Maan kasvukunnon kehittäminen on jatkuva prosessi

Peltomaan kasvukuntoa pitää tarkastella lohkokohtaisesti useamman vuoden ajan. Kaikissa kasvukunnon kehittämistoimenpiteissä keskeisintä on viljelijän osaaminen.

Osaamista ja työkaluja resurssitehokkaaseen maan kasvukunnon hoitoon yhteistyöllä -hankkeessa (OSMO) vuosina 2015−2019 maan kasvukuntoa kehitettiin monipuolisesti tutkimalla erilaisia ongelmalohkoja. Koelohkoiksi valittiin savilohkoja Varsinais-Suomesta, multavuuden ääripäässä olevia hietalohkoja Satakunnassa sekä hietoja, hiesuja ja multamaita Etelä-Pohjanmaalla. Lohkoja yhdisti se, että ne kasvoivat selvästi huonommin kuin ympäröivät lohkot, mutta syy heikolle kasvulle ei ollut selvillä.

Ongelmia haettiin kasvukunnon eri osa-alueista. Viljavuus- ja kasvianalyyseillä kartoitettiin maaperän ravinnepitoisuuksia ja kasvien ravinteiden ottoa. Maan rakennetta ja vedenläpäisykykyä arvioitiin pelloilla vuosittain havaintoja tehden. Pellon biologista toimintaa arvioitiin laskemalla lieroja, testaamalla murukestävyyttä, mittaamalla maahengitystä ja testaamalla entsyymiaktiivisuuksia. Tutkimuksessa vertailtiin huonokuntoisia lohkoja hyväkasvuisiin verrokkeihin ja pyrittiin tunnistamaan kullekin lohkolle ominaiset ongelmat.

Ratkaisut räätälöitävä lohkokohtaisesti

Ongelmia löytyi monipuolisesti, ja useimmilla lohkoilla oli samanaikaisesti useampia ongelmia. Usein ongelmat myös vaikuttivat toisiinsa. Esimerkiksi kaliuminpuute havaittiin voimakkaimpana ajourissa, jotka olivat tiivistyneet pellon puutteellisen kuivatuksen ja korkeiden rengaspaineiden vuoksi. Ongelmien korjaamiseen tarvittiin useampia toimenpiteitä samanaikaisesti.

Tiivis savimaa saatiin kuohkeutettua edellisvuoden kunnostustoimin: maata parantava viherlannoitusnurmi, karjanlantalannoitus, syväkuohkeutus kesällä viherlannoituskasvustoon ja kipsin lisäys. Yläosa tiivistyi uudelleen toukokuun alussa toteutetun aluskasvin kylvön yhteydessä, kun maa oli liian märkää ja kylvökone painava.Kuva: Jukka Rajala

Kasvukunnon korjaamiseen esitetään yleensä yleisiä toimenpiteitä. Esimerkiksi nurmien sisällyttäminen viljelykiertoon ja syysviljojen viljely mahdollistavat yleensä rakenteen paranemisen, mutta mitä pitäisi tehdä, kun yrityksistä huolimatta syysviljat ja nurmet eivät talvehdi?

Edellytykset syysviljojen viljelylle olivat heikkoja useilla tutkituista lohkoista. Salaojituksen toimintahäiriöt johtivat pellon vettymiseen. Tiivis rakenne hidasti veden kulkeutumista salaojiin ja juuriston kasvua sekä heikensi talvehtimisen kannalta tärkeiden ravinteiden saantia (kalium, fosfori, magnesium). Lisäksi rikin ja boorin puute heikensi satotasoja. Kun pellon kunto saadaan sellaiseksi, että nurmet ja syysviljat kasvavat hyvin, kasvukuntoa voidaan kehittää kasvien avulla.

Viljelijän osaaminen keskeistä

Kokeen aikana saatiin useimpien lohkojen kasvukuntoa kehitettyä merkittävästi. Yksinkertaisimmissa tapauksissa salaojituksen toimintahäiriön korjaamisella saatiin kasvukuntoa paremmaksi. Myös hivenlannoituksella onnistuttiin nostamaan ravinnepitoisuuksia tyydyttävälle tasolle. Maan rakenne parani välikasvinurmen, syväkuohkeutuksen ja kipsikäsittelyn yhdistelmällä selvästi, kun työt tehtiin kuivissa oloissa ja toimenpiteen jälkeen ehkäistiin uudelleen tiivistyminen viljelemällä syysviljoja.

