Vientimarkkinoiden vaihteleviin lainsäädäntövaatimuksiin pitää varautua ajoissa

Elintarvikkeet ovat maailmanlaajuisesti säädeltyjä kulutushyödykkeitä. Säätelyn tavoitteena on varmistaa tuotteiden turvallisuus ja laatu sekä elintarvikkeista annettavien tietojen totuudenmukaisuus ja riittävyys.

Elintarvikelainsäädännön tarkoituksena ei ole rajoittaa yritysten toimintaa, mutta se takaa alan toimijoille yhdenvertaiset edellytykset kilpailla markkinoilla. Koska lainsäädäntö kuitenkin vaihtelee maittain, tulee elintarvikkeita vievän yrityksen jo hyvissä ajoin selvittää ja huomioida kohdemarkkinan vaatimukset.

Usean kohdemaan tarpeiden niputtamiseen tarkkuutta

Vaikka saman tuotteen ja monikielisen pakkauksen lanseeraaminen eri markkinoille on haasteellista, se ei ole mahdotonta. Toteutukseen tarvitaan kuitenkin yksityiskohtaista tietoa kohdemarkkinoiden vaatimuksista, kokemusta ja riskinarviointiin pohjaavaa päätöksentekoa.

Riskinarvioinnissa kartoitetaan erilaisten ulkoisten ja sisäisