Sokerikeskustelusta puuttuu maltti

Pakkauksiin on EU-asetuksen mukaan merkittävä ainoastaan kokonaissokerien määrä. Myslipatukka voi johtaa terveellisyydellään harhaan, sillä siinä on useimmiten hedelmien ja pähkinöiden lisäksi myös lisättyjä sokereita, kuten sokeria, hunajaa tai sokerisiirappeja.

Kun internetin hakukoneeseen kirjoittaa sanan sokeri, joutuu keskellä kiivasta sananvaihtoa sen vaaroista. Ravitsemuskeskustelun pahikset ovat olleet vuodesta toiseen rasva, sokeri ja suola. Yhdysvaltalainen ravintotieteilijä Ancel Keys ja englantilainen ravintotieteilijä John Yudkin kiistelivät tiukkaan sävyyn jo 1960-luvulla siitä, mikä ruokavaliossa aiheuttaa sepelvaltimotautia. Keys vannoi tyydyttyneen rasvan nimeen ja Yudkin sakkaroosin eli valkoisen pöytäsokerin.

Teollisuus piti huolen siitä, että sokeri väistyi taka-alalle. Se pimitti tutkimustuloksia sokerin yhteyksistä sepelvaltimotautiin ja syöpään. Nyt sokeri kiinnostaa jälleen niin kuluttajia, teollisuutta kuin tutkijoitakin.

Filosofian tohtori, erikoistutkija Niina Kaartinen Terveyden- ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) ei lähde kommentoimaan juupas-eipäs-keskustelua. Hän tutki väitöskirjassaan Hiilihydraatit suomalaisten aikuisten ruokavaliossa muun muassa lisätyn sokerin yhteyksiä muuhun ruokavalioon ja terveyteen.

Kaartinen pitää tärkeänä sitä, että keskustelussa käytetään oikeita termejä. Kansan kielellä puhutaan valkoisesta pöytäsokerista, mutta terveyden kulmasta lisätyistä sokereista. Niihin kuuluvat kaikki sellaisenaan käytetyt tai ruuanvalmistuksessa elintarvikkeeseen lisätyt sokerit, kuten hunaja, siirapit sekä elintarviketeollisuuden käyttämät tärkkelyspohjaiset makeuttajat.

− Sokerit ovat yksi hiilihydraattien alaryhmä, jossa ovat mukana muun muassa sakkaroosi, fruktoosi ja glukoosi, Kaartinen tiivistää.

Britannialla tiukka tavoite

Maailman terveysjärjestö WHO antoi vuonna 2015 suosituksen, jonka mukaan lisättyjen sokereiden saanti ei saisi väestötasolla ylittää kymmentä prosenttia kokonaisenergiasta. Esimerkiksi Britanniassa on menty pidemmälle: tavoitteena on viiden energiaprosentin raja.

− WHO:n tiukemman ehdollisen suositusten taustalla on vahva näyttö sokerin ja hammaskarieksen välillä, sanoo Kaartinen.

Suomessa on arvioitu, että 68 prosenttia naisista ja 78 prosenttia miehistä saavuttaa kymmenen energiaprosentin suosituksen. Arvio on kuitenkin epätarkka, sillä seurannassa on käytetty sakkaroosia, likiarvona lisätyistä sokereista.

Kaartisen mukaan on hyvä pitää mielessä, että elintarviketeollisuudessa tärkkelyssiirappien osuus joissakin tuoteryhmissä voi olla hyvinkin suuri. Lisäksi elintarvikevalikoima on kansainvälistynyt, ja tuotteet sisältävät glukoosia ja fruktoosia, jotka luetaan lisättyihin sokereihin.

Lisäksi sakkaroosia ja muita sokereita esiintyy myös luontaisesti esimerkiksi hedelmissä ja kasviksissa, joiden käytön lisääminen on Kaartisen mukaan erittäin suositeltavaa.

Arkinen ruokavalio ratkaisee

Jos lisättyjen sokereidensaanti väestössä on korkea, se voi kertoa epäterveellisemmästä kokonaisruokavaliosta. Kaartisen väitöskirjan eräs tulos oli lisätyn sokerin saannin yhteys huonompiin elintarvikevalintoihin 25−74-vuotiailla suomalaisilla.

− Tämä on terveydellinen riski, sanoo Kaartinen.

Hänen mukaansa sokeri ei ole toksinen ravintoaine, vaan se on luontainen osa ihmisen ravitsemusta. Terveyden perusta on arkisissa, toistuvissa ja tasapainoisissa elintarvikevalinnoissa, ei yksittäisissä herkutteluhetkissä.

Tutkimuksissa on selvitetty eniten sokeroitujen juomien yhteyttä kroonisiin sairauksiin kuten syöpiin, sydän- ja verisuonitauteihin sekä kakkostyypin diabetekseen. Tämä johtuu Kaartisen mukaan siitä, että juomien kulutusta on helpompi selvittää kuin koko ruokavaliosta peräisin olevia lisättyjä sokereita.

Suomessa sokeroitujen juomien kulutus ei ole kuitenkaan vielä räjähdysmäisen suurta verrattuna Yhdysvaltoihin tai muihin Euroopan maihin. Vaara piilee Kaartisen mukaan siinä, että limuista saa helposti ylimääräistä energiaa, joka lisää lihavuuden riskiä. Niiden juonti on yhteydessä myös passiiviseen elämäntapaan, joka on monen kansantaudin riskitekijä.

Tässä ajassa on paljon ehdottomuutta ja takerrutaan yhteen tiedonmuruseen kerrallaan sen sijaan, että pohdinta olisi laajempaa. Kaartisen mielestä on hyvä, että teollisuus kehittää tuotteitaan terveellisimmiksi, mutta kuluttajille ei saa jäädä käsitystä, että yksittäiset, esimerkiksi terveysvaikutteiset elintarvikkeet voisivat korvata kokonaisuudessaan terveellisen ruokavalion.

Jatkotutkimuksessa Kaartinen aikoo selvittää lisätyn sokerin saantia aikuisväestön keskuudessa tarkentaen tämänhetkistä tietoa.