Uutisia

Vuoden Suomalainen Elintarvike 2017 -finaalissa seitsemän uutuustuotetta

Elintarviketeollisuusliiton järjestämän Vuoden Suomalainen Elintarvike 2017 -kilpailun finaaliin on valittu seitsemän vuoden 2016 aikana myyntiin tullutta kotimaista uutuustuotetta.

– Raati etsi tuotteita, joissa on ainesta ikiklassikoiksi. Halusimme, että finalistit ovat laajasti kaupallistettavia ja niin herkullisia ja onnistuneita, että jokaisen suomalaisen kannattaa niitä maistaa, Vuoden Suomalainen Elintarvike 2017 -raadin puheenjohtaja Johanna Kontio kuvailee valintoja.

Raati painotti valinnoissaan myös tuotteen oivallusta ja uutuusarvoa. Joissakin finalisteissa nähtiin myös mahdollisuuksia vientiin. Finalistit edustavat kukin tiettyä käyttötarkoitusta, joita ovat arjen apulainen, herkutteluhetki, hyvinvointia elämään, juomaidea, kotikokeille, mauista parhain ja superinnovaatio.

Raadissa olivat puheenjohtajana toiminut Citymarket-ketjun johtaja Johanna Kontio, Sulassa sovussa -bloggaaja Aino Pajukangas, juontaja ja ruokakirjailija Vappu Pimiä, S-kokeilukeittiön tuoteasiantuntija Anni Puurunen sekä toimialapäälliköt Pekka Heikkilä ja Elisa Piesala Elintarviketeollisuusliitosta.

Suomalaiset ruoka- ja juomavalmistajat lähettivät kilpailuun yhteensä 50 kotimaista uutuustuotetta. Kilpailun voittaa finalistituote, joka on saanut eniten ääniä 13.‒27.4.2017 pidetyssä yleisöäänestyksessä. Voittaja julkistetaan Elintarvikepäivässä 16.5.2017.

Finalistituotteet ja perustelut

Arjen apulainen

Apetit Tuorekset, Sienestäjän pannuvihannes 200 g, Apetit Ruoka Oy

Raadin arvio: Todellinen arjen helpottaja, joka monipuolistaa ja lisää kasvisten käyttöä. Innostaa ja auttaa kokkaamaan kasviksista, kun niitä ei tarvitse kuoria ja pilkkoa itse. Terveellinen, monipuolinen, hävikkiä vähentävä ja sesonkia hyödyntävä keksintö, joka sopii kaikenikäisille kasvisten ystäville. Maistuvia sieniä sisältävä sekoitus vetoaa erityisesti metsän antimia arvostaviin suomalaisiin.

Herkutteluhetki

Uunipaahdettu RuisLastu sour cream & onion, Linkosuon Leipomo Oy

Raadin arvio: Suomalaisesta rukiista tehtyjen napostelutuotteiden uusin oivallus, joka herkuttelijan on helppo löytää kaupan perunalastuhyllyltä. Yhtä ohuita ja rapeita kuin perunalastut, ja myös pakkaus houkuttelee. Perunalastuista lainattu sour cream -maku on klassikko, joka toimii myös ruislastussa. Vientipotentiaalia erityisesti maihin, jossa sipsejä ja muita napostelutuotteita kulutetaan paljon.

Hyvinvointia elämään

Hyvä Apaja uunivalmis, ruodoton kirjolohifilee paistopussissa, pippuri 550 g,Ab Chipsters Food Oy

Raadin arvio: Laadukas vaihtoehto kirjolohen ystäville, jotka haluavat päästä ruuanlaitossa vähän helpommalla. Maistuvaa kirjolohta lautaselle ilman perkausta ja kalan käsittelyä. Terveellisen kalan kulutus ja puolivalmisteiden käyttö ovat kasvavia trendejä, ja niihin tämä tuote vastaa hienosti. Tarjoaa myös vaihtoehdon norjalaiselle lohelle. Paistopussissa kirjolohi kypsyy herkullisen meheväksi!

Juomaidea

Kelkka drinkkisekoitus,Pramia Oy

Raadin arvio: Suomalaisesta ravintolamaailmasta tutun juomasekoituksen oivallus piilee erityisesti sen pakkauksessa. 100-prosenttisesti kierrätettävissä oleva Kelkka-pullo valmistetaan suomalaisista kierrätysmuovipulloista oman tuulivoimalan energialla. Valmis juomasekoitus säilyttää raikkaan makunsa hyvin muovipullossa ja sopii vaikkapa kesäisen picnicin juhlistajaksi. Klassikkoainesta myös maailmalle.

Kotikokeille

HK Maakarit® Nürnbergin Günther grillimakkara 230 g, HKScan Finland Oy

Raadin arvio: Salonkikelpoinen makkara, joka luo uuden ilmiön suomalaiseen grillaamiseen. Maistuisi hyvin vaikkapa Linnan juhlissa! Suomalaiseen makkaraan on tuotu kansainvälinen maku kotimaisin voimin. Mahdollistaa uudenlaisten lisukkeiden käytön tutun ketsupin ja sinapin sijaan. Street food -trendin inspiroima kotikokki voi valmistaa Güntheristä herkullisen hodarin.

Mauista parhain

Jyväjemmari 400 g, ruissiemenkuivaleipä,Leivon Leipomo Oy

Raadin arvio: Näkkileivän uusi sukupolvi, joka luo uuden kategorian leipähyllyyn. Raaka-aineet ja monipuoliset ravitsemusarvot tekemät tästä terveystuotteen, mutta huomionarvoista on erinomainen maku. Mitä jää muille, kun koko pakkauksen voisi syödä kerralla itse? Perinteinen tuote pitää välillä keksiä uudelleen, ja tässä se näkyy hyvin. Plussaa myös hyvästä säilyvyydestä, lisäaineettomuudesta ja tyylikkäästä pakkauksesta.

Superinnovaatio

Gold & Green nyhtökaura 250 g nude,Gold&Green Foods Ltd

Raadin arvio: Ohittamaton suomalainen ruokainnovaatio kuluttajalle maistuvassa muodossa. Taustalla teknologinen innovaatio ja pitkälle katsova visio uusista ja helppokäyttöisistä proteiinilähteistä. Nyhtökaura loi uuden tuoteryhmän ja madalsi myös kynnystä kokeilla uudenlaisia raaka-aineita ruuanlaitossa. Erityistä on myös, että tuote on suunniteltu alusta pitäen kansainvälisille markkinoille.