Ketterä laboratorio arkeen ja poikkeustilanteisiin

MetropoliLab Oy on suomalainen ympäristölaboratorio, jonka juuret yltävät vuoteen 1884. Nykyisellä nimellä se on toiminut vuodesta 2010. Toimitilat ovat Helsingin Viikissä. Yrityksen liikevaihto on 7,2 miljoonaa euroa, ja se työllistää 70 henkilöä.

– Pisin historiamme on elintarvikepuolella, ja ala on meille erittäin tärkeä painopiste, kertoo toimitusjohtaja Reetta Ahlfors.

FINAS-akkreditoidussa laboratoriossa tutkitaan sekä vesi-, sisäympäristö-, elintarvike-, hygienia-, maaperä- ja sedimentti- että maanparannusaine- ja lannoitenäytteitä.

– Olemme Ruokaviraston hyväksymä testauslaboratorio. Akkreditointi on tae sille, että työmme on korkealaatuista ja riippumatonta, kehitys- ja laatupäällikkö Helena Wikman kertoo.

Eniten elintarvikeasiakkaille analysoidaan lainsäädännön mukaisia omavalvontanäytteitä. Laboratorio myös tukee tuotekehitystä esimerkiksi säilyvyystutkimuksilla ja palvelee alkutuotannon tutkimustarpeita.

Näytteenottoa ja logistiikkaa

Yrityksissä, ravintoissa ja vähittäiskaupassa otetaan itse elintarvikkeiden omavalvontanäytteitä, mutta työn voi myös ostaa palveluna MetropoliLabilta.

– Haemme näytteitä lähialueelta, ja niitä toimitetaan meille yhteistyökumppanien avulla muualta Suomesta, Ahlfors kuvailee.

MetropoliLabin PCR-menetelmät elintarvikenäytteiden patogeenitutkimuksissa nopeuttavat tulosten saantia. Kuva: MetropoliLab

Valtaosa näytteistä on tavanomaisia näytteitä, joilla varmistetaan tuoteturvallisuutta. Ongelmatilanteet, kuten mahdolliset kontaminaatiot, ovat harvinaisempia. Silloin otetaan erityisjärjestelyt käyttöön analyysitulosten nopeuttamiseksi.

– Pystymme toimimaan nopeasti, jos tuotannossa vaikkapa epäillään olevan gluteenia tuotteessa, jossa sitä ei pitäisi olla. Nopeimmillaan analyysituloksia saadaan jopa tunneissa, gluteenitulokset seuraavaksi päiväksi, taustoittaa kasvisten torjunta-aineanalytiikkaan erikoistunut elintarvikekemisti Leena Hedberg.

Tärkeä osa työtä on tukea asiakkaan prosessien keskeytymättömyyttä.

– Autamme varmistamaan, että tuotteen laatu vastaa lainsäädännön vaatimuksia. Osalla asiakkaista on laajat omavalvontasuunnitelmat, ja omaakin laboratoriotoimintaa. Toiset ovat ulkoistaneet laboratoriopalvelut meille kokonaan, Wikman kertoo.

Mukana läpi elinkaaren

Ympäristönäytteitä otetaan hyvin erilaisissa tilanteissa. Näytteiden ottaminen voi alkaa jo ennen tehtaan perustusten rakentamista. Syynä voi olla esimerkiksi se, että tontilta puretaan jotain vanhaa pois.

– Purkunäytteistä voidaan määrittää esimerkiksi kaatopaikkakelpoisuus tai asbestin esiintyvyys. Ympäristölupahakemuksia tehdessä tutkitaan maaperää. Tehtaan toimiessa puhtaan veden ja jäteveden analysointi pyörii jatkuvasti, samoin tehtaan varsinaisten prosessien näytteiden analysointi. Vanhemmissa rakennuksissa voi olla tarpeen tutkia sisäilman laatua, kertoo Ahlfors.

Elintarviketieteiden Seuraan MetropoliLab liittyi, koska haluaa olla mukana laajassa asiantuntijayhteisössä.

Lisätietoja: metropolilab.fi