COVID-19-koronavirusepidemia on aiheuttanut matkustuskieltoja, karanteeneja ja talouden häiriöitä, joiden kestoa kukaan ei tiedä. Poikkeustilan aikana kotimaisen ruuantuotannon ja elintarviketeollisuuden rooli…
Huoltovarmuuskeskus käynnistää pikaisesti taloudelliset tukitoimet, joiden tarkoituksena on turvata erityisesti huoltovarmuuden kannalta tärkeät tavaravirrat Suomesta Ruotsiin sekä Baltiaan ja sitä kautta Keski-Eurooppaan.
Koronaviruspandemia on moninkertaistanut käsien desinfiointiin tarkoitettujen tuotteiden kysynnän niin kuluttajien kuin ammattihygieniankin asiakkaiden parissa. Suomessa Kiillon käsidesinfiointiin tarkoitettuja Erisan- ja…
Ihminen voi maistaa makean, happaman, karvaan, suolaisen ja umamin maun. FM Sari Puputin väitöstutkimuksen mukaan yksilölliset erot makuaistin herkkyydessä voivat vaikuttaa ruokavalintoihin.
Kulttuurirahaston suurpalkinto Reetta Kivelälle Suomen Kulttuurirahasto jakoi vuosijuhlassaan 27.2.2020 kolme 35 000 euron palkintoa merkittävistä kulttuuriteoista. Yksi heistä on kaurapohjaisen…
TkT Anu Kaukovirta on nimitetty Luonnonvarakeskuksen tuotantojärjestelmät -yksikön johtajaksi 3.2.2020 alkaen. Hän toimi aikaisemmin Valiolla tutkimus- ja teknologiajohtajana. DI Nina…
Vuodenvaihde 2019−2020 Kotimaisia Järvikylä-salaatteja ja yrttejä tuottavan Famifarm Oy:n uutena toimitusjohtajana on aloittanut 1.12.2019 aiemmin markkinointijohtajana toiminut Caroline Grotenfelt-Fyhr. Lähes…
Eurooppalaiset maatalouden tutkimuslaitokset allekirjoittivat yhteisen aloitteen kemiallisista torjunta-aineista luopumiseksi Pariisissa 23. helmikuuta. Towards Chemical Pesticide-free Agriculture -aloitteen tarkoituksena on korostaa ei-kemiallisten kasvinsuojelumenetelmien tutkimuksen tarpeellisuutta ja ohjata tutkimusrahoitusta suuntaan, joka mahdollistaa ei-kemialliseen kasvinsuojeluun siirtymisen Euroopassa. Aloitteen allekirjoittajina on 24 tutkimuslaitosta 16 Euroopan maasta, Suomesta Luonnonvarakeskus (Luke).
Euroopan aistinvaraisen tutkimuksen yhteisöjen kattojärjestön, European Sensory Science Societyn (E3S), vuosikokous ja kaikille avoin seminaari järjestetään 4.−5. toukokuuta Helsingissä. Tapahtuma…
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.