Pohjois-Savosta “mualiman kulinaarinen napa”

Pohjois-Savo on vuosina 2020–2021 Euroopan gastronominen maakunta. European Region of Gastronomy (ERG) on kansainvälisesti arvostettu tunnustus, joka myönnetään vuosittain yhdelle tai useammalle eurooppalaiselle alueelle. Tunnustus on ensimmäistä kertaa saatu Suomeen, joten Pohjois-Savossa voidaan syystä olla ylpeitä. Nyt on vihdoin aika paljastaa Pohjois-Savon ruokasalaisuudet kaikelle kansalle!

Suomen matkailustrategiassa 2019–2028 ja sen toimenpiteissä 2019–2023 ruoka nostetaan yhä merkittävämmäksi osaksi matkailutarjontaa. Erityisesti puhtaasta luonnosta saatavan ruuan ja siihen liittyvien elämysten osuutta korostetaan jatkossa yhä enemmän. Myös vuonna 2019 laaditussa Pohjois-Savon gastronomisessa strategiassa ruoka nähdään vahvaksi poikkileikkaavaksi sisällöksi matkailutarjonnassa.

Matkailupaketteja, jotka sisältävät luonnon, aktiviteetit ja hyvän ruuan, on ollut kuitenkin vielä rajoitetusti saatavilla. Savonian, ProAgria/ Maa- ja kotitalousnaiset Itä-Suomi ja Kehitysyhtiö SavoGrown ERG -hankekokonaisuudessa kehitetään yritysten kanssa herkullisia sisältöjä matkailijoiden houkuttelemiseksi Pohjois-Savoon. Monet alueen yritykset ovat jo tarttuneet haasteeseen ja alkaneet kehittää aivan uudenlaisia ruokakulttuuria ilmentäviä yksilö- ja ryhmäsisältöjä.

Valokeilassa puhdas luonto ja laadukkaat raaka-aineet

ERG-tunnuksen puitteissa Pohjois-Savon ruokamatkailu, laadukkaat elintarvikkeet ja palvelut nostetaan valokeilaan niin kansallisesti kuin kansainvälisesti. Tunnustus on yksi askel pitkäjänteisessä aluekehitystyössä. Haetun tunnustuksen avulla kiinnostus saadaan kohdistumaan Pohjois-Savoon. Kansainvälisillä markkinoilla suomalainen puhdas luonto, yötön yö, laadukkaan raaka-aineet ja jokamiehen oikeus ovat arvostettuja asioita, vaikka ne meille suomalaisille tuntuvatkin arkisilta asioilta.

Vastuullisuus toiminnan kivijalkana

ERG -tunnustus painottaa vastuullista toimintaa, lähiruoan käyttöä sekä pienten ja keskisuurten yritysten välistä yhteistyötä. Hankkeeseen sitoutuneet yritykset saavat käyttää ERG -logoa tuotteissaan ja markkinoinnissaan, kun he sitoutuvat kehittämään yrityksensä taloudellista, sosiaalista ja ympäristövastuuta. Yhteistyössä mukana on yli 70 yritystä, tapahtuma­toimijaa, oppilaitosta ja kehittämisorganisaatiota koko maakunnan alueelta.

Yhteistyössä mukana olevat toimijat saavat hyödyntää viestinnässään ja markkinoissaan ERG-logoa 2020-2021.
Kuva: International Institute of Culture, Gastronomy, Arts and Tourism IGCAT

Monipuolinen kattaus ohjelmaa

Juhlavuosien kattaus sisältää monipuolisesti ruokaan ja kulttuuriin liittyvää ohjelmaa, vaikka koronan takia ainakin kesän 2020 juhlat jäävät pääosion juhlimatta ja toripöydät kattamatta. Ohjelmarungon kesälle 2021 muodostavat alueen ruokafestivaalit ja -tapahtumat sekä paikallisten yritysten ja yhdistysten tuottamat uudet ohjelmasisällöt. Ohjelmarunkoon voi tutustua täällä: http://www.tastesavo.fi/tapahtumat

Tarjolla on maalaismarkkinoita, kulttuurin ja ruuan yhdistäviä tapahtumia, ruokailuja poikkeavissa ympäristöissä, marjaretkiä piirakanleipomisineen ja puutarhajuhlia. Neljällä teemaviikolla keskitytään luonnonantimiin: villiyrtteihin, marjastukseen, sienestykseen, kalastukseen ja metsästykseen liittyviin sisältöihin.

