Elintarviketeollisuuden prosessivedet ja lauhdevedet ovat kiinnostavimpia arvioitaessa uudelleenkäyttömahdollisuuksia, erikoistutkija Jani Salminen kirjoittaa. Kuva: Vilja Pursiainen
Vastuullisuus & KiertotalousJani Salminen

Vesitilinpito antaa tarkan tiedon elintarvikeketjun vedenkäytöstä

Kohti vesiviisasta kiertotaloutta -hankkeessa laadittu vesitilinpito antaa tarkan kuvan elintarvikeketjun vedenkäytöstä osana Suomen kansantaloutta. Tietojen pohjalta yritykset voivat arvioida oman vedenkulutuksensa tehokkuutta suhteessa koko toimialan tehokkuuteen.

Vihreä ja sininen vesijalanjälki, vesitilinpito, panos-tuotos-mallinnus vai elinkaari-arviointi? Vedenkulutukseen liittyvien työkalujen moninaisuus hämmentää toiminnanharjoittajia. Vesitilinpito kuvaa kansantalouden kaikkea vedenkulutusta. Se antaa luotettavan kuvan kansantalouden kokonaisvedenkulutuksesta eri toimialoille jaoteltuna, koska se on laadittu kattavien tietoaineistojen pohjalta ja tarkalla toimialajaotuksella.

Vesitilinpitoa käytetään lähtöaineistona moniin jatkotarkasteluihin, kuten panos-tuotos-mallinnukseen. Sen avulla tuotetaan tietoa toimialojen epäsuorasta vedenkulutuksesta ja tuotteiden valmistamiseen käytetystä suorasta ja epäsuorasta vedenkulutuksesta. Toimialan suora vedenkulutus on sen omaa vedenkulutusta. Epäsuora vedenkulutus muodostuu siitä vedenkulutuksesta, joka syntyy, kun kyseisellä toimialalla käytetään toisilla toimialalla tuotettuja raaka-aineita ja välituotteita ja niiden tuottamiseen käytetty vesi. Esimerkiksi meijeriteollisuus käyttää muun muassa raakamaitoa, sokeria ja energiaa, joiden tuottamiseen on käytetty vettä.

Vesitilinpito perustuu todelliseen kulutukseen

ISO-standardin mukaisesti laadittu, elinkaariarviointiin perustuva vesijalanjälki on hyvä työkalu tuote- tai tuotantolaitoskohtaiseen vedenkulutuksen arviointiin. Elinkaariarvioinnissa joudutaan kuitenkin aina tekemään niin sanottuja systeemirajauksia, eli elinkaaritarkastelu ulottuu vain tiettyyn pisteeseen saakka. Jos elinkaarilaskennalla tuotetut vesijalanjäljet summataan yhteen, tulee summasta usein pienempi kuin kansantalouden koko vedenkulutus on todellisuudessa.

Water Footprint Networkin vesijalanjälkimenetelmän heikkoutena on tarkastelun mallipohjaisuus. Vesijalanjäljen suuruuden arviointi perustuu puhtaasti mallinnettuihin aineistoihin, joten lopputulokseen sisältyy suuria epävarmuuksia.

Vesitilinpidon laadinta puolestaan perustuu tosiasialliseen, raportoituun vedenkulutukseen eri toimialoilla. Vesitilinpitoon nojaavan panos-tuotos-mallinnuksen vahvuus on tarkastelun kattavuus. Heikkoutena on vedenkäytöltään erilaisten toimialojen yhdisteleminen. Siksi tietoja on koottu vesitilinpidossa yksityiskohtaisella toimialajaotuksella (lähes 200 toimialaa), ja vedenkulutukseltaan merkittävästi erilaisille toimialoille esimerkiksi elintarviketeollisuuden sisällä on tuotettu kullekin omat vedenkulutuksen tunnuslukunsa.

