Alakoulujen ruokakasvatuksessa ei näy tavoitteellisuus 

Perusopetuksen aikana oppilaalle tarjotaan yhteensä noin 1900 ateriaa. Ruokailuhetket ovat toistuvia, päivittäisiä tapahtumia, mikä vaikuttaa tapojen ja tottumusten muodostumiseen. Ei ole yhdentekevää, mitä on tarjolla, millaisiin valintoihin kannustetaan tai millainen tunnelma ja asenneilmapiiri ruokailutilanteissa vallitsee. 

Ruokakasvatus on suhteellisen uusi käsite, joka on viime vuosina yleistynyt pedagogista työtä ohjaavissa asiakirjoissa. Terveyden edistämiseen tähtäävästä ruokakasvatuksesta käytetään toisinaan myös käsitettä ravitsemuskasvatus.  

Kansallisissa ravitsemussuosituksissa ruokakasvatus määritellään kasvatukselliseksi toiminnaksi, joka edistää yksilöiden ja yhteisöjen ruokaan liittyviä tietoja, taitoja, arvoja ja asenteita¹. Kouluympäristössä koulun aikuisten kasvatuksellinen toiminta on esimerkiksi opetusta, neuvontaa, ohjausta, vierailuja, yhdessä tekemistä, keskustelua sekä visuaalista, sanallista ja sanatonta vuorovaikutusta^1,2.  

Kouluruokailusuosituksen³ ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden⁴ (POPS) mukaan ruokakasvatus on osa laajempaa hyvinvointioppimista, joka rakentuu päivittäisestä kouluruokailusta, koulun toimintakulttuurista, eri oppiaineiden opetuksesta, monialaisista oppimiskokonaisuuksista sekä kouluterveydenhuollon elintapaohjauksesta. 

Tutkin ravitsemustieteen alan väitöskirjassani alakoulujen ruokakasvatusta ja huomasin, että se on sirpaleista ja jäsentymätöntä. Yksi syy siihen löytyy paikallisista opetussuunnitelmista, joissa ruokakasvatukselle ei ole asetettu tavoitteita⁵. Työn tavoitteena oli tuottaa tietoa alakoulun ruokakasvatuksen toteutumisen edellytyksistä Suomessa. 

Tutkimukseen sisältyi neljä aineistonkeräystä eri kohderyhmille. Tutkimusote oli pääsääntöisesti laadullinen, ja aineistoa kerättiin kyselyillä ja haastattelemalla. Tutkimukseen osallistui ruokakasvatuksen asiantuntijoita, luokanopettajia, luokanopettajaopiskelijoita, alakoulujen rehtoreita ja kunnan opetustoimen johtajia. 

Opetussuunnitelma ohjaa toimintaa 

Ruokakasvatus voidaan liittää myös laajempaan kontekstiin. Kestävyysajattelun edistämiseksi on muodostunut ruokakasvatuksen näkökulma, jossa ruokakasvatusta on toteutettu osana kestävyyskasvatusta⁶. 

Hyvinvoinnin, terveyden ja kestävän elämäntavan edistämisen lisäksi ruokakasvatus voidaan nähdä keinona myös muiden tavoitteiden edistämiseen, kuten ruokakulttuurisen osaamisen kehittämiseen, medialukutaidon vahvistamiseen ja ruokajärjestelmän ymmärtämiseen (niin sanottu kokonaisvaltainen ruokakasvatus)^7,8. Kokonaisvaltaisella ruokakasvatuksella pyritään yhdistämään ja ottamaan huomioon ruokaan ja syömiseen linkittyvät erilaiset näkökulmat. 

Valtakunnallisen perusopetuksen opetussuunnitelman perusteissa velvoitetaan kouluja asettamaan omiin opetussuunnitelmiinsa tavoitteet ruokakasvatukselle. POPS tuo esiin myös kouluruokailun merkityksen tervettä kasvua ja kehitystä, opiskelukykyä ja ruokaosaamista tukevana tekijänä. Ruokailu nähdään tärkeänä tauottajana, joka lisää jaksamista ja hyvinvointia sekä tukee ruoka- ja tapakasvatusta. 

POPS:ssa ruokakasvatukselle ei ole asetettu tarkempia tavoitteita eikä sen sisältöjä ole määritelty. Suomen peruskoulujen ruokakasvatukselle ei siis ole olemassa yhdenmukaisia suuntaviivoja, tavoitteita eikä toimintamalleja. Näin ollen ruokakasvatuksen vaikuttava ja tasalaatuinen toteutus eri puolilla Suomea tai edes saman kunnan sisällä ei ole mahdollista. 

Opetussuunnitelmien sisällöt vaikuttavat suoraan siihen, millaisia tavoitteita ja sisältöjä opetuksessa painotetaan. Tavoitteet, jotka on kirjattu opetussuunnitelmaan, toteutetaan todennäköisemmin, kun taas kirjaamattomat toiminnat jäävät usein ajan tai resurssien puutteessa vähemmälle. 

Kouluhenkilöstö kaipaa yhteisiä toimintatapoja 

Luokanopettajien, luokanopettajaopiskelijoiden, alakoulujen rehtoreiden ja opetustoimen johtajien näkökulmasta esimerkiksi ruokakasvatuksen olematon rooli opettajien koulutuksessa, ajan puute sekä opetusmateriaalien hankkimisen ja koulujen tilojen haasteet vaikeuttavat ruokakasvatuksen toteuttamista. 

Opetussuunnitelmatyön tueksi määrittelin tutkimuksessa ruokakasvatukselle valmiita, aiheiltaan ja vaikeusasteeltaan erilaisia oppimistavoitteita. Joukossa oli koulumaailmasta tuttuja näkökulmia, mutta myös uudenlaisia painotuksia, kuten ruoka- ja kehosuhteen merkitystä korostavat tavoitteet. 

Oppimistavoitteiden saavuttaminen edellyttää kouluissa huolellista suunnittelua. Käytännössä tämä tarkoittaa, että paikallisessa opetussuunnitelmassa määritellään yhteiset opetus- ja oppimistavoitteet sekä pedagogiselle suunnittelulle varataan riittävästi aikaa. Lisäksi oppimisympäristöt muokataan tavoitteita tukeviksi ja opetuksessa käytettävien ruokatarvikkeiden sekä muiden opetusmateriaalien hankintaan osoitetaan riittävä resurssi.  

Opettajien ajanpuutteen ja suuren työmäärän aiheuttamia haasteita voidaan vähentää vahvistamalla heidän osaamistaan, tietämystään ja käytännön kokemustaan jo opettajankoulutuksen aikana.  

Vahva johtaminen, yhteistyö ja yhteiset toimintatavat kouluyhteisössä ja edelleen kunnassa tukevat ruokakasvatuksen toteutusta. Tulokset tarjoavat välineitä ruokakasvatuksen kehittämiseen osana jatkuvaa pedagogista toimintaa sekä ruokakasvatusta edistävinä kampanjoina. 

Ruokakasvatus on yhteiskunnallisesti arvokasta 

Ruokajärjestelmä ja väestön ruokavalio vaikuttavat merkittävästi yhteiskunnan terveyteen, talouteen, kestävyyteen ja sosiaalisiin suhteisiin. Ruokajärjestelmän kestävyyden ja eettisyyden edistäminen on globaalisti tärkeää, jotta maapallon tulevaisuus ja ihmisten terveys voidaan turvata.  

Erilaisilla ruoka- ja ravitsemuspoliittisilla keinoilla, kuten ruokapalveluilla ja julkisilla hankinnoilla, ruokaympäristön muokkauksella sekä koulutuksella voidaan pyrkiä edistämään kestävämpää ja terveellisempää ruokajärjestelmää. 

Viitteet 

1. Valtion ravitsemusneuvottelukunta, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2024. Kestävää terveyttä ruoasta – kansalliset ravitsemussuositukset 2024. Helsinki: Valtion ravitsemusneuvottelukunta. 

2. Talvia S, Lindholm T, Helkkola L, Karhunen L, Räsänen S, Kinnunen H, ym. 2022. Ruokasuhteen pedagoginen viitekehys ruokakasvatuksen näkökulmana. Ainedidaktiikka. 

3. Valtion ravitsemusneuvottelukunta, Opetushallitus ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos 2017. Syödään ja opitaan yhdessä -kouluruokailusuositus. Helsinki: Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. 

4. Opetushallitus 2016. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet 2014. Määräykset ja ohjeet 2014:96. Helsinki: Opetushallitus. 

5. Valkki J. 2023. Ruokakasvatus kuntien perusopetuksen opetussuunnitelmissa. Itä-Suomen yliopisto, kandidaatin tutkielma. 

6. Risku-Norja H, Mikkola M. 2010. Ruokakasvatus osaksi koulujen kestävyyskasvatusta. Maaseutututkimus. 

7. Janhonen K, Mäkelä J, Palojoki P. 2015. Perusopetuksen ruokakasvatus ravintotiedosta ruokatajuun. Teoksessa: Janhonen-Abruquah H, Palojoki P, toimittajat. Luova ja vastuullinen kotitalousopetus. Helsinki: Helsingin yliopisto, opettajankoulutuslaitos. 

8. Kauppinen E, Palojoki P. 2023. Striving for a holistic approach: Exploring food education through Finnish youth centers. Food, Culture & Society. 

Väitöskirja: 

Laitinen A 2025: Kohti systemaattisesti toteutuvaa ruokakasvatusta: Tutkimus ruokakasvatuksen tavoitteista ja toteutukseen vaikuttavista tekijöistä alakoulussa. Publications of the University of Eastern Finland: Dissertations in Health Sciences nro 893, 2025. Julkaistaan kesäkuussa 2025.