Suomi – pohjoinen kasvismaa

Pohjoisesta sijainnistaan huolimatta kasvisten tuotanto on Suomessa vireää. Tuotantoa suosii kasteluveden hyvä saatavuus ja teknologisesti korkeatasoinen kasvihuonetuotanto, joka mahdollistaa kasvihuonevihannesten ympärivuotisen tuotannon. Tärkeää on myös kuluttajien luottamus ja halu ostaa kotimaisia tuotteita. Tuoretuotteissa kotimaisuus tärkeä ostokriteeri.

Suomessa puutarhatuotantoa on 3 300 yrityksessä yhteensä 19 000 hehtaarin alalla. Alasta kasvihuonetuotannon osuus on 400 hehtaaria. Suurin osa tuotannosta ja alasta on vihannesten, marjojen ja hedelmien tuotantoa. Tuotantomäärät ovat pysyneet ennallaan, vaikka puutarhayritysten lukumäärä on vähentynyt tasaisesti. Omavaraisuusaste vaihtelee tuotteittain ja vuosittain, sillä varsinkin avomaatuotannossa satotaso vaihtelee sääolojen vuoksi.

Ruokatieto ry:n Tietohaarukkaan kokoaminen arvioiden mukaan korkeimmat omavaisuusasteet olivat kasvihuonekurkulla (vajaa 90 %) ja porkkanalla (reilut 90 %) Esimerkiksi Ruotsiin verrattuna Suomen omavaisuusaste on selvästi suurempi.

Puutarhatuotanto on erikoistuotantoa, jossa osaamisen ja pääomien tarve on suuri. Tämä korostuu kasvihuonetuotannossa, jossa tomaatti-, kurkku- ja salaattiviljelmien viljelyolosuhteita (valotus, lämpötila, kosteus, lannoitus, kastelu, hiilidioksidi) valvotaan ympärivuorokautisesti.

Tällainen tuotanto on hyvin tehokasta ja parhaimmillaan ympärivuotisessa, valotetussa tuotannossa kasvihuonehuonekurkkuviljelmältä saadaan kurkkuja 300 kiloa neliöltä. Hehtaarisadoksi laskettuna se tarkoittaa kolmea miljoonaa kiloa hehtaarilta! Myös porkkanan satotaso on korkea, mutta se on keskimäärin vain 40–50 000 kg/ha. Sen sijaan viljojen satotaso jää 3 000–5 000 kiloon hehtaarilta.

Tuotepaletti on laaja ja värikäs

Vihanneksia, marjoja ja hedelmiä on jo pelkästään Ruokaviraston tukikoodien mukaan viljelyssä noin 50, mutta käytännössä Suomessa viljellään noin sataa erilaista vihannesta, kun mukaan lasketaan myös kasvihuoneissa viljeltävät maustekasvit. Valikoima laajenee, kun mukaan lasketaan erilaiset lajikkeet, vaikkapa tomaatin eri väri- ja kokomuunnokset. Eksoottisimpia avomaan tuotantokasviksia ovat parsa ja vesimeloni.

Kasvihuoneissa viljelymahdollisuudet ovat vieläkin laajemmat, esimerkiksi syötävät kukat ja erikoischilit. Ongelmat ei ole niinkään viljelyssä, vaan markkinoinnissa ja hinnoittelussa. Uusien tuotteiden vakiintuminen kaupan valikoimiin vaatii aikaa ja jatkuvaa tarjontaa, mikä tuo haasteita viljelijöille.

Tuoretuotantoa ja varastovihanneksia

Kasvihuonetuotanto tuottaa tuoreita kasviksia ympäri vuoden. Avomaalla tuotetaan myös varastovihanneksia. Juurekset, keräkaali, sipuli ja omena ovat tyypillisiä varastokasviksia. Suuri osa puutarhatuotteista tuotetaan syötäväksi tuoreena sellaisenaan. Varastovihannekset tuovat ruokaturvaa. Kasviksia jalostavaa ja pakastavaa teollisuutta on ennen kaikkea Satakunnan ja Varsinais-Suomen alueella, jonne avomaatuotanto on keskittynyt.

