Ravitsemussuosituksilla kohti kestävämpää ruokajärjestelmää

Pohjoismaiden ministerineuvosto järjesti syyskuussa Tieteestä ja ohjeista ruokajärjestelmän muutokseen -webinaarin, jossa useat asiantuntijat esittelivät työtään ravitsemussuositusten päivityksen parissa. Pohjoismaiset ravitsemussuositukset muodostavat tieteellisen pohjan Suomen, Ruotsin, Norjan, Tanskan ja Islannin kansallisille suosituksille.

Tavoitteen ja aikarajan asettaminen tärkeää

Tutkija Amanda Wood Tukholman yliopiston Stockholm Resilience Center -keskuksesta selvitti, miksi ruokailutottumuksia pitää muuttaa ja miten muutosta voisi viedä käytäntöön. Tällä hetkellä suositukset eivät ohjaa voimakkaasti syömistä Pohjoismaissa, vaikka epäterveellinen ruokavalio on tärkeimpiä terveysriskejä. Epäterveellisellä ruokavaliolla on myös kielteisiä vaikutuksia ympäristöön: Pohjoismaissa syödään moninkertaisesti se, mitä planetaariset rajat sallivat.

Kestävän ruuan valitsemisen pitää olla mahdollisimman helppoa. Yhteiskunnassa kaikki vaikuttavat jollain tavalla ruokajärjestelmään. Hallituksilla on tärkein rooli luoda kestävyysnäkökohdat huomioiva ruokapolitiikka, mutta monet muut tahot, erityisesti opettajat ja kouluttajat, pitää saada mukaan muutostyöhön. Tavoitteen ja aikarajan asettaminen on tärkeää, jotta kaikille on selvää, mihin tulokseen pitää päästä ja missä ajassa.

Yksi suositusten käyttöönoton ongelmista on se, ettei ruuan tarjonta vastaa suosituksia. On lähes mahdotonta noudattaa suosituksia, jos kaupassa tai ravintolassa saatavilla oleva ruoka ei vastaa suosituksia. On tärkeää lähestyä suositusten käytäntöön viemistä järjestelmäpohjaisesti, ei yksilön toiminnasta käsin. Järjestelmäpohjaisessa lähestymistavassa kiinnitetään huomiota siihen, mitkä asiat vaikuttavat yksilön ruokailuun kuten siihen, miten ruokaa mainostetaan tai mitä ruuasta opetetaan. On pyrittävä siihen, että ruoka on ravitsemussuositusten mukaista kaikkialla missä syödään ja tehdään ruokavalintoja.

Ruokajärjestelmän muutos välttämätöntä

Vanhempi tutkija Helen Harwatt Chatman House -instituutista, riippumattomasta strategisen ajattelun keskuksesta, Energia-, ympäristö- ja luonnonvara –ohjelmasta painotti, että ruokajärjestelmä on välttämättömän muutoksen edessä. Ruuantuotanto on suurin luonnon monimuotoisuutta heikentävä tekijä, ja noin kolmannes kaikista kasvihuonekaasupäästöistä linkittyy ruokaan.

Nykyinen toimintatapa ei ole mahdollista, koska viljelymaata joudutaan raivaamaan jatkuvasti lisää ja tuotannosta aiheutuvien kasvihuonekaasujen määrä kasvaa. Suurin osa maailman viljellystä maapinta-alasta on valjastettu lihan- ja maidontuotantoon. Harwatt korosti, ettei tämä ole kestävä tapa käyttää viljelykelpoista maata.

Ruuantuotannon vaikutuksia pitää mitata ja tuotannon yläraja tunnistaa. Mittaaminen ei kuitenkaan ole helppoa, ja tunnetuilla mittausmenetelmillä on rajoitteensa. Harwatt antoi esimerkin hyödyllisen ja paljon käytetyn elinkaariarvioinnin (LCA) rajoitteista.

LCA-menetelmässä huomioidaan vain päästöt tuoteyksikköä kohden, ei koko järjestelmän päästöjä. Esimerkiksi Uudessa-Seelannissa maitoteollisuuden tuotantokustannukset ovat laskeneet samalla, kun päästöt tuoteyksikköä kohden ovat laskeneet. Tuotantokustannusten lasku on kuitenkin johtanut koko maitoteollisuuden tuotannon ja päästöjen absoluuttiseen kasvuun.

Harwattin mukaan LCA-menetelmä ei huomioi luonnon monimuotoisuuden heikkenemistä. Myös Planetaariset rajat -konseptilla on omat rajoitteensa. Konseptin mittausmenetelmä ei ole tarpeeksi tarkka suhteessa tavoitteeseen, jossa ilmaston lämpeneminen rajoitetaan 1,5 asteeseen. Planetaariset rajat -menetelmää on myös hankalaa soveltaa paikallisiin olosuhteisiin.

Harwatt alleviivasi, ettei ruokajärjestelmän muutokseen ole yksinkertaisia ratkaisuja. Jos kaikki söisivät vegaanisesti, eläintuotannosta vapautuisi maapinta-alaa niin paljon, että vuoteen 2050 mennessä vapautuneeseen pinta-alaan voisi sitoa jopa 16 vuoden aikana fossiilisten polttoaineiden poltosta aiheutuneet hiilidioksidipäästöt. Toisaalta Harwatt myös kertoi, että selvityksen alla on, kuinka tärkeitä märehtijät ovat pohjoismaisen luonnon ja maiseman monimuotoisuudelle ja kuinka tämä pitäisi huomioida suosituksissa. 

Yhteistyöllä vaikuttaviin tuloksiin

Ruotsin Ruokaviraston pääjohtaja Annica Sohlström esitteli ruokaviraston ylläpitämää Avaimenreikä-merkkiä. Se on ohjannut ruotsalaisten ruokavalintoja jo 30 vuoden ajan osoittamalla tuoteryhmän sisällä terveellisimmän vaihtoehdon. Vuonna 2009 myös Tanska ja Norja ottivat merkin käyttöön.

Merkin käyttö on esimerkki hyvin toimivasta yhteistyöstä kansallisten ruokavirastojen välillä: työtaakkaa ja hyviä kokemuksia voidaan jakaa maiden kesken. Pohjoismaiset ravitsemussuositukset luovat tieteellisen ja luotettavan pohjan merkin kriteereille. Kuluttajat tuntevat Avaimenreikä-merkin ja luottavat siihen. Opettajat, ravitsemustieteilijät ja terveydenhuollon ammattilaiset käyttävät merkkiä apuna työssään innostaessaan oppilaita ja asiakkaita terveelliseen syömiseen.

Merkin käyttö on vapaaehtoista ja ilmaista, ja sillä edistetään kasvispainoista ruokavaliota. Merkkiin ei näillä näkymin yhdistetä ympäristönäkökulmaa.

Ilmastonäkökulma osaksi viestintää

Yksikön johtaja Anne Pøhl Enevoldsen Tanskan Ruokavirastosta kertoi vaikeuksista yhdistää kansalliset ravitsemussuositukset ja ilmastonäkökulma viestinnässä. Tanskassa kansalliset suositukset on tiivistetty seitsemään, mahdollisimman yksinkertaiseen kohtaan, jotta kuluttajien olisi helppo ymmärtää ne.

Työ suosituksen muotoilemisessa viestinnällisesti tehokkaiksi on vaatinut kuluttajatestausta ja useita sidosryhmien kuulemisia. Ilmastonäkökulman yhdistäminen suosituksiin on ollut hankalaa. Ravinteiden saannin turvaaminen kasvispainotteisissa suosituksissa ja palkokasvien ujuttaminen lihapainotteiseen ruokakulttuuriin ei ollut helppo tehtävä.

Pøhl Enevoldsen muistuttaa, että suositusten mahdollisimman tehokas jalkautus vaatii kaikkien sidosryhmien, niin kansalaisjärjestöjen kuin yritystenkin, kuulemista ja osallistamista.

Elinikäistä oppimista

Opetusneuvos Marjaana Manninen Suomen Opetushallituksesta käsitteli Suomen ilmaisen kouluruokailun myönteisiä vaikutuksia yhteiskuntaan nyt ja tulevaisuudessa. Kouluruokailu tukee oppilaiden hyvinvointia, ja hyvinvoiva oppilas oppii paremmin.

Kouluruokailu on työkalu, jolla edistetään terveellistä syömistä ja edistetään kasvisten kulutusta. Kouluissa opetetaan ruuan avulla myös kestävää kehitystä, ravitsemusta ja ruokatapoja. Koulussa tärkeimmät ruokailutottumuksiin vaikuttavat tekijät ovat kotitaloustunnit ja kouluruokailu.

Kouluterveydenhoitajilla on erityinen rooli oppilaiden hyvinvoinnin edistäjänä. He tarkkailevat oppilaiden hyvinvointia ja neuvovat oppilaita henkilökohtaisesti esimerkiksi syömään terveellisesti. Koulun terveydenhuoltojärjestelmän ansiosta lasten lihavuus on saatu tasaantumaan Suomessa. Manninen muistutti, että hyvinvoinnin ja kestävän kehityksen opettelu alkaa varhaislapsuudessa ja uuden oppiminen kestää läpi elämän.

Pohjoismaista mallia muulle maailmalle

Tilaisuudessa painotettiin, että Pohjoismaiden yhteistyö on ainutlaatuista ja hyvin arvokasta. Jotta suositukset ovat uskottavat, niiden teon ja sidosryhmien kuulemisen pitää sujua avoimesti, ja suositusten tulee perustua parhaaseen saatavilla olevaan tutkimustietoon.

Suositukset ja toimintatavat toimivat hyvänä esimerkkinä muulle maailmalle. On tärkeää, että suositusten jalkautuksessa kaikki yhteiskunnan toimijat sitoutuvat ravitsemussuosituksiin, julkiset ja yksityiset tahot tekevät yhteistyötä, ja elinikäistä oppimista hyödynnetään terveellisen ja ympäristöystävällisen ruokavalion toteuttamiseksi.

Kirjoittaja on perhevapailla oleva elintarvikealan ammattilainen.

Kuva on artikkelista Benchmarking the Swedish Diet Relative to Global and National Environmental Targets—Identification of Indicator Limitations and Data Gaps, jonka on kirjoittanut Emma Moberg, Hanna Karlsson Potter, Amanda Wood, Per-Anders Hansson ja Elin Röös ja se on julkaistu Sustainability 2020, 12(4), 1407

Artikkeli löytyy täältä: mdpi.com/2071-1050/12/4/1407