Lisää monimuotoisuutta elinkaaritarkasteluun – Miten elintarvikkeiden biodiversiteettivaikutusta mallinnetaan? 

Luonnon monimuotoisuus eli biodiversiteetti kattaa kaiken elollisen luonnon moninaisuuden, mikä tekee sen mittaamisesta ja mallintamisesta erittäin haastavaa. Tuotteiden ja prosessien ympäristövaikutusten arvioimisessa elinkaariarviointi (LCA) on vakiintunut menetelmä, ja esimerkiksi hiilijalanjälkitietoa alkaa jo olla laajasti saatavilla.  

Viime vuosina myös ruuantuotannon vaikutukset biodiversiteettiin ovat nousseet yhä useammin julkiseen keskusteluun. Samalla esille on noussut myös vaikutusten vaikea mitattavuus ja eri menetelmillä saatujen tulosten erot.  

Biodiversiteettikato ei ole yksittäinen ongelma vaan monisyinen ilmiö, joka ilmenee useilla eri tavoilla, kuten lajien esiintymisessä ja runsaudessa, elinympäristöjen muutoksissa, lajien ominaisuuksissa, ekosysteemien toiminnassa, geneettisessä monimuotoisuudessa sekä lajien välisissä vuorovaikutuksissa.  

Maailmanlaajuisesti biodiversiteetin köyhtymistä vauhdittavat erityisesti viisi ajuria: maankäytön muutokset, ilmastonmuutos, saastuminen, haitalliset vieraslajit sekä ylikäyttö, kuten liikakalastus tai ylilaiduntaminen.  

Maatalous on globaalisti yksi suurimmista biodiversiteetin heikentäjistä, mutta samalla se ylläpitää monia uhanalaisia elinympäristöjä. Suomessa esimerkiksi perinnebiotoopit, kuten niityt ja hakamaat, ovat lajistoltaan erityisen arvokkaita, mutta myös äärimmäisen uhanalaisia. Maataloustuotannon intensiteetti ja maankäytön muodot vaikuttavat ratkaisevasti siihen, millaisia vaikutuksia tuotannolla on biodiversiteettiin. 

Nykyisten menetelmien kirjo 

Karkeasti jaoteltuna biodiversiteettivaikutusten arvioimiseksi elinkaariarvioinnissa on kahden tyyppisiä menetelmiä: asiantuntijapisteytykseen perustuvia ja indikaattoripohjaisia menetelmiä.  

Asiantuntijapisteytysmenetelmät perustuvat tyypillisesti arvioihin siitä, miten erilaiset tuotantotoimenpiteet, kuten maanmuokkaus tai lannoitus, vaikuttavat paikalliseen lajistoon. Ne soveltuvat hyvin tuotannon hienovaraisiin vertailuihin, esimerkiksi eri maatilojen välillä, ja huomioivat alueelliset erot tarkasti. Näiden menetelmien heikkoutena kuitenkin on se, että niitä ei yleensä pystytä soveltamaan elinkaaren muille vaiheille kuin maataloudelle ja ne on kehitetty vain tietylle maantieteelliselle alueelle.  

Indikaattoripohjaiset menetelmät puolestaan käyttävät mitattuja tai mallinnettuja muuttujia kuten lajimäärää arvioidakseen vaikutuksia lajien potentiaaliseen sukupuuttoon. Menetelmien käyttö ei yleensä vaadi lisätietojen keräämistä, vaan arviointi voidaan tehdä muutenkin elinkaarilaskennassa käytettävien tietojen pohjalta. Lisäksi menetelmien etuna on se, että niillä pystytään arvioimaan elinkaaren kaikki vaiheet, eivätkä ne ole maantieteellisesti rajattuja. 

Maatalouden osalta ne kuitenkin ovat melko karkeita. Esimerkiksi maankäytön intensiivisyyttä tarkastellaan usein vain kolmiportaisella asteikolla, jolloin hienosyisemmät erot tuotannossa eivät tule huomioiduksi. Koska menetelmät mittaavat pääasiassa (endeemisten) lajien sukupuuttoa, vaikutukset Suomen kaltaisessa maassa jäävät aina hyvin pieniksi verrattuna runsaslajisiin trooppisiin alueisiin.  

Eri arviointimenetelmät soveltuvatkin eri tilanteisiin. Jos tavoitteena on vertailla paikallisesti esimerkiksi eri tiloilla tuotettua ruokaa, asiantuntijapohjaiset menetelmät voivat tarjota tarkemman kuvan. 

Kun taas tarkastellaan tuotteita eri alkuperämaista, indikaattoripohjaiset menetelmät mahdollistavat vertailun yhdenmukaisin mittarein. Käytännössä nämä lähestymistavat voivat toimia toisiaan täydentävinä, kun sekä paikallisella että globaalilla tasolla toimivia menetelmiä kehitetään.  

Tulokset paljastavat suurimmat riskikohteet 

Vaikka biodiversiteettivaikutusten arviointimenetelmät ovat vielä kehitysvaiheessa, niillä tuotetut tutkimustulokset osoittavat selkeän suunnan: suurimmat vaikutukset luonnon monimuotoisuuteen liittyvät tuotteisiin, joiden elinkaari sisältää maankäyttöä trooppisilla runsaslajisilla alueilla. Näihin kuuluvat esimerkiksi liha, jonka tuotannossa käytetään runsaslajisilla alueilla kasvatettua rehua, sekä suoraan trooppisilta alueilta tulevat tuotteet kuten kahvi ja kaakao.  

Vaikutusten vähentämisen näkökulmasta on tärkeää huomioida myös, kuinka paljon tuotteita kulutetaan. Esimerkiksi kiloa kohden tarkasteltuna kaakaon biodiversiteettivaikutus on lihoja suurempi, mutta lihoja kulutetaan merkittävästi enemmän kuin kaakaota, minkä takia ruuankulutuksen biodiversiteettivaikutuksista lihojen osuus on jopa 40 prosenttia. 

Tähän mennessä julkisuudessa esillä olleet tutkimukset ovat perustuneet erilaisiin indikaattoripohjaisiin menetelmiin. Sekä Suomessa että maailmalla tehdään kovasti työtä menetelmien kehittämiseksi, ja tulevaisuudessa tulemmekin saamaan tarkempaa tietoa myös ruoantuotannon paikallisista vaikutuksista kotimaassa.  

Kirjoitus perustuu Luken Modi-LCA -hankkeessa tehtyyn kirjallisuuskatsaukseen ja aiemmin julkaistuihin katsauksiin biodiversiteettivaikutusten arviointimenetelmistä sekä Lukessa, Jyväskylän yliopistossa ja LUT-yliopistossa tehtyihin tutkimuksiin ruuan biodiversiteettivaikutuksista.