Kumppanuus luo perustan hankintaketjulle

Gold&Green Foodsin hankinnan ydintä on avoin yhteistyö pääraaka-ainetoimittajien kanssa.

Toimittajayhteistyö ja sen ylläpitäminen, vuosisopimukset, uusien raaka-aineiden etsintä, laatuasiat auditointeineen, markkinaseuranta, logistiikkasopimukset ja pakkausmateriaalien kehittymisen seuranta täyttävät hankintajohtaja Sirpa Kemppaisen työpäivät talon sisäisten palaverien ja materiaaliprosessin seuraamisen lisäksi.

Hankintaorganisaatio tekee tuotekehityksen kanssa yhteistyötä tuotteen suunnittelusta lähtien.

−  Ensin etsitään ja sitten valitaan sopivia raaka-aineita. Pitää löytää sopivat raaka-ainetoimittajat, jotka pystyvät vastaamaan kysyntään myös myyntivolyymien kasvaessa. Muutoin ollaan uudelleen saman etsintätyön alussa. Kun työ tehdään huolellisesti alkuvaiheessa, riskit materiaalien kanssa saadaan minimoitua, kuvailee Kemppainen.

Raaka-ainetoimittajat ovat ajoittain myös mukana tuotekehityspalavereissa, ja he ovat tehneet salassapitosopimukset.

− Yhteistyö toimii kumpaankin suuntaan. Toimittajat kertovat, mitä heiltä on tulossa, vaikka se ei ole vielä julkista. Samoin avataan omia kehityssuunnitelmia toimittajille. Jos joku raaka-aine löytyy vasta messuilta, joku muu on jo saanut etumatkan, valottaa Kemppainen.

Raaka-aineeseen saatetaan etsiä jotain uutta ominaisuutta tai viilata sitä omaan prosessiin parhaiten sopivaksi. Kemppainen kiittelee toimittajia ja heidän uskoaan tuotteeseen jo ennen kaurahypetystä.

− Raaka-ainetoimittajien osaaminen ja tuki ovat olleet arvokasta. Ihan alussa pohdittiin myös vaihtoehtoa, jossa tuotteet olisi valmistettu alihankintana, mutta raaka-aineiden hankintaan se ei olisi vaikuttanut.

Skaalautuvuus on ollut taustalla koko ajan. Oli tärkeää löytää kumppani, joka voi alkuun toimittaa pieniä eriä, ennen kuin oltiin tilanteessa, että ostetaan rekallinen.

− Koko ajan on uskottu siihen, että tuotanto tulee olemaan isoa ja tehdas toiminnassa: ollaan tekemässä volyymituotetta, muistelee Kemppainen.

Tuotanto, tuotekehitys ja myynti tärkeitä sidosryhmiä

Tuotantoa rakentaessa kehitetään vielä tuotetta, ja samalla valmistetaan pilottieriä. Tuotteeseen voi tulla raaka-ainemuutoksia. Hankintaorganisaatiossa on opittava tasapainoilemaan ja ymmärtämään, mitä tuotekehityksessä on menossa, ettei jotakin osteta liikaa, jos tuotteen valmistus yllättäen loppuu tai resepti muuttuu.

Raaka-aineiden hankinnassa tehdään tiiviisti töitä tuotekehityksen, tuotannon ja myynnin kanssa, jotta oikeita raaka-aineita on käytettävissä sopivia määriä. Kuvassa on tuotekehityspäällikkö Maija-Leena Smart. Kuva: Gold&Green

− Myynnin ennusteita on kuunneltava, onko tulossa kampanjoita ja kysyntäpiikkiä. Tuotanto ei ole tasaista toimintaa, muistuttaa Kemppainen.

Kasvu ja tuotevariaatiot tuovat haasteensa. On vaikea tietää, mistä tulee suosikkituote. Kun saadaan iso asiakas, kasvuun tulee hyppäys.

Alihankintana valmistetut wrapit ja minihampurilaiset ovat jääneet pois tuotannosta, koska niiden kysynnän ei nähty kasvavan odotetulla tavalla.