Pinta-alallisesti tärkein kasvis on tarhaherne, josta merkittävä osa käsitellään pakasteherneeksi. Kilomääräisesti tärkein vihannes on porkkana, josta osa myydään tuoreena kuluttajille ja osa menee elintarviketeollisuuden käyttöön. Tuotantoarvoltaan merkittävin avomaan vihannes on porkkana, marjoista mansikka ja kasvihuonetuotannossa tomaatti.

Kasviskauppa tuontivoittoista

Suomalaiset puutarhatuotteet syödään pääosin kotimaassa. Vienti on lähinnä tuotantohuippujen tasaamista, ja suuntautuu Ruotsiin ja Viroon. Vuonna 2019 vihanneksia tuotiin 293 miljoonalla eurolla viennin jäädessä 20 miljoonaan. Hedelmiä ja marjoja tuontiin 400 miljoonan euron arvosta.

Hedelmätuotannossa Suomi on alilyöntiasemassa, sillä ainoastaan omenaa pystytään tuottamaan merkittäviä määriä. Toki kotimaisen päärynän tuotanto lähinnä Ahvenanmaalla on mielenkiintoine uusi trendi. Muiden hedelmien tuotanto kaupallisessa mielessä vähäistä, mutta marjapuolella pensasmustikkaa viljellään lupaavia määriä, ja karhunvatukkaa on tulossa markkinoille. Suomalaisten rakastamia banaaneja ja sitrushedelmiä ei pystytä viljelemään näin pohjoisessa.

Vihanneksia tuodaan erityisesti Alankomaista ja Espanjasta ja hedelmiä Espanjasta ja Väli-Amerikasta. Tuoretuotteiden, säilykkeiden ja pakasteiden lisäksi hedelmiä tuodaan merkittävä määrä mehujen muodossa, kuten appelsiinimehutiivisteitä Brasiliasta.

Miltä tulevaisuus näyttää?

Ratkaiseva tekijä on parantaa tuotannon tehokkuutta, sillä Etelä- ja Keski-Euroopassa satotasot ovat korkeammat ja tuotantokustannukset matalammat kuin Suomessa. Työvoimakustannusten lisäksi energian hinta, varsinkin sähkön hinta, on tärkeä tuotantokustannus. Suomalaisen tuotannon etu on puhtaus, sillä sallittujen torjunta-aineiden paletti on kapeampi kuin muualla Euroopassa.

Kilpailutilannetta Suomen sisällä jäykistää ostajien vähyys. Elintarvikeketjun toimintaa ja hyviä kauppatapoja selvittämään onkin nimetty elintarvikevaltuutettu. Kriisit, viimeksi korona, ovat nostaneet oman alkutuotannon arvostusta. Myös ilmastonmuutos voi tuoda etua lämpöä vaativien kasvisten tuotantoon, toki tuholaisongelmatkin voivat lisääntyä.

Puutarhatuotanto on perinteisesti ollut Suomessa markkinahenkistä. Oppia on haettu ulkomailta ja kokemuksia jaettu kotimaisten yrittäjien kesken. Uudet kasvilajit, lajikkeet, tuotekehitys, markkinointi tuotantotekniikka ja niiden soveltaminen omaan yrityksen toimintaan ovat ratkaisuja myös tulevaisuudessa. Loppupelissä kuluttajat päättävät, mistä he haluavat maksaa.

Lisätietoja:

stat.luke.fi

Enemmän lautasille

• Peruna: kasvaa hyvin Suomessa, hyvä ravintoarvo ja parempi ympäristölle kuin tuontipasta tai -riisi.
• Juureksia: porkkana, lanttu, punajuurikas, nauris, mukulaselleri, palsternakka. Monikäyttöisiä, tuoreena ja jalosteissa, voidaan myös varastoida.
• Kaalit: erilaiset keräkaalit, perinteinen keräkaali ravintoarvoltaan erittäin hyvä, kukka- ja parsakaali.
• Sipulit: perinteinen keltasipuli, mutta myös purjo ja muut sipulit.
• Marjat: mansikka, vadelma ja herukat sekä omena.
• Erityisesti talviaikaan: kasvihuoneista tomaatteja, kurkkua, paprikaa sekä ruukkuvihanneksia ja mausteyrttejä