Hankkeissa toteutettiin kevään 2020 aikana Local Food Gift -projekti, jossa alueen yritykset pääsivät kehittämään houkuttelevia ruokaan tai keittiötarvikkeisiin liittyviä lahja- ja tulijaistuotteita. Kehitysprojekti huipentuu Kuopiossa järjestettävään European Food Gift Award -tapahtumaan syyskuussa 2020 (koronan salliessa), jossa valitaan Euroopan parhaat ruoka- ja keittiötavaralahjat.

SATOA Kuopio Food Festival on elonkorjuuajan juhla, jossa paikalliset ravintolat kokoontuvat torin laitamille tarjoamaan juhlakansalle toinen toistaan maukkaampia lähiraaka-aineista valmistettuja annoksia.
Kuva: ProAgria/Maa- ja kotitalousnaiset Itä-Suomi

Korona on iso haaste, joka pakottaa uusiutumaan

Korona on vaikeuttanut yritysten toimintaa kautta linjan. Ravintoloiden ja kahviloiden asiakkaat ovat kadonneet koteihinsa ja kassakone on lopettanut laulamisen. Tuottajilla on haasteena löytää kausityöntekijöitä pelloille. Uusien palveluiden pikainen kehittäminen on ollut enemmän kuin tarpeen kriisistä selviytymiseen.

ERG-kumppaniyrityksissä kriisi on saanut aikaan uusia palvelumuotoja pikaisella aikataululla. Tässä muutamia esimerkkejä kevään aikana syntyneistä toiminnoista:

  • Ravintola King’s Crow: kotiruokien valmistus ja toimitus neljään K-markettiin Kuopiossa
  • Ravintola Urban: Edullinen koululaiskeitto ja sämpylä
  • Koivumäen Kartano: Kotiruokien valmistus ja toimitus kolmeen K-markettiin Kuopiossa ja take away -menujen nouto paikan päältä
  • Komero Food: Ruokapakettien toimittaminen kotioville
  • VS-ravintolat: kotiin tilattavat kahden tai kolmen päivän lounaat (lämpimät ruuat lisäkkeineen)
  • Lignell&Piispanen: käsidesin valmistaminen yhteistyössä Raegenan kanssa
  • Rekotoiminta on saanut paljon uusia asiakkaita sekä myyjiä

Koronan jälkeen kohti kukoistusta

Tässä vaiheessa voi vain arvailla, millaisia vaikutuksia koronalla on Pohjois-Savon matkailun tulevaisuuteen. Hankekokonaisuuden tavoitteena on lisätä kansainvälisten matkailijoiden osuutta Pohjois-Savossa, mutta pandemia rokottanee matkailijoiden osuutta jonkun aikaa. Toisaalta Pohjois-Savo voidaan jatkossa nähdä myös aiempaa houkuttelevampana kohteena juuri siksi, että alueella ei ole massaturismia. Ehkä kaunista luontoa ja siihen liittyviä palveluita voisi markkinoida rauhan ja kauneuden lisäksi myös turvallisuuden kärjellä. Kansainvälisten matkailijoiden puutetta voidaan paikata mahdollisesti lisääntyneellä lähimatkailulla – Kallavettä kauemmas kalaan lähteminen ei välttämättä houkuttele ainakaan lähitulevaisuudessa.

Kallaveden maisemat kiehtovat matkailijoita. Niitä pääsee ihailemaan uudistetusta Puijon torniravintolasta, jossa voi nauttia upeista maisemista lähiruokaa nauttien.
Kuva: Puijon TORNI-ravintola, Ravintolamestarit

Laadukas lähiruoka voi nousta jatkossa arvoon arvaamattomaan. Hankekokonaisuuden tavoitteena on lisätä lähiruuan arvostusta pohjoissavolaisten keskuudessa ja tämä tavoite toteutuu, joskin koronan myötävaikutuksella. Meneillään oleva kriisi, jos mikä, herättää huomaamaan, miten arvokasta työtä suomalaiset maanviljelijät tekevät. Pöytiin matkaavan ruoan reitti voidaan jäljittää tarvittaessa aina pellolle tai navettaan asti.

Lisätietoja:

www.tastesavo.fi