Lähiruoka on enemmistölle sula mahdottomuus

Aalto-yliopiston tuore tutkimus osoittaa, että vain murto-osa maapallon väestöstä pärjäisi lähiseudultaan saatavalla ravinnolla. Riippuvuus tuontiruuasta lisää haavoittuvuutta koronapandemian kaltaisten globaalien kriisien aikana. Suomen tulisi säilyttää ainakin nykyinen omavaraisuuden taso ja vähentää riippuvuutta eläinrehun valkuaisten ja lannoitteiden tuonnista, sanovat tutkijat.

Globalisaatio on mullistanut ruuantuotannon ja -kulutuksen viimeisten vuosikymmenten aikana: tehostanut viljelyä, monipuolistanut monien ruokavaliota ja parantanut ruuan saatavuutta. Samalla se on kuitenkin johtanut myös ympäristötuhoihin ja lisännyt maiden riippuvuutta tuontiruuasta, mikä tekee niistä haavoittuvaisempia tuotantoketjuja häiritsevien globaalien kriisien, kuten koronapandemian, aikana.

Tietoisuus globaalin tehotuotannon haasteista on lisännyt kiinnostusta lähiruokaan ja pienviljelyyn, mutta onko siihen todella mahdollisuuksia laajemmassa mittakaavassa?

”Eri alueiden ja kasvien välillä on suuria eroja. Esimerkiksi Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa lauhkean vyöhykkeen kasvit, kuten vehnä, voidaan saada alle 500 kilometrin säteeltä, kun koko maailmassa keskiarvo on noin 3 800 kilometriä”, sanoo Aalto-yliopiston tohtorikoulutettava  Pekka Kinnunen

Hän johti Nature Food -tiedelehdessä 17. huhtikuuta julkaistavaa tutkimusta, jossa selvitettiin mallintamalla minimimatkaa, jonka säteeltä saatavilla viljelykasveilla ihmiset eri puolilla maailmaa pystyisivät tyydyttämään ravinnontarpeensa. Tutkimus tehtiin yhteistyössä University of Columbian, University of Californian, Australian National Universityn, University of Göttningenin ja NASA:n kanssa. 

Tutkimuksessa tarkasteltiin kuutta ihmisille keskeistä viljelykasviryhmää: lauhkean vyöhykkeen viljat (vehnä, ruis ja ohra), riisi, maissi, trooppiset viljat (hirssi ja durra), trooppiset juurekset (maniokki) sekä palkokasvit. Tutkijat mallinsivat tuotannon ja kuluttajan välisiä etäisyyksiä sekä tavallisissa tuotanto-olosuhteissa että tilanteissa, joissa ruokahävikin pieneneminen ja paremmat viljelymenetelmät tekevät tuotantoketjuista tehokkaampia. 

Tutkimus osoitti, että 27 % maapallon väestöstä voisi saada käyttämänsä lauhkean vyöhykkeen viljat alle 100 kilometrin säteeltä. Trooppisen vyöhykkeen viljojen osalta osuus oli 22 %, riisin osalta 28 % ja palkokasvien osalta 27 %.  Maississa osuus oli vain 11 % ja trooppisissa juureksissa 16 %, mikä on huolestuttava tulos paikallisuuden suosimisen kannalta.  

Monimutkaiset riippuvuussuhteet

Tutkijat käyttivät työssään ruoka-aitan (foodshed) käsitettä.

”Määrittelimme ruoka-aitoiksi alueet, joiden sisällä ruoantuotanto voisi olla omavaraista.  Ruoka-aitat kuvaavat ruuantuotannon ja kysynnän lisäksi kuljetusinfrastruktuurin vaikutusta siihen, mistä ruokaa olisi mahdollista saada” Kinnunen sanoo.

Tutkimus osoitti, että ruoka-aitat ovat yksittäisten viljelykasvien osalta hyvinkin pieniä alueita. Kun viljelykasveja tarkastellaan yhdessä, ruoka-aitat muodostavat suuria, koko maailmankin kattavia kokonaisuuksia. Tämä osoittaa, että  ruokavalioiden monipuolisuus luo globaaleja, monimutkaisia riippuvuussuhteita.

Tutkimukseen osallistuneen professori Matti Kummun mukaan on selvää, ettei pelkkä paikallinen tuotanto pysty vastaamaan ruoan kysyntään – ainakaan nykyisillä tuotantotavoilla ja kulutustottumuksilla. Tehokkaasti hoidetun lähituotannon osuuden kasvattaminen vähentäisi luultavasti sekä ruokahävikkiä että kasvihuonepäästöjä. Samalla se voisi kuitenkin johtaa uusiin ongelmiin, kuten vesien saastumiseen ja vesipulaan hyvin tiheästi asutuilla alueilla, sekä haavoittuvaisuuteen esimerkiksi huonojen satovuosien tai suurten muuttoliikkeiden aikana.

”Koronaepidemia korostaa kuitenkin paikallisen tuotannon tärkeyttä, ja Suomen tulisikin säilyttää vähintään nykyinen noin 70–80% omavaraisuusaste ruoantuotannossa. Meidän tulisi myös merkittävästi vähentää riippuvuuttamme ruoanvalmistuksen tuotantopanosten, kuten eläinrehun valkuaisaineiden, lannoitteiden ja energian, tuonnista”, Kummu sanoo.

Pekka Kinnunen, Joseph H. A. Guillaume, Maija Taka, Paolo D’odorico, Stefan Siebert, Michael J. Puma, Mika Jalava, Matti Kummu. Local food crop production can fulfil demand for less than one-third of population. Nature Food, 17.4. 2020

Pekka Kinnunen ja Matti Kummu työskentelevät Vesi ja kehitystutkimusryhmässä. Ryhmä tutkii vesivarojen kestävää käyttöäerityisesti ruuantuotannossa. Lue lisää https://wdrg.aalto.fi

Yhteyshenkilöt:

Tohtorikoulutettava Pekka Kinnunen, Aalto-yliopisto
pekka.kinnunen@aalto.fi

Professori Matti Kummu, Aalto-yliopisto
matti.kummu@aalto.fi