
Vuoden Suomalainen Elintarvike on hyvän omantunnon herkku
Vuoden Suomalainen Elintarvike 2018, Apetit Vegepops Porkkana-mango, on kotimaisista kasviksista tehty herkku, jossa ei ole lisättyä sokeria, gluteenia eikä eläinperäisiä ainesosia.
− Konseptitutkimuksessa nousi hyvin selkeästi esiin kuluttajan odotukset tämäntyyppiselle tuotteelle. Näistä toiveista pidettiin kiinni koko tuotekehitysprosessin ajan, ja lopputuloksena syntyi kokonaisvaltainen hyvän omantunnon herkku, tähdentävät trainee Rosa Tauriainen ja tuoteryhmäpäällikkö Riikka Haarasilta-Suutarinen.
Tuotteen takana on suomalaisten halu lisätä kasvisten käyttöä. Herkuttelu ja kasvisten käyttö eivät ole toisiaan poissulkevia, mutta kuluttajat kokevat kasvisten käytön lisäämisen joskus työlääksi eivätkä aina tiedä, miten he voisivat käyttää kasviksia.
− Olemme tunnistaneet, että samalla kun hyvinvoinnin merkitys kasvaa ja kasvisten syönti lisääntyy, myös herkuttelutuotteiden kulutus on lisääntynyt. Vaikka ihmiset syövät terveellisemmin, haetaan myös hemmottelukokemuksia. Vegepops vastaa näihin molempiin tarpeisiin ja tekee kasvisten käytön lisäämisestä helppoa, hauskaa ja herkullista, Tauriainen ja Haarasilta-Suutarinen tiivistävät.
Apetitin ja Fronerin yhteistyön tulos
Vuoden Suomalaisen Elintarvikkeen tuotekehityksestä vastasivat Rosa Tauriaisen lisäksi tuotekehittäjät Sara Seurujärvi ja Marja Lepistö Fronerilta sekä tuotekehityspäällikkö Tarja Honkala ja tuotekehittäjä Riitta Pohjavirta-Happonen Apetitilta. Kehitysvaiheessa kokeiltiin useita erilaisia ja villejäkin kasvisten, hedelmien ja marjojen yhdistelmiä. Muun muassa kotimaista hernettä soseutettiin kokeiluja varten. Tuotekehityksen suurimpia pulmia oli kuluttajan toive, että tuote ei saa sisältää lisättyä sokeria.
− Jäätelönvalmistuksessa käytetään yleisesti paljon sokeria, ja sokerilla on merkittävä rooli jäätelön rakenteen aikaansaamisessa. Myös kasvissoseiden soveltuvuus maitotalousprosessiin vaati innovatiivisuutta. Lopulta onnistuttiin löytämään sopiva ratkaisu ja saatiin aikaan herkullinen kasvis-hedelmäjää ilman lisättyä sokeria, mutta täynnä herkullista makua, Tauriainen ja Haarasilta-Suutarinen kertovat.
Heidän mukaansa tuotekehitys kahden yrityksen yhteistyönä oli erittäin sujuvaa. Projektissa tarvittiin sekä kasvis- että jäätelöosaamista. Se poiki Rosa Tauriaiselle myös gradun aiheen, kasvishedelmäjäätuotteiden tuotekehityksen, ja Vuoden Suomalainen Elintarvike 2018 -kilpailun voiton myötä innostavan alun työelämässä.
Tuotteen kehittäjät arvioivat, että suurin käyttäjäpotentiaali löytyy lapsiperheistä ja terveystietoisista kuluttajista.
− Gluteenittomana, laktoosittomana, maidottomina ja vegaanisena tuotteena Vegepops palvelee myös monia erityisruokavalioita noudattavia. Etenkin pienet lapset ovat saaneet ensikosketuksensa jäisten herkkujen maailmaan Apetit Vegepopseilla.
Potentiaalia myös kansainvälisesti
