
Trump, ruoka ja me
Donald Trumpin valinta toiselle USA:n presidenttikaudelleen on varmastikin vuodenvaihteen kuumin puheenaihe. Trumpin valintaan vaikutti paljon ruuan korkea hinta, joka rasittaa kaikkien amerikkalaisten kukkaroita.
Trumpin ensimmäisellä kaudella naudanlihan vienti ajautui vaikeuksiin, kun kiinalaisten vastatullit pienensivät vientiä. Tälläkin kertaa Trump on luvannut asettaa kiinalaistuotteille entistä korkeammat 60 prosentin tuontitullit ja muillekin, mukaan lukien EU-maat, olisi luvassa 10-20 prosentin tullit.
Yhdysvaltoihin on tullut viime vuosina ennätysmäärät siirtolaisia rajan yli etelästä, monet laittomasti. Siirtolaisten osuus väestöstä, yli 14 prosenttia, on jo enemmän kuin sata vuotta sitten, jolloin muun muassa suomalaisia lähti joukoittain Amerikkaan.
Kiina on noussut maailman toiseksi suurimmaksi taloudeksi ja kärkkyy ykkössijaa lisäämällä...
Jäsenenä voit lukea tämänkin artikkelin digilehdestä!
Liity jäseneksiSuosittelemme artikkelia

Päiväkotien kasvipainotteisemmat ruokalistat eivät lisänneet hävikkiä

Väitös: Ruoasta kirjoittaminen, myönteinen ruokasuhde ja toimijuus tuottavat hyvinvointia

Suomalaista ruokaa vai suomalaisten ruokaa?

Ruoka-ala kasvuun ja ruokavienti nousuun

Trumpin uusi kausi alkoi – miten se vaikuttaa ruokaan?