Elintarvikeketju käyttää vettä kestävästi

Kotimaisen maatalouden osuus vedenkulutuksesta on kansainvälisesti tarkasteltuna alhainen. Ruuan alkutuotannon osuus kaikesta vedenkulutuksesta Suomessa on noin 1,7 prosenttia, kun maailmanlaajuisesti tarkasteltuna osuus on noin 70 prosenttia.
Alhaista osuutta selittää keinokastelun vähäisyys. Vettä kuluu ennen kaikkea kotieläintaloudessa. Kokonaisuutena tarkastellen suomalainen elintarvikeketju toimii vesien käytön näkökulmasta kestävästi, sillä vedenotto on huomattavasti vähäisempää kuin vesivarojen uusiutumisnopeus. Paikallisesti tuotannon keskittyminen voi aiheuttaa veden riittävyyteen liittyviä ongelmia etenkin kuivuusjaksojen aikana.

Elintarviketeollisuus käyttää runsaat neljä prosenttia kaikesta vesilaitosten toimittamasta talousvedestä. Lisäksi monet laitokset elintarviketeollisuuden eri aloilla ottavat pohjavettä itse. Pintavettä elintarviketeollisuus käyttää yhteensä kuusi miljoonaa kuutiota vuodessa pääasiassa jäähdytykseen meijeriteollisuudessa ja esikäsittelyihin kasvinjalostuksessa.

Absoluuttisten vesimäärien ohella vesitilinpidon tuottamia lukuja voidaan käyttää toimialakohtaisen vesitehokkuuden arvioimiseen. Tällöin vedenkulutus suhteutetaan toimialalla tuotettujen hyödykkeiden arvoon. Elintarviketeollisuuden sisällä vesi-intensiivisyys vaihtelee runsaasti: Ääripäät ovat kahvin ja teen valmistus ja meijeriteollisuus, joka on vesi-intensiivisin elintarviketeollisuuden toimiala.

Vesitilinpito on työkalu, joka mahdollistaa vesitehokkuuden kehittymisen seurannan. Tavoitteena on tilinpidon toistaminen esimerkiksi viiden vuoden välein, jotta vesitehokkuuden kehittymistä voidaan arvioida. Toisena tavoitteena on kytkeä tarkastelut entistä systemaattisemmin muuhun luonnonvarojen ja energian käyttöön ja päästöihin. Toimialakohtaisen vesitehokkuuden raportointi parantaa myös toiminnanharjoittajien omaehtoisen, vedenkäyttöään koskevan arvioinnin edellytyksiä.

Elintarvikekaupan vedenkulutus on yhteensä noin 2,6 miljoona kuutiota vuodessa eli noin 0,6 prosenttia kaikesta kulutetusta talousvedestä.

Talousvedestä 15 prosenttia vuotaa verkostosta

Ylivoimaisesti vesi-intensiivisin toimiala Suomessa on kemiallinen metsäteollisuus. Maatalous ja elintarviketeollisuus ovat metsäteollisuuden, vesihuollon ja kotitalouksien jälkeen eniten vettä käyttävät toimialat Suomessa, kun jäähdytysveden käyttöä ei huomioida.
Kaikesta tuotetusta talousvedestä keskimäärin 15 prosenttia vuotaa verkostosta ennen asiakkaalle päätymistä. Tämä heikentää vesihuoltosektorin vesitehokkuutta. Vuotomäärään vaikuttaa muun muassa verkostojen suuri pituus suhteessa kulutettuun vesimäärään, niiden osittain heikko kunto (saneerausvelka) sekä toimivaksi havaittujen, kustannustehokkaiden ratkaisujen puutteellinen hyödyntäminen.

Jo olemassa olevilla ratkaisuilla on mahdollista vähentää verkostosta vuotavien vesien määrää kolmannekseen keskimääräisestä etenkin tiheämmin asutuilla alueilla. Esimerkiksi Lahti Aqua Palveluiden käyttämä ennaltaehkäisevä toimintamalli on vähentänyt hukkaa noin 5−7 prosenttiin aiemmasta 20 prosentista. Se helpottaa myös kunnossapitotoimenpiteiden oikea-aikaista ja kustannustehokasta kohdentamista sekä vähentää yllättävien putkirikkojen määrää ja niiden hoitamiseen sitoutuvia resursseja.