Vegepopsin pääraaka-aineena on kotimaisista, vastuuviljellyistä kasviksista valmistetut kasvissoseet. Niihin haluttiin yhdistää kuluttajille jäätelöaltaista jo ennestään tuttuja makuja kuten mangoa ja vadelmaa soseina. Keinotekoisia väriaineita tuotteissa ei käytetä, vaan värit syntyvät kasviksista ja hedelmistä.
Apetit Vegepops Porkkana-mango on gluteeniton, laktoositon, maidoton ja vegaani tuote, jossa ei ole keinotekoisia väriaineita. Kuvat: Apetit
− Kesä 2017 ei ollut jäätelönmyynnin kannalta paras mahdollinen. Nyt odotamme uutta ihanaa jäätelökesää, johon olemme valmistautuneet uudella Vegepops Porkkana-vadelma -tuotteella, Tauriainen ja Haarasilta-Suutarinen sanovat.
Erityisesti ruokatuotteiden kansainvälisen kaupan kasvattaminen on Apetitilla strateginen painopistealue.
− Olemme käyneet Vegepopsin kanssa muutamilla kansainvälisillä messuilla ja uskomme tuotteen potentiaaliin myös kansainvälisesti. Kasvikset ja vegetuotteet ovat tulleet jäädäkseen. Hyvinvointinäkökulma sekä eettiset ja ekologiset tarpeet kasvistenkäytön lisäämiseen ovat erittäin vahvoja globaaleja trendejä. Niiden varaan on hyvä rakentaa tulevaisuutta, Tauriainen ja Haarasilta-Suutarinen vakuuttavat.
Kunniamaininta kala- ja lihatuotteelle
Vuoden Suomalainen Elintarvike -kilpailun finalistit ja voittajan valinneeseen raatiin kuuluivat kansanedustaja Anne Kalmari (puheenjohtaja), SOK:n valikoimajohtaja Antti Oksa, Lidlin viestintäpäällikkö Pilvi-Sisko Riikonen, MTK:n ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi, keittiömestari Hans Välimäki ja Elintarviketeollisuusliiton toimitusjohtaja Pia Pohja.
Raadin mukaan Vegepops on uudenlainen kotimainen tuoteinnovaatio, joka sopii herkutteluun tai välipalaksi ja myös perheen pienimmille.
− Vegepops on maistuva ja raikas vaihtoehto lisätä kasvisten syöntiä. Hienoa on lisäksi, että sen on kehittänyt elintarviketieteiden opiskelija kesätyöprojektina, raati perusteli.
Apetit Vegepops Porkkana-mango sisältää 41 prosenttia kasviksia ja hedelmiä. Porkkana-mangon lisäksi sitä saa porkkanan ja vadelman yhdistelmänä. Tuote valmistetaan Froneri Finland Oy Turengin jäätelötehtaalla.
Raadin kunniamaininnan saivat Kala-Lapin LapinLumous kylmäsavutartar ja Snellmanin Lihanjalostuksen Superior Kinkku. Molemmat tuotteet vakuuttivat erinomaisella maullaan. Raati kuvaili kinkkua hyväksi ja laadukkaaksi lisäarvotuotteeksi. Lapin Lumous kylmäsavutartarissa raatilaisia innostivat sen monipuoliset käyttömahdollisuudet.
Finaalissa kilpailivat myös Fazer Sirkkaleipä, Myllärin Omenatarhan Granola, Ilo Hummus Härkäpapu, Valio Luomu™ jogurttinen tuorepuuro 175g omena-kaneli-kaura laktoositon sekä Berrypicker vadelma+puolukka täysjyvämuro.
Kilpailuun osallistui kaikkiaan 51 Suomessa kehitettyä ja valmistettua uutuustuotetta.
Suosittelemme artikkelia

Listeriaa koskeva lainsäädäntö muuttuu

Päivittäistavaramyynnin kasvu syyskuussa +5,1 prosenttia, elintarvikkeiden inflaatio laski alle yleisen inflaatiotason

Suomalaiset eivät tunne täysjyvän ympäristöhyötyjä eivätkä kaikkia terveysvaikutuksia

Suomen ainoa kalanrehutehdas jatkaa toimintaansa uudella nimellä

Ruuan hintaan kohdistuvat paineet hellittämässä
Kumppanisisältö: Go On


