Kananpojan sukupuolen voi haistaa munankuoren läpi
Kukkopoikaset ovat munijakanojen tuotannossa hyödyttömiä, joten ne tapetaan pian kuoriutumisen jälkeen. Käytäntöön saattaa tulla muutos, sillä on kehitetty teknologia, joka voi haistaa munassa kehittyvän poikasen sukupuolen jopa jo kahdeksan päivää hedelmöittymisestä.
Plos One -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan kananpojan alkiossa kehittyy VOC-yhdisteitä, joiden perusteella voi päätellä, kumpaa sukupuolta alkio on. Haistavan sensorin voi asentaa imukuppiin, jollaisilla kananmunia tavallisesti käsitellään. Tutkimuksessa poikasten sukupuolen erottamisen tarkkuus oli noin 80 prosenttia. Kahdeksan päivän ikäisillä alkioilla ei tutkimusten mukaan ole vielä kykyä aistia kipua.
Uroksiksi todettujen munien proteiini voidaan hyödyntää rehuna, mikä säästää myös hautomon kustannuksia ja ympäristöä, tutkijat sanovat.
Lähde: FoodNavigator.com