Talousveden, muun pinta- ja pohjaveden ja jäähdytysveden kulutus toimialoittain sekä talousveden ja muun pinta- ja pohjaveden kulutuksen perusteella laskettu toimialakohtainen vesitehokkuus (m³/€) Suomen kansantaloudessa vuonna 2010.

Piiloveden luotettava arviointi vielä mahdotonta

Laadittu vesitilinpito koskee Suomessa tapahtuvaa tuotantoa. Mielenkiintoisen lisän elintarviketuotannon vesikysymyksiin tuo tuontituotteiden valmistusmaissaan aiheuttama vedenkulutus. Tämä tarkoittaa sekä elintarviketeollisuuden käyttämiä tuontiraaka-aineita että valmiita, kuluttajille ja ammattikeittiöille myytäviä tuotteita.

Niin sanotun piiloveden eli tuotteisiin sisältyvän veden määrän tarkka arviointi on toistaiseksi mahdotonta. Tutkijoiden käytettävissä olevat aineistot eivät anna tähän mahdollisuutta: kansallista vesitilinpitoa ei ole toistaiseksi toteutettu missään muualla lähellekään sitä yksityiskohtaisuutta kuin Suomessa laadittu vesitilinpito. Tuontituotteiden valmistamiseen kuluneen veden määrää arvioitiin suuntaa-antavasti Kohti vesiviisasta kiertotaloutta -hankkeen yhteydessä. Se vastaa suuruusluokaltaan kotimaista vedenkulutusta.

Tuoreessa, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Suomen ympäristökeskuksen EsiBiovesi-esiselvityksessä tarkastellaan erityisesti vesihuoltolaitosten ja elintarviketeollisuuden rajapintaa. Lokakuun alussa julkaistu loppuraportti sisältää tiivistelmän muun muassa hankkeessa tehdyistä haastatteluista.

Lisätietoja:
www.syke.fi/hankkeet/vesiviisas

Alkuperäisen artikkelin taulukoineen näet täältä.

Veden uudelleenkäytössä mahdollisuuksia

Kiertotaloudessa käyttöön otetut luonnonvarat pyritään pitämään kierrossa mahdollisimman pitkään, jotta neitseellisten luonnonvarojen käyttöä voitaisiin vähentää. Veden osalta tämä tarkoittaa veteen sen käytön aikana siirtyneen energian ja liuenneiden aineiden talteenottoa ja palauttamista kiertoon.

Finnamyl Oy:n Kokemäen tuotantolaitoksella toteutettu perunaproteiinin talteenottosysteemi on esimerkki moninaisista hyödyistä, joita talteenottoratkaisuilla voidaan saavuttaa. Aiemmin jätevedenpuhdistamolle prosessivesien mukana johdettu perunaproteiini on nyt uusi tuote.

Samalla jätevesien puhdistustarve on vähentynyt merkittävästi, veden kierrätysmahdollisuudet ovat lisääntyneet huomattavasti ja tarve käyttää neitseellistä vettä vähentynyt. Lisäksi ravinnepitoisen jäännösliuoksen tilavuus on pienentynyt niin merkittävästi, että sen varastoiminen talven yli on mahdollista. Näin ravinteet voidaan palauttaa viljelysmaille kasvukauden alussa entisen syyslevityksen asemesta.

Aineiden ja energian talteenoton lisäksi käytettyä vettä, sen laadun salliessa, voidaan käyttää uudelleen esimerkiksi kasteluvetenä tai tekopohjaveden valmistuksessa. Suomessa tarve veden uudelleenkäyttöön näissä tarkoituksissa on rajallista, sillä hyvälaatuisia luonnonvesiä on tarjolla runsaasti. Lisäksi veden uudelleenkäyttö vaatii kemiallisten ja mikrobiologisten riskien hallintaa eli käytettyjen vesien huolellista puhdistamista.

Elintarviketeollisuuden hygieenisesti hyvälaatuiset prosessivedet ja lauhdevedet ovat kuitenkin kiinnostavimmasta päästä veden uudelleenkäyttömahdollisuuksia arvioitaessa. Tulevaisuuden ratkaisuja voivat olla muun muassa ravinnepitoisten vesien hyödyntäminen levien kasvatuksessa.