Ruokapalvelutoimijat kestävyyttä tulkitsemassa 

Vaikka teorian tasolla tämänhetkinen ruoantuotanto kykenisi ravitsemaan koko maapallon väestön planetaarisissa kulutuksen rajoissa, todellisuudessa nykyinen globaali ruokajärjestelmä on kestämättömällä pohjalla niin ympäristön, kansanterveyden kuin sosiaalisen oikeudenmukaisuudenkin kannalta. 

Tiedeyhteisö ehdottaa ratkaisuksi kolmoistekoja (triple action) eli muutoksia ruokavalioiden ja ruuantuotannon tasolla sekä ruokajätteen määrän minimoimista. Vaikka tarve systemaattiselle muutokselle on laajalti tiedostettu, käytännön toimista ei ole päästy samanlaiseen sopuun. Kestävä ruokapolitiikka onkin kilpailevien painotusten, tulkintojen ja tavoitteiden kokonaisuus. 

Se, miten määrittelemme kestävän ruokapolitiikan tavoitteet, vaikuttaa ratkaisevasti siihen, millaisia ratkaisuja ja lopputulemia tekomme ja päätöksemme tuottavat. Väitöskirjassani toteankin, että kestävyys on terminä ontto – tyhjä merkitsijä.  

Tällä tarkoitan sitä, että kestävyydelle voidaan näkökulmasta ja tavoitteista riippuen antaa erilaisia merkityksiä ja painotuksia. Näitten painotusten mukaan termin alla voidaan toteuttaa ja tavoitella hyvin moninaisia tavoitteita.  

Kestävyys läpäisee poliittista ja julkista keskustelua, mutta käytännön toimenpiteiden ja suositusten tasolla ollaan erimielisiä siitä, mitä tavoitteita tulisi ensisijaisesti edistää. Kun tarjolla on moninaisia painotuksia ja toimintatapoja, miten kestävyyden kieltä toteutetaan paikallisesti?  

Ruokapalvelutoimijoiden kilpailevat roolit 

Analyysini perusteella julkiset ruokapalvelutoimijat tasapainottelevat kestävän ruokapolitiikan toteuttajina kolmen roolin välillä: ruokapalveluista vastaavilla on ensinnäkin vahva ammatillinen identiteetti ja siihen liittyvä vastuu etenkin ravitsemuksen näkökulmasta. Toisaalta heillä on omat, henkilökohtaiset näkemyksensä siitä, millainen on hyvä ja kestävä ruokavalio.  

Viimeiseksi nostan näiden roolien rinnalle paikallisen identiteetin, jossa painottuvat alueelliset erityispiirteet ja paikallisen elinpiirin merkityksellisyys. 

Käytännössä nämä identiteetit ilmentyvät kilpailevina painotuksina. Haastateltavat kokivat olevansa ensisijaisesti vastuussa ravitsemuksesta, vaikka olisivatkin henkilökohtaisesti motivoituneita pohtimaan myös kestävyyskysymyksiä. 

Kestävyyden näkökulmasta taas paikallinen, yhteisöllinen identiteetti ja vastuu alueen elinvoimasta määrittivät kestävyyden usein tarkoittamaan alueellisesti ja sosiaalisesti kestäviä valintoja kuten paikallisen elinkeinon ja elinvoiman puolesta puhumista. Tämän lisäksi kestävämpien valintojen normalisointiin vaikuttaa edelleen vahvasti perinteiden merkitys – sekä tiedostamatta että tiedostaen. 

Yhteisymmärryksellä kohti kestävyyttä 

Kestävää ruokapolitiikkaa tehdään ja säännellään moninaisista näkökulmista, jotka heijastavat erilaisia käsitteellistyksiä siitä, mikä on käytännössä saavutettavissa ja mikä on toivottavaa.  

Näkökulmien moninaisuus luo pirstaleisen politiikan kentän, joka koostuu useista tulkinnoista ja painotuksista. Tässä piilee kestävyys-käsitteen ’tyhjyys’. Kestävän ruokapolitiikan käytännön toteuttamisessa yksilö- ja instituutiotason tulkinnat siis näyttelevät merkittävää roolia.  

Kestävyystoimien onnistuminen ja mahdollisten kiistojen selvittäminen riippuvat vahvasti siitä, että osapuolet ovat tietoisia, mitä kestävyydellä kulloisessakin tilanteessa tarkoitetaan ja mihin tavoitteisiin ollaan pyrkimässä. Esimerkiksi alueellinen kestävyys kun voi puhtaasti ympäristönäkökulmasta tarkasteltuna näyttääkin kestämättömältä. 

¹Tikka V 2025: Resource wisdom on a plate: Analysing the interpretation and practical implementation of sustainability from a food provision perspective. JYU Dissertations ISSN 2489-9003, Avoimen tiedon keskus, Jyväskylän yliopisto