Toisissa tapauksissa kasvukunto-ongelmaa ei saatu korjattua, tai korjaus tuotti uusia ongelmia. Intensiivinen maan muokkaus alensi murukestävyyttä ja altisti peltoa liettymiselle. Joissakin pelloissa lisätty boori ja kalium huuhtoutuivat nopeasti pois. Toisissa pelloissa kipsin vaikutus kesti pidempään kuin toisissa. Kasvukunnon kehittämistä pitääkin tarkastella lohkokohtaisesti ja useamman vuoden seuraten.

Kaikissa kasvukunnon kehittämistoimenpiteissä viljelijän osaaminen on keskiössä. Kasvukunto-ongelmien tunnistaminen, sopivien ratkaisuvaihtoehtojen löytäminen ja huolellinen toteuttaminen vaativat ammattitaitoa, jota kenelläkään ei ole syntyessään, vaan sitä pitää kehittää. Parhaiten osaaminen lisääntyy, kun ongelmia ratkotaan yhdessä.

OSMO-hankkeen kantavana ajatuksena oli tehdä tutkimusta yhdessä viljelijöiden kanssa, viljelijälähtöisesti käytännön ongelmia ratkoen. Hankkeeseen osallistui tilakoeviljelijöiden lisäksi 91 viljelijää kolmivuotisiin osaamisryhmiin ja noin 900 viljelijää pellonpiennarpäiviin ja seminaareihin. Aiheesta kiinnostuneet muodostivat kriittisen massan, jonka avulla saatiin nostettua esiin yleisten ongelmien lisäksi myös yksittäisten lohkojen ongelmat.

Osallistujat jakoivat ongelmien lisäksi myös ratkaisuja. Vastaan tulleita kysymyksiä ja löydettyjä vastauksia jalostettiin työkaluiksi, verkkoluennoiksi, ammattilehtiartikkeleiksi, tutkimusraporteiksi ja käytännöllisiksi tietokorteiksi. Tulokset, raportit ja työkalut ovat ladattavissa osoitteesta maan-kasvukunto.fi.

Mikä ihmeen kasvukunto?

Laadukas elintarvike vaatii laadukkaat raaka-aineet, mutta mitä laadukkaat raaka-aineet vaativat?

Peltojen tuottavuudessa on huomattavia eroja lohkojen välillä. Osa pelloista kasvaa ”kuin itsestään”, kun taas toiset lohkot kasvavat kohtalaisesti vain, jos sääolosuhteet ovat suotuisat.

Pellon tuottavuutta, toimintaa ja kestävyyttä äärioloja kohtaan kutsutaan maan kasvukunnoksi. Englanniksi termi on ”soil health” eli maan terveys. Terveessä maaperäekosysteemissä on toimiva vesitalous ja ravinnekierto sekä monipuolinen eliöyhteisö ja korkea tuottavuus. Hyväkuntoinen pelto tuottaa laadukkaita elintarvikkeita myös kuivina ja märkinä vuosina.

Moni pelto on kuitenkin tavalla tai toisella huonossa kunnossa. Poudanarkuus, liettymisalttius, pintamaan eroosio, tiivistyminen ja märkyys kuvaavat pellon ongelmia, samoin taudinarkuus ja ravinnepuutteet.

Kasvukunto-ongelmia voidaan paikata lisäämällä lannoitusta ja kasvinsuojelua, mutta tällöin vältetään todellisten ongelmien korjaaminen. Esimerkiksi tiivistyneessä maassa kasvien juuristo jää heikoksi, mitä voidaan kompensoida nostamalla maaperän ravinnepitoisuuksia, jolloin sama ravinnemäärä saadaan pienemmästä tilavuudesta. Samalla menetetään helposti raaka-aineen laatua ja heikennetään ympäristön tilaa. Sekä kuivina että märkinä vuosina sadot jäävät heikoiksi.

Resurssitehokas alkutuotanto lähtee maan kasvukunnon aiheuttamien rajoitteiden korjaamisesta, mutta ensin ne pitää tunnistaa.