
Pakkaustarinoita-kilpailussa ratkotaan muovihaasteita
Ilmoittautuminen Lidl Suomen järjestämään Pakkaustarinoita 2021 -kilpailuun päättyi maaliskuun lopussa. Yritykset, opiskelijat ja yhdistykset jättivät kilpailuun yhteensä lähes 80 ehdotusta innovatiivisista pakkausratkaisuista. Kilpailun taso on asettumassa korkealle.
– Ehdotuksia selatessa käy ilmi, että kilpailijat ovat lähteneet tarjoamaan valmiita, toimivia ratkaisuja. Ilahduttavaa on, että opiskelijat osallistuivat myös ahkerasti, Lidl Suomen vastuullisuusasiantuntija Laura Kvissberg kertoo ensitunnelmista.
Seuraavaksi Lidlin esiraati käy kilpailuun jätetyt ehdotukset läpi ja valitsee joukosta finalistit kisan kolmeen kategoriaan: eroon ylimääräisestä muovista, 100-prosenttisesti kierrätettävä pakkaus ja jotakin aivan uutta. Toukokuussa asiantuntijaraati päättää kategorioiden voittajat ja miten 50 000 euron palkintorahat jaetaan. Voittajat julkistetaan kesäkuussa.
– Kiitämme tässä vaiheessa lämpimästi kaikkia osallistuneita! On innostavaa päästä perehtymään kilpailutöihin tarkemmin, Kvissberg sanoo.
Lidl kutsui Pakkaustarinoita 2021 -kilpailuun vuoden alussa kaikki yritykset ja opiskelijaryhmät, joita kiinnostaa vähentää ylimääräistä muovia, parantaa pakkausten kierrätettävyyttä ja luoda jotakin uutta. Kilpailuun voi osallistua sekä olemassa olevalla pakkausratkaisulla että vielä toteuttamattomalla, mutta toteutuskelpoisella idealla.
Lisätietoa kilpailun verkkosivuilta: lidl.fi/pakkaustarinoita
Lidl Suomi toteuttaa Schwarz-konsernin kansainvälistä muovistrategiaa. REset Plastic on kokonaisvaltainen ohjelma, joka ottaa huomioon viisi näkökulmaa muoviin: vähentämisen, pakkaussuunnittelun, kierrätyksen, luonnosta poistamisen sekä tutkimuksen ja kehityksen. Tavoitteena on muovin käytön vähentäminen ja suljettu kierto. Lue lisää: lidl.fi/muovi.
Lidl on yksi Euroopan suurimmista päivittäistavaraketjuista. Suomessa viime vuosina vauhdikkaasti kasvaneessa organisaatiossa työskentelee noin 5600 henkilöä. 193 myymälän verkosto ulottuu Hangosta Sodankylään ja tavarantoimitukset myymälöihin hoidetaan Janakkalassa, Laukaassa ja Järvenpäässä sijaitsevista jakelukeskuksista. Lisätietoa tuotteista ja ajankohtaisista tarjouksista löytyy Lidl Plus -etusovelluksesta tai osoitteessa lidl.fi. Lisätietoja yrityksestä osoitteessa corporate.lidl.fi.
Suosittelemme artikkelia

K-ryhmä voitti Suomen parhaat gluteenittomat ruokakaupat -kilpailussa – Minimanit yllättivät kakkossijalla

Kirjolohipekoni voitti parhaan tuotteen palkinnon Seafood Excellence Global -kilpailussa

Hailia voittoon YK:n ruokateknologiakilpailussa kala-alan resurssitehokkuutta mullistavalla innovaatiolla

Uusi tiedekilpailu: Suomen ja Viron koululaiset ratkovat tulevaisuuden haasteita tunnettujen yritysten kanssa

Kotipizzan Ilmastolaskuri palkittiin kansainvälisesti innovatiivisuudesta
Kumppanisisältö: Pro Kala ry