− Alihankintavalmistus ei ole Gold&Greenin ydinliiketoimintaa. Edelleen tukkujen kautta tehdään teollisuusmyyntiä ja myydään raaka-ainetta nyhtökauratuotteisiin, jotka menevät toisten brändien tuotteisiin. Kaupan merkeille tuotteita ei valmisteta, koska omaa brändiä halutaan vahvistaa.

Gold&Greenin raaka-ainehankinta perustuu ennusteisiin. Kaupat tilaavat tuotteet pari päivää ennen toimitusta. K- ja S-ryhmiltä saadaan myyntiennusteet neljäksi kuukaudeksi valikoimajaksoittain. Ne perustuvat aiempaan myyntiin ja siihen, miten laaja maantieteellinen jakelu on. Ennusteet tarkentuvat, mitä pidempään kyseinen tuote on ollut markkinoilla.

Pääraaka-aineet hankitaan vuosisopimuksilla

Kumppanien kanssa tehdään myyntiennusteiden pohjalta sopimukset vuodeksi kerrallaan. − Kaikki pääraaka-aineet ostetaan suoraan raaka-ainetoimittajilta ilman välikäsiä. Tuotteiden pääraaka-aineet tulevat kaikki hernettä lukuun ottamatta Pohjoismaista.

− Kaurajauho ja -lese ovat suomalaisia. Kauraproteiinijauho ostetaan Skandinaviasta, sillä sitä ei valmisteta Suomessa. Härkäpapuproteiini on osin suomalaista ja rypsiöljy on Suomessa valmistettua, keltaherneproteiini tulee Ranskasta. Suomessa ei valmisteta herneproteiinia. Herneproteiinin kysyntä kasvaa maailmalla vauhdilla, vinkkaa Kemppainen.

Gold&Greenin pääkumppanit ovat kulkeneet mukana alusta lähtien. Tuotanto aloitettiin Järvenpäässä maaliskuussa 2016. Tärkeä osa nyhtökauratuotteiden brändiä ovat pohjoismaisuus ja puhtaus, ja ne ulottuvat osaksi hankintaa.

− Toimittajilla pitää olla laatujärjestelmä ja kyvykkyys tuottaa tarvittavia määriä raaka-aineita ja pakkausmateriaaleja, ja hinnan pitää olla kohdillaan, kertoo Kemppainen.

Pääraaka-ainetoimittajia auditoidaan tai vähintään tehdään riskinarviointia. Raaka-aineen tärkeydestä riippuen tehdään esimerkiksi toimintajärjestelmän auditointeja perustuen FSSC 22000:een (Food Safety System Certification).

− Tarkastuslista auditoinnilla on joka tapauksessa pitkä, GFSI-standardin mukainen (Global Food Safety Initiative), hymyilee Kemppainen.

Gold&Greenin toimintaa auditoivat sen asiakkaat omien kriteeristöjensä mukaisesti. Toimittajilta vaaditaan laatujärjestelmä ja sertifikaatteja, jotta tuotteen voidaan ilmoittaa olevan soijaton ja vegaaninen ja ettei siihen ole käytetty geenimuunneltuja raaka-aineita.

Tuotekohtaisia raaka-aineita ostetaan maahantuojilta. Joustavuus ja saatavuus on niiden hankinnassa tärkeää.  Tilauksia tehdään vain muutaman viikon tarpeisiin. Erityisesti uusien tuotteiden kohdalla ei tiedä, miten myynti lähtee liikkeelle. Tätä varten toimittajilla on puskurivarastoa.

Vientimaiden raaka-ainevaatimukset vaihtelevat

Allergeenilistat vaihtelevat maittain. Esimerkiksi Amerikassa niin sanottu pähkinälista on pidempi kuin EU:ssa. Allergeenitodistukset pitää myös toimittaa Amerikan lainsäädännön mukaisesti.

Soijattomuus on tuotteiden kilpailuvaltti, ja toimittajien pitää pystyä toimittamaan raaka-aineet ilman ristikontaminaatiota. Myös suola kuuluu huomioitaviin raaka-aineisiin. On maita, joihin suolassa ei saa olla jodia ollenkaan (Japani) tai jodioitu suola vaatii erityisluvan (Norja) tai viranomaiset suosittelevat jodin käyttöä (Suomi). Esimerkiksi japanilaiset saavat jodia merilevästä muutenkin paljon.

