikä oli ruumiillista työtä tekevän aikuisen keskimääräinen energiansaanti tuohon aikaan. Eniten ääniä saivat peruna, ruisleipä, voi ja margariini, kauraryynit, silakka ja kirnupiimä.

Tästä ravintopöydäksi kutsutusta näyttelystä tuli sittemmin merkittävä valistusaineisto useiden vuosikymmenten ajaksi. Pöytä siirrettiin messujen jälkeen Helsingissä sijainneeseen, Vera Hjeltin perustamaan Työsuojelunäyttelyyn, jossa se oli esillä Ihminen ja ravinto -osastolla vielä 1960-luvulla. Kokoelma päätyi nähtäväksi myös muualle Suomeen, sillä vuosina 1932–1938 osa Työsuojelunäyttelyn osastoista oli mukana Työsuojelunäyttelyn useilla maaseutupaikkakunnilla toteuttamassa kiertävässä näyttelyssä.

Messutoiminta jatkui 1930-luvulla

Seuraavat elintarvikealan messut pidettiin lokakuussa 1932. Messuja varjosti 1930-luvun alun maailmanlaajuinen lama.

Kolmannet ravinto- ja nautintoainemessut järjestettiin syksyllä 1938 Messuhallissa. Keväällä 1938 oli ollut myös kananmunien käyttöä koskeva mainontaa pääasiassa sanomalehti-ilmoitusten ja lentolehtisten välityksellä. Ravintoainenäyttelyssä 1938 oli tarkoitus kiinnittää huomio maidon, juuston ja voin käyttöön.

Itsenäistymisestä lähtien tavoitteena ollut viljaomavaraisuus oli kohentunut, ja leipäviljan osalta se oli nyt lähes 80 prosenttia. Myös tietoa vitamiineista oli alkanut kertyä jo 1920-luvulta lähtien.

Toinen maailmansota keskeytti valtakunnallisten messujen järjestämisen muutamiksi vuosiksi. Sodan jälkeen ensimmäiset suurmessut järjestettiin 1950 ja elintarvikealan varsinaiset erikoismessut 1967.

Lähteet:

Rautavirta, Kaija 2018. Ravitsevaa ja edullista. Suomen ensimmäiset elintarvikemessut 1926.

Kotimainen työ 1.11.1926, s. 27; Warkauden Lehti 8.10.1938 ja Uusi Suomi 18.10.1938 (Kansalliskirjasto. Sanomalehti- ja aikakauslehti, digitaaliset aineistot, https://digi.kansalliskirjasto.fi/etusivu)