Tiekartta viitoittaa elintarviketeollisuuden ilmastotyötä

Elintarviketeollisuuden tiekartta ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi valmistui elokuussa 2020. Tavoitteena on hiilineutraali tuotantoketju ja 75 prosenttia vähemmän kasvihuonekaasupäästöjä vuoteen 2035 mennessä.

Tiekarttatyön taustalla on Sanna Marinin hallituksen tavoite hiilineutraalista Suomesta vuonna 2035.Elinkeinoelämää on kannustettu laatimaan toimialakohtaiset tiekartat, joissa hahmotellaan reittiä vähähiilisempään yritystoimintaan. Työtä viitoitti myös joulukuussa 2019 julkaistun EU:n Vihreän kehityksen ohjelman tavoite ilmastoneutraalista EU:sta vuonna 2050.

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) koordinoi prosessia, jonka aikana valmisteltiin 13 eri toimialan tiekartat. Valittu toimintamalli oli uusi ja toimivaksi osoittautunut tapa viedä tiekarttakokonaisuutta eteenpäin samalla tietoa jakaen. TEM koosti prosessin opit ja tiekarttojen keskeisen sisällön lokakuussa julkaistuun koosteeseen.

Elintarviketeollisuusliitto ry (ETL) vastasi elintarviketeollisuuden vähähiilisyystiekartan laadinnasta. Tiekartta on alan vastaus siihen, miten vähähiilisyyttä voidaan edistää ruokaketjussa. Tiekartta laadittiin tiiviissä yhteistyössäETL:n jäsenistön kanssa. Työtä valvoi jäsenyrityksistä koostunut ohjausryhmä ja yhteistyökumppanina toimi Ecobio Oy. Lisäksi prosessin aikana tehtiin aktiivista yhteistyötä maa- ja metsätalousministeriön sekä ruokaketjun muiden toimijoiden kanssa.

Ilmastontyön lähtölaukaus

Elintarviketeollisuuden tiekartassa muodostetaan kuva elintarviketeollisuuden vähähiilisyyden nykytilasta.Välilliset päästövaikutukset (mm. raaka-aineet, energia, logistiikka) ovat tarkastelun ulkopuolella, koska niitä käsitellään muiden toimijoiden koostamissa tiekartoissa.

Tiekartassa esitetään visio ja tavoitetila alan vähähiilisyydelle vuonna 2035.Tavoitteen saavuttamista kuvataan kahdella skenaariolla, ts. perusuralla sekä visionäärisen vastuunkantajan skenaariolla. Tavoitteen toteutumisen näkökulmasta on tunnistettu vähähiilisyyttä edistäviä toimia ja mahdollisuuksiasekä esteitä ja pullonkauloja.

Tiekartassa esitetään myös toimenpiteitä, joita muulta yhteiskunnaltaedellytetään alan tavoitteen saavuttamiseksi ja vähähiilisemmän elintarvikeketjun kehittämiseksi. Tiekartta on lähtölaukaus systemaattiselle ja pitkäjänteiselle työlleelintarviketeollisuuden ilmastotoimien edistämiseksi.

Yhtenäistä koko elintarviketeollisuuden kattavaa tietolähdettävähähiilisyydestä ei ole saatavilla. Nykytilan arviointi perustuu pitkälti alan yrityksille suunnattuun kyselyyn, jonka ohella tehtiin kohdennettuja yrityshaastatteluja. Lähtökohdat alan ilmastotyölle ovat kuitenkin rohkaisevat.

Päästöt pääosin välillisiä

Elintarviketeollisuuden yrityksissä on lähtökohtaisesti hyvä valmius päästöjen vähentämiseen. Tähän ovat vaikuttaneet kansallinen lainsäädäntö, rahoitus- ja kannustinjärjestelmät sekä korkea teknologian taso. Lisäksi vastuullisuus ja ilmastonmuutoksen torjunta on tunnistettu ajoissa kilpailukykytekijäksi.

Elintarviketeollisuudesta aiheutuu varsin maltillisesti suoria kasvihuonekaasujen päästöjä. Niitä aiheuttavia tuotantoprosesseja on toimialalla vähän, ja omavaraisuus energiantuotannossa on melko harvinaista. Elintarviketeollisuudesta aiheutuvat päästöt ovatkin pääosin välillistäkuormitusta: keskeisiä päästölähteitä ovat raaka-aineiden tuotanto ja energiatuotannon päästöt.

Tämä korostaa alan yhteyttä muun muassa alkutuotannossa ja energiateollisuudessa tehtävään ilmastotyöhön. Erityisesti alkutuotannon kanssa tehtävällä yhteistyöllä voidaan vaikuttaa raaka-aineiden päästöihin. Tuotantoketju- ja tuotekohtainen päästölaskenta tunnistettiin tässä yhteydessä merkittäväksi näkökohdaksi.

Kova päästötavoite 15 vuodessa

Tiekartassa asetettiin visio vuoteen 2035, jonka mukaan vähähiiliset ratkaisut ovat alalla laajasti käytössä ja ilmastovaikutukset ovat hallinnassa elintarvikealan arvoketjussa. ETL tavoittelee yhdessä alan yritysten kanssa hiilineutraalia tuotantoketjua ja 75 prosenttia vähemmän suoria kasvihuonekaasupäästöjä toimialan liikevaihtoon suhteutettuna vuoteen 2035 mennessä. Lisäksi elintarviketeollisuus sitoutuu edistämään koko elintarvikeketjun pyrkimyksiä kohti hiilineutraaliutta. Edellytyksenä on, että valtionhallinto on aikavälillä 2020‒2035 edesauttanut saamaan ennustettavan toimintaympäristön. Tämä mahdollistaa tarvittavat investoinnit vähähiilisyyteen.

Tiekartat toimivat syötteinä kansallisen tason ilmasto- ja energiatoimien jatkovalmistelussa. Ne ovat kansainvälisestikin ainutlaatuinen tapa edistää ilmastotyötä elintarvikeketjussa ja elinkeinoelämässä laajemminkin.

Lisätietoja:

tem.fi/tiekartatetl.fi/elintarviketeollisuus/vastuullisuus/ymparistovastuu/kohti-vahahiilista-elintarviketeollisuutta


Tiekarttatyössä tunnistetut toimet vähähiilisyyden edistämiseksi

  • Energiatehokkuuden lisääminen
  • Ostoenergian tuotantomuodon vaihtaminen vähäpäästöisemmäksi
  • Kehitystyö raaka-aineisiin liittyvien päästöjen vähentämiseksi
  • Pakkausmateriaaleista aiheutuvien päästöjen vähentäminen
  • Omien energiantuotantolaitosten tai vierilaitosten päästöjen vähentäminen
  • Toimenpiteet logistiikan ilmastovaikutusten vähentämiseksi
  • Toiminnan sähköistäminen ja muiden uuteen teknologiaan perustuvien ratkaisujen käyttöönotto
  • Elintarvikeperäisen jätteen ja tuotannon sivuvirtojen tehokkaampi hyödyntäminen

Vähähiilisyyden pullonkauloiksi tunnistetut teemat

  • Vähähiilisyyteen siirtymisen kustannukset
  • Teknologian kehitys ja siihen liittyvät epävarmuudet
  • Rahoituksen ja tukien puute
  • Vähähiilisyyttä edistävien toimenpiteiden ajoitus ja pitkä takaisinmaksuaika
  • Rajalliset henkilö- ja osaamisresurssit
  • Vähähiilisyyden osalta toistaiseksi puutteellinen yhteistyö erityisesti alkutuotannon kanssa
  • Vaikeus siirtää vähähiilisyyteen tehtyjä panostuksia osaksi myyntihintoja
  • Epävarmuudet hiilineutraalin energian saatavuudessa ja lainsäädännön kehittymisessä
  • Kiertotalouteen siirtymisen ja päästöttömän logistiikan kehittämisen haasteet

Edellytykset ja odotukset päättäjiltä ja muilta toimijoilta

  • Vähähiilisten ratkaisujen käyttöönottoa edistävät monipuoliset tukimuodot, ml. investointituet
  • Yhtenäinen ja kannustava veropolitiikka
  • Yhtenäinen ja mahdollistava lainsäädäntö
  • Vakaa ja ennustettava toimintaympäristö
  • Vähähiilisyyttä edistävän tutkimustiedon lisääminen
  • Elintarvikeketjun toimijoiden yhteistyön tiivistäminen
  • Kiertotalouden edistäminen osana vähähiilisyystoimia
  • Vähähiilisyyteen liittyvän osaamisen ja koulutuksen kehittäminen
(Elintarviketeollisuuden tiekartan pääelementit) Kuva: Elintarviketeollisuusliitto