Kansainvälinen elintarvike- ja juomayhtiö Paulig investoi 12 miljoonaa euroa kasvattaakseen tuotantokapasiteettiaan yhtiön tuotantolaitoksella Bergan kaupungissa Espanjassa. Uusi vehnätortillalinja vastaa Tex…
Apetit investoi noin 2 miljoonaa euroa Kantvikin kasviöljypuristamoon. Investoinnilla parannetaan BlackGrain from Yellow Fields® -rapsijauheen raaka-aineen valmistusprosessia. Loppuvuoden 2025 aikana tehtävä investointi tukee vahvasti BlackGrainin kaupallistamista.
Ruuan suhteellinen osuus kotitalouksien kulutusmenoista on pysynyt 2000-luvun mittaan yllättävänkin vakaana, kirjoittaa PTT:n tutkimusjohtaja Sari Forsman-Hugg tänään julkaistussa blogissaan. Osuus pysyi viime vuonna lähes edellisen vuoden tasolla ja oli noin 12,7 prosenttia. Ruuan hinnan nousua on kompensoitu kulutusta muuttamalla ja sopeuttamalla.
Maa- ja metsätalousministeriön tavoitteena on, että vuonna 2035 Suomi on kestävän biotalouden ykkönen. Toiminnallaan ministeriö edistää sitä, että uusiutuvista luonnonvaroista luodaan kasvua, hyvinvointia ja turvallisuutta.
Ruuantuotannon arvoketjut ovat muutoksessa, ja ratkaisuja niiden haasteisiin on haettava toimialakohtaisesti, suosittelevat Pellervon taloustutkimus PTT:n, Luonnonvarakeskuksen ja REINU econin selvitykset.…
Suomen Lantakaasu Oy:n uudelle biokaasua ja lannoitevalmistetta valmistavalle tuotantolaitokselle Nurmekseen on myönnetty ympäristölupa, jonka myötä Suomen Lantakaasu on tehnyt investointipäätöksen laitoksen rakentamisesta. Nurmekseen suunnitteilla oleva laitos on yksi Kiuruvedelle rakenteilla olevan, teollisen kokoluokan keskitetyn nesteytetyn biokaasuntuotantolaitoksen niin sanotuista satelliittilaitoksista.
Kesko on valittu Euroopan vastuullisimmaksi päivittäistavarakaupan yritykseksi ensimmäisellä Europe 50 Most Sustainable Companies -listalla. Suomi on hyvin edustettuna listalla, jolla ovat mukana Keskon lisäksi Kone, Neste, Nokia ja Outokumpu.
Viikki Food Design Factory esittelee kaudelle 2025 EIT Food Acclerator Network - Helsinki Hubin kiihdyttämö-ohjelmaan valitut startupit. Helsinki Hub keskittyy ruokajärjestelmän kiertotalousratkaisuihin, joissa tiede kohtaa kiertotalouden mallit ja huipputeknologian.
Valio siirtää Raisio Oyj:ltä maaliskuussa 2025 ostamansa Kauhavan tehtaan toiminnot tehtaalleen Joensuuhun. Kauhavan tehdas suljetaan tämän hetken suunnitelmien mukaan aikaisintaan kuluvan vuoden loppupuolella. Tuotannon siirrolla Valio tavoittelee tuotannon tehokkuuden ja kannattavuuden parantamista sekä tuotannon joustavuutta ja ketteryyttä.
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.