******************************************

Hankintaketjun rakentaja

Hankintajohtaja Sirpa Kemppainen aloitti työt Gold&Greenillä 4,5 vuotta sitten ja oli mukana jo ensimmäisen tuotteen suunnittelussa Lauttasaaren toimistolla. Sitä ennen hän työskenteli Gold&Greenin perustajiin kuuluvan Maija Itkosen edellisessä yrityksessä, PowerKississä, hankintatehtävissä ennen toimintojen siirtoa pois Suomesta yrityskauppojen myötä.

Hankintajohtaja Sirpa Kemppainen on rakentanut Gold&Greenin hankintaketjun, joka perustuu läheiseen yhteistyöhön toimittajien kanssa. Kuva: Gold&Green

Teknologiayhtiö PowerKissiin Kemppainen siirtyi entisen kollegansa vanavedessä Nokialta ensimmäisten isojen irtisanomisten yhteydessä vuonna 2009. Siellä Kemppainen työskenteli erilaisissa hankinnan projekteissa 20 vuotta. Koulutukseltaan Kemppainen on Oulun teknillisestä opistosta vuonna 1988 valmistunut tietotekniikan insinööri.

Elintarvike- ja teknologia-alan hankinta on pääpiirteissään samanlaista. Kemppainen kertoo, että oppi sukkelasti elintarvikehankinnan lainalaisuudet, kuten ymmärrystä orgaanisen tuotteen satokauden ja kasvukauden vaihteluista raaka-aineessa ja parasta ennen -päiväyksen.

******************

Gold&Green Foods tänään

Gold&Green Foods Oy on kasvava, kansainvälistyvä yritys. Vuonna 2019 liikevaihtoa oli noin viisi miljoonaa euroa, ja työntekijöitä on noin 70. Paulig-konserni osti 51 prosenttia Gold&Greenin osakkeista lanseerausvuonna 2016. Tuotteita ovat Nyhtökaura® ja siitä valmistetut pyörykät, pihvit sekä uusi käyttövalmis Delikaura™ eri tavoin maustettuina.

Gold&Greenin nyhtökauratuotteita on myynnissä Suomessa, Ruotsissa, Hollannissa, Espanjassa, Isossa-Britanniassa ja Amerikassa. Kuva: Gold&Green

Kun tuotanto aloitettiin neljä vuotta sitten maaliskuussa, Suomessa oli helppoa päästä vähittäiskauppaan. Tuote on ollut koko ajan haluttu, ja sen ympärille on syntynyt hypetystä. Palkintoja tuote on saanut puolen tusinaa: muun muassa Vuoden Suomalainen Elintarvike 2017, Vuoden Ruokailmiö 2016 ja Best New Protein Food 2016.

Maailma ja ruokailutottumukset muuttuvat, ja kasviperäiselle proteiinille on kysyntää. Tuotteita on vähittäiskaupassa Suomen lisäksi myynnissä Hollannissa Albert Heijn -ketjussa. Tietoisuus tuotteesta leviää Hollannissakin hyvin, koska tuotteet saivat Gekozen Product van het jaar 2020 -palkinnon sekä Horecava innovation Award 2020 -palkinnon Hollannin suurkeittiömessuilla.

Espanjassa Pulled Oats® -tuotteet ovat myynnissä Taco Bell -ketjussa. Englannissa tuotteet ovat olleet useammassa suurkeittiöketjussa viime vuodesta lähtien. Helmikuussa 2020 on tehty sopimus globaalin markkinajohtajan, yhdysvaltalaisen ammattikeittiöjakelijan Syscon kanssa. Nyhtökaura-tuotteet pääsevät myyntiin sen Cutting Edge Solutions -ohjelman kautta amerikkalaisiin ammattikeittiöihin.

Gold&Greenin pääkonttori on Arabianrannassa Helsingissä ja tuotantolaitos Järvenpäässä. Ulkomaiden myyntitoiminnot ovat yhteisiä Pauligin kanssa.