Ruuan ilmastovaikutusten yhteydessä käytävässä keskustelussa on tärkeä huomioida myös ruuan ravintosisältö. Kuva: Jumpstory
Ravitsemus & TerveysSenja Arffman

Kasvistuotteiden päästöt pienemmät, mutta eläintuotteissa enemmän ravintoaineita

Kasvikunnan tuotteiden hiilidioksidipäästöt ovat pienemmät, mutta eläinkunnan tuotteissa ravintoaineiden määrä sataa grammaa kohti on kasvikunnan tuotteita suurempi.

Syksyllä 2020 julkaistussa ja Envitecpolisin toteuttamassa Ruuan ilmastovaikutukset suhteessa ravitsemukseen -selvityksessä eri ruoka-aineiden suojaravintoaineiden määrää verrattiin niiden tuotannon aiheuttamien hiilipäästöjen määrään hyödyntämällä laskennallista vertailulukua: CO2-ravintoainetiheysindeksiä. Se on laskennallinen suhdeluku, joka kertoo, kuinka paljon ruuan tuotannon hiilipäästöt ovat sen sisältämään suojaravintoaineiden määrään verrattuna: mitä pienempi lukema, sitä parempi tulos.

Selvityksessä tarkasteltiin 16 eri ruoka-ainetta neljästä eri ryhmästä. Ravitsemuksellisena mittarina käytettiin ravintoainetiheyttä, joka kuvaa suojaravintoaineiden määrää tuotteessa. Suojaravintoaineita ovat ne ravintoaineet, joita ihminen tarvitsee ja joita elimistö ei osaa valmistaa itse: ne pitää saada ruuasta. Niitä ovat vitamiinit, kivennäisaineet sekä välttämättömät rasvahapot ja välttämättömät aminohapot.


Soija, peruna ja lohi kärjessä

Selvityksen mukaan pienin indeksi on soijalla, jonka tulokseen vaikuttavat sekä tuotannon pienet päästöt että hyvä ravintoaineiden saanti. Proteiinin lähteistä myös lohen tulos on erinomainen erityisesti runsaan suojaravintoaineiden määrän ansiosta.

Lihojen runsas suojaravintoaineiden määrä pienentää indeksiä ja kaventaa eroa kasvikunnan tuotteisiin pelkkien hiilipäästöjen tarkasteluun verrattuna. Naudanlihan suojaravintoaineiden saanti oli tarkastelun toiseksi korkein, mutta tuotannon hiilipäästöt niin suuret, että ravintoaineiden saanti ei kompensoi niitä, ja indeksiluku jää korkeaksi.

Indeksiltään suurin on valkoinen riisi. Tätä selittää etenkin valkoisen riisin vähäinen suojaravintoaineiden määrä ja sen viljelystä aiheutuvat, muita viljoja merkittävästi suuremmat päästöt. Valkoiselle makaronille ei saatu tulosta lainkaan, koska yksikään ravintoaine ei ylittänyt tarkastelun kynnysarvoa: 15 prosenttia saantisuosituksesta.

Hiilihydraatin lähteistä peruna on ylivoimainen niin ravintoaineiden lähteenä kuin tuotannon hiilipäästöjen pienuudella, minkä vuoksi indeksi on selkeästi makaronia ja riisiä pienempi.

Kasvijuomien ravintosisältö muutettiin vastaamaan yleisimpiä Suomessa käytössä olevien tuotteiden täydennyksiä. Myös maitoon huomioitiin D-vitamiinitäydennys. Täydennyksiä ei tehdä luomutuotteisiin, joten tuloksia ei voi yleistää niihin.

Yksinkertaisen mallin tarve kasvaa

Ruuan ilmastovaikutusten yhteydessä käytävässä keskustelussa on tärkeä huomioida myös ruuan ravintosisältö. Ruuan aiheuttamien kasvihuonekaasupäästöjen ja sen sisältämien ravintoaineiden määrän yhdistäminen ei ole kuitenkaan helppoa, kun halutaan rakentaa ruokavalio, jossa palaset ovat kohdallaan sekä ympäristön että terveyden kannalta jokaisen arkeen sopivana kokonaisuutena.

Tarkasteltujen ruoka-aineiden CO2-ravintoainetiheysindeksi eli laskennallinen vertailuluku ruoka-aineiden kasvihuonekaasupäästöjen ja niiden sisältämien suojaravintoaineiden määrän vertailuun. Mitä pienempi lukema, sen parempi eli sitä enemmän ruoka-aine sisältää ravintoaineita hiilipäästöihinsä nähden.

CO2-ravintoainetiheysindeksikään ei ole aukoton eikä missään nimessä valmis, mutta se tuo näkyväksi sen, että hiilipäästöjen vähentämistä ei voida tehdä huomioimatta ravitsemusta. Tällä hetkellä painetta on yhtä lailla yhteisten tarkastelumallien luomiseen kuin kuluttajille tiedottamiseen.

Elintarvikepakkauksissa tarvitaan tietoa ravitsemuksesta ja hiilipäästöistä. Monille kuluttajille nämä molemmat ovat vaikeasti tulkittavia. Mielenkiintoinen kysymys onkin, kuinka löytää keino yhdistää ne helposti ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi, joka olisi yhteisessä käytössä?

Lisätietoja:

Envitecpolis Oy toteutti selvityksen Maa- ja metsätaloustuottajain keskusliiton ja Svenska lantbruksproducenternas centralförbundin toimeksiannosta. Toteutusmallin taustalla on Arla Oy:n 2019 julkaisema selvitys ja Tanskassa toteutettu tutkimus ruoka-aineiden ravintotiheyden ja hiilipäästöjen välisistä yhteyksistä: Greenhouse gas emissions of realistic dietary choices in Denmark: the carbon footprint and nutritional value of dairy products.

Miten tarkastelu toteutettiin?

Ruuan kasvihuonekaasupäästöjen vertaaminen sen suojaravintoaineiden määrään on haastavaa, koska eri ravintoaineita ei voida suoraan vertailla toisiinsa. Ravintoaineiden tarve vaihtelee; osaa tarvitaan mikrogrammoja, osaa grammoja. Tarvittiin suhdeluku, joka mahdollistaa eri määrien tasavertaisen tarkastelun. Vasta tämän jälkeen on mahdollista verrata niitä hiilipäästöihin.

Suhdeluku nimettiin ravintoainetiheyspisteiksi. Sen pohjana käytettiin prosentteja saantisuosituksesta. Jokaisen ruoka-aineen kohdalla verrattiin kaikkia 20 ravintoainetta saantisuositukseen ja laskettiin, kuinka monta prosenttia suosituksesta ravintoaineen määrä on tarkasteltavassa ruoka-aineessa. Näitä prosenttilukuja hyödyntäen muodostettiin vertailukelpoiset luvut, joista laskettiin ravintoainetiheyspisteet.

CO2-ravintoainetiheysindeksi saatiin jakamalla ruoka-aineen hiilipäästöt sen ravintoainetiheyspisteillä. Näin muodostui suhdeluku, jolla voidaan vertailla, kuinka paljon ravintoaineita ruoka-aineesta saadaan sen tuotannon aiheuttamiin hiilipäästöihin verrattuna.