Suomen ruokaturvan ongelmakohdat esiin haavoittuvuusmatriisilla

Haavoittuvuusmatriisi (kuva) auttaa päätöksentekijöitä ja ruokaketjun toimijoita tunnistamaan ja ymmärtämään ruokajärjestelmän haavoittuvuuksia sekä havaitsemaan niille kaikkein alteimmat ihmisryhmät ja ruokajärjestelmän toiminnot. Haavoittuvuutta aiheuttavia tekijöitä voidaan jossakin määrin hallita ja vähentää esimerkiksi kokonaisvaltaisen ruokapolitiikan avulla, edistämällä tasa-arvoa ja pienentämällä ihmistoiminnan vaikutusta ympäristöön.

Toisaalta elintarvikkeiden toimitusketjut ovat sulautuneet sosio-ekologiseen ympäristöön, johon väistämättä kuuluu myös ennakoimattomia ja kontrolloimattomia muutosvoimia. Tällöin organisaatioissa ja verkostoissa avaintekijäksi nousee sopeutumiskapasiteetti eli kyky sopeutua sosio-ekologisen ympäristön muutoksiin, hillitä niiden haitallisia vaikutuksia ja hyödyntää muutokseen liittyviä mahdollisuuksia. Samalla ruokajärjestelmän uudistumiskyky on Suomen ruokaturvan kannalta erittäin tärkeää.

Ruokaturva tarkoittaa kaikkien ihmisten mahdollisuutta saada riittävästi turvallista ja ravitsevaa ruokaa aktiivista elämää varten. Ruokajärjestelmä on sosio-ekologinen järjestelmä, joka on täynnä ympäristön ja sosiaalisen järjestelmän kytkentöjä. Maanviljelijä on riippuvainen luonnosta, mutta toisaalta ympäristö on haavoittuvainen ihmisen toimille.

Tässä vuorovaikutussuhteessa ruokaturva on tulevaisuudessa yhä haavoittuvaisempi ympäristön muutoksille, kuten ilmastonmuutokselle ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemiselle. Näihin seikkoihin vaikuttaminen vaatii myös kansalliset rajat ylittäviä politiikkatoimia. Jyväskylän yliopiston tutkimuksessa korostuivat kuitenkin Suomen ruokajärjestelmän sisäiset yhteiskunnalliset tekijät, jotka aiheuttavat ruokaturvan haavoittuvuutta.

Suomesta puuttuu kokonaisvaltainen ruokapolitiikka

Ruokajärjestelmän ja ruokaturvan haavoittuvuusmatriisissa eritellään haavoittuvuuden kohteet ja haavoittuvuuden aiheuttajat. Ryhmä tunnisti neljäntyyppisiä haavoittuvuuden aiheuttajia: ympäristön muutos (mm. ilmastonmuutos), ihmisten vaikutus ympäristöön (mm. maankäyttö), hallinnon muutokset (julkiset ja yksityiset ruokapolitiikat) ja muut sosioekonomiset tekijät, kuten tuontihäiriöt, eriarvoisuus, kulutusmallien muutokset, konfliktit sekä ruokapetokset.

Ruokajärjestelmän sisällä haavoittuvuuden kohteet voidaan jakaa viiteen kategoriaan. Haavoittuvia ovat luonnon järjestelmät (mm. vesiekosysteemit ja ilmasto), tietyt ihmisryhmät (mm. lapset, köyhät, vanhukset, maanviljelijät), ruuan toimitusketjut (mm. liha- ja maitoketjut), ruokajärjestelmän toiminnot (alkutuotanto, elintarviketeollisuus, kauppa, kulutus ym.) sekä tekniset järjestelmät, kuten sosiaalinen infrastruktuuri ja tietojärjestelmät.

Suomen ruokaturvan haavoittuvuutta lisää erityisesti kokonaisvaltaisen ruokapolitiikan puute. Ruokaan liittyviä politiikkatoimia ja strategisia päätöksiä tehdään sekä julkisella että yksityisellä tasolla, mutta yhtenäistä ruokapolitiikkaa Suomessa ei ole. Ruokaturvakysymyksissä keskustelu rajoittuu helposti maatalouspolitiikkaan, vaikka hedelmällisempää olisi integroida politiikkoja yli sektoreiden (terveys, ympäristö, kauppa, liikenne, lainsäädäntö, hyvinvointi, koulutus, puolustus).

Suomessa poliitikkojen ristiriitaisuus konkretisoituu siinä, että alkutuotanto ja osittain myös elintarviketeollisuus ovat kriisissä ja ruuan halpuuttamiskampanjoista huolimatta Suomessa on leipäjonoja, ja yhä useampi ihminen elää ruoka-avun varassa. Ruokajärjestelmä pitää sisällään erittäin haavoittuvassa asemassa olevia kuluttajia ja kannattavuuden rajoilla kamppailevia tuottajia.

Toimijoiden neuvotteluasemat ovat erilaisia

Kansalaisten eriarvoisuus ja voimasuhteiden epätasapaino elintarvikkeiden toimitusketjuissa ovat esimerkkejä ruokaturvan haavoittuvuutta lisäävistä tekijöistä. Keskittyminen ja valta kasvavat toimitusketjun loppuvaiheessa ja samalla eri toimijoiden neuvotteluasemat ovat kovin erilaisia. Etenkin alkutuottajien ja pienten elintarvikealan yritysten neuvotteluasema on heikko.

Monimuotoisuuden on todettu vähentävän haavoittuvuutta ja parantavan ruokajärjestelmän resilienssiä eli muutoskestävyyttä ja joustavuutta. Luonnon monimuotoisuuden suojelu, viljelykierron suosiminen, alkutuotannon ja elintarviketeollisuuden monimuotoisuus sekä hankintakanavien joustavuus ja moninaisuus parantavat ruokaturvaa. Hankintakanavien monimuotoisuus tarkoittaa paikallisia, kansallisia ja tuontikanavia. Ruokaturvan perustaa vahvistavat kuluttajien kiinnostus ekologisesti ja sosiaalisesti kestävästi tuotettuja elintarvikkeita kohtaan sekä hankintakanavien monimuotoistuminen esimerkiksi paikallisten toimitusverkostojen myötä.

Haavoittuvuusmatriisi on julkaistu Journal of Cleaner Production -lehdessä: http://linkinghub.elsevier.com/retrieve/pii/S0959652616309064