
Mikrokokoisella polyeteenillä haitallisia vaikutuksia soluille
Mikrokokoisen polyeteenin on havaittu olevan suurina annoksina haitallista ihmisen suolistosoluille. Polyeteeni on yksi yleisimmistä muovilaaduista, ja sitä hyödynnetään esimerkiksi pakkausmateriaalina elintarvikkeissa.
Siirryttäessä 2000-luvulle muovisaasteen aiheuttamien ympäristöongelmien tutkimus eteni isosta muoviroskasta myös pienien ja jopa silmälle näkymättömien muovien vaikutuksiin eliöissä. Näiden mikromuoveiksi nimettyjen partikkeleiden mahdollisia haittavaikutuksia alettiin selvittää etenkin vesieliöissä.
Sittemmin mikromuovien vaikutuksia on tutkittu myös muilla eläinmalleilla, kuten jyrsijöillä, sekä yhä enemmän erilaisilla solumalleilla. Nämä toimivat tärkeinä tutkimusmalleina mikromuovien haittavaikutuksia selvitettäessä, sillä mikromuovialtistuksen terveysvaikutuksista ei ole vielä saatavilla laajempaa väestötasoista tutkimustietoa.
Science of the Total Environment -lehdessä alkuvuonna 2023 julkaistussa tutkimuksessamme havaittiin mikrokokoisen polyeteenin aiheuttavan suurina annoksina haitallisia vaikutuksia ihmisen suolistosoluihin1.
Mikromuoveiksi luokitellaan läpimitaltaan alle viiden millimetrin kokoiset muovipartikkelit. Mikromuovit koostuvat muovien tapaan polymeereistä sekä lisäaineista, jotka yhdessä parantavat niiden käyttöominaisuuksia. Mikromuoveja muodostuu isompien muovikappaleiden hajoamisen seurauksena kotitalouksissa – muun muassa keinokuituisten vaatteiden pesun yhteydessä – sekä ympäristössä UV-säteiden ja mekaanisen rasituksen vaikutuksesta. Mikromuoveja tuotetaan myös tarkoituksellisesti tiettyjä käyttötarkoituksia varten, esimerkiksi muoviteollisuuden tarpeisiin.
Mikromuovialtistus on jatkuvaa
Mikromuoveja on havaittu lukuisissa elintarvikkeissa kuten sokerissa, ruokasuolassa, hunajassa, oluessa, maitotuotteissa ja merenelävissä. Lisäksi mikromuoveja on löydetty sekä talous- että pullotetuista vesistä.
Mikromuoveja on havaittu lukuisissa elintarvikkeissa kuten sokerissa, ruokasuolassa, hunajassa, oluessa, maitotuotteissa ja merenelävissä. Lisäksi mikromuoveja on löydetty sekä talous- että pullotetuista vesistä.
Hengityksen kautta altistumista tapahtuu sisä- ja ulkoilman mikromuoveille, jotka ovat peräisin esimerkiksi synteettisistä vaate- ja kodintekstiileistä, sekä autonrengaskumipölystä. Lisäksi altistumista voi tapahtua ihon kautta, joskin imeytyminen terveen ihon läpi on epätodennäköistä.
Suosittelemme artikkelia

Kontaktimateriaalien turvallisuutta koskeva lainsäädäntö uudistuu

Puolukka lievittää lihavuuteen liittyvää matala-asteista tulehdusta ja aineenvaihduntamuutoksia

Savuaromien käyttö elintarvikkeissa kiellettiin

Suolisto ohjaa meitä

Hormonihäirikköjä lautasella?
