Olvi hankkii panimon Bosnia ja Hertsegovinasta – tavoitteena kasvu Balkanilta Välimerelle

Olvi-konserni on sopinut ostavansa Bosnia ja Hertsegovinan suurimman panimon, Banjalucka Pivaran. Vuonna 1873 perustettu Banjalucka Pivara sijaitsee Bosnia ja Hertsegovinan pohjoisosassa, lähellä Kroatian rajaa. Panimo työllistää noin 240 henkilöä ja siirtyy Olvi-konsernille eurooppalaiselta omistajaryhmältä, Altima UK Value Partners Limitediltä. Yrityskauppa laajentaa Olvi-konsernin kattavuutta uudelle maantieteelliselle alueelle ja avaa uusia kasvu- ja vientimahdollisuuksia sekä Balkanilla että laajemmin Välimeren alueella.

Yrityskauppa tukee Olvin monipaikallista kasvustrategiaa tarjoamalla pääsyn vahvoihin paikallisiin brändeihin ja tuotantokapasiteettiin, mahdollistaen kasvun ja laajentumisen Balkanin alueella. Kasvua tukee oma tuotanto Välimeren läheisyydessä, sillä Olvi pystyy palvelemaan Välimeren matkailualueita, kuten Italiaa, Kroatiaa, Kreikkaa ja Montenegroa, entistä paremmin ja joustavammin.

–Tämä yrityskauppa on toinen askel monipaikallisen strategiamme toteuttamisessa, jolla haemme epäorgaanista kasvua Euroopassa sekä lisähankinnoilla kotimarkkinoillamme että laajentumalla uusille markkinoille. Banjalucka Pivara tunnetaan vahvoista brändeistään ja ylpeästä historiastaan alueella, ja se on erinomainen lisä Olvi-konserniin. Yhtiön vahva asema Bosnia ja Hertsegovinassa, vankka ja nopeasti kasvava jalansija Serbiassa sekä korkealaatuiset tuotantokyvykkyydet tarjoavat meille ainutlaatuisen mahdollisuuden kasvaa Balkanin alueella, jossa näemme pitkän aikavälin orgaanista kasvupotentiaalia ja matkailun kasvua. Samalla Banjalucka Pivaran keskeinen sijainti mahdollistaa meille yhteyden laajemmille Välimeren markkinoille, joilla näemme merkittäviä mahdollisuuksia vahvistaa vientiämme entisestään, sanoo Olvi-konsernin toimitusjohtaja Patrik Lundell.

Banjalucka Pivaran korkealaatuinen lager-brändi Nektar on Bosnia ja Hertsegovinan suosituin olutbrändi sekä nopeimmin kasvava olutbrändi Serbiassa ja Montenegrossa. Globaalien juomatrendien mukaisesti panimossa suunnitellaan myös alkoholittomien juomien ja valmiscocktailien tuotannon aloittamista oluen valmistuksen rinnalla.

–Olen erittäin iloinen tiimimme puolesta ja ylpeä liittymisestä Olvi-konserniin, jonka kanssa jaamme yhteisiä arvoja ja perinteitä. Olemme innoissamme mahdollisuudesta hyödyntää vahvaa markkinoille pääsyn osaamistamme sekä laajentaa valikoimaamme Olvi-konsernin alkoholittomilla ja alkoholillisilla tuotteilla, sanoo Banjalucka Pivaran toimitusjohtaja Ilija Setka.

Vuonna 2024 Banjalucka Pivaran liikevaihto oli 28 miljoonaa euroa. Yhtiön toiminta on kannattavaa, sen kasvuvauhti on ollut tasainen viime vuosina ja markkinaosuudet ovat vahvoja. Yhtiöllä on johtavia brändejä Bosnia ja Hertsegovinassa, ja se on nopeimmin kasvava panimo Serbiassa. Banjalucka Pivaran modernit tuotantotilat tarjoavat lisäkapasiteettia, mikä mahdollistaa nopeaa kasvua.

Banjalucka Pivaralla on valikoima vahvoja olutbrändejä, joiden kehittämistä jatkamme innolla. Lisäksi näemme paljon mahdollisuuksia hyödyntää Olvi-konsernin tuoteportfoliota, luoden yhtenäisen ja vahvan valikoiman, joka vahvistaa markkina-asemaamme ja vastaa kasvavaan kysyntään. Odotamme innolla uusien tuotteiden tuomista Balkanin kotimarkkinoille sekä viennin laajentamista, jatkaen samalla yhtiön kestävää kehittämistä ja kasvua, Lundell toteaa.

Kaupan toteutuminen edellyttää Bosnia ja Hertsegovinan kilpailuviranomaisten hyväksyntää, ja sen odotetaan toteutuvan viimeistään vuoden 2026 ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Kauppahintaa ja ehtoja ei julkisteta.