Suomalaisista vientiyrityksistä enää 4 prosentilla on liiketoimintaa Venäjällä, selviää kauppakamarien vientijohtajille teetetystä kyselystä. Touko-, elo- ja marraskuun vientijohtajakyselyt osoittavat, että yritykset ovat olleet sitoutuneita Venäjän markkinoilta vetäytymiseen. Kyselystä selviää myös, että suomalaisyritysten vientinäkymiä ensi vuodelle heikentävät Saksan heikkenevä taloustilanne ja Iso-Britannian EU-eron aiheuttamien kaupanesteiden kasvu.
Maksuton kouluruoka on ollut yksi suomalaisen hyvinvointiyhteiskunnan tunnusmerkki jo vuosikymmenten ajan. Tänä vuonna kouluruokaa nauttii päivittäin noin 900 000 lasta…
Pienten ja keskisuurten yritysten nykytilanne on yleiseen talouskuvaan nähden vielä kohtuullinen ja työllisyys on jopa kohentunut vuodentakaiseen verrattuna. Samalla ensi…
Yhteinen ruokapöytä -keskustelufoorumin tilaama toimeenpanosuunnitelma suomalaisen ruokajärjestelmän kansainvälistämisestä julkaistiin 2. joulukuuta. Suunnitelma rakentuu vahvasti yhteistyön, koulutuksen ja ruokakulttuurin vahvistamiseen. Elintarvikeviennin…
Päivittäistavarakauppa ry:n jäsenyritysten* päivittäistavaroiden vähittäismyynnin arvo oli vuoden 2022 lokakuussa 1 728,9 miljoonaa euroa, mikä oli 4,7 prosenttia enemmän kuin…
Materiaalipäällikkönä Suomen Pakkaustuottajat Oy:ssä elokuussa aloittanut Sanna Peltola hallitsee materiaalien kulun ja jalostuksen kierrätyspisteeltä materiaalien elinkaaren loppuun. Ympäristöekonomiaa opiskellut Peltola…
Niemenrannan asukkaita uskollisesti palvellut pop-up-Sale tekee pian tilaa upouudelle S-marketille, joka avataan aivan raitiotien kainaloon. Vajaassa vuodessa Näsijärven rannan tuntumaan noussut myymälä loistaa energiatehokkuudessa. Kasvavan kaupunginosan uuden lähikaupan avajaisia vietetään 2. joulukuuta.
Kotitalouksissa syntyvän ruokahävikin kokonaisarvo Suomessa on yli puoli miljardia euroa vuodessa. Henkilöä kohti laskettuna hävikin arvo on noin sata euroa vuodessa. Hävikkiä vähentämällä kuluttaja voi hillitä ruokamenojaan – tarkastelujaksolla kotitalouden ruokahävikin vähentäminen kolmannekseen olisi nollannut ruoan hinnan nousun vaikutukset.
Tullin ja Ruokaviraston yhteistyöprojektissa toteutettiin syyskuussa 2022 tehovalvontaa satamassa liittyen yksityishenkilöiden eläinperäisten elintarvikkeiden maahantuontiin Baltian maista. Valvonnassa painotettiin lihan alkuperän tarkastuksia sekä afrikkalaisen sikaruton torjuntaa. Tullista valvontaan osallistuivat myös ruokakoirat, jotka ovat erikoistuneet eläinperäisten elintarvikkeiden löytämiseen. Ruokaviraston asiantuntija oli mukana tarkastuksilla antamassa asiantuntija-apua elintarvikkeiden tarkastuksessa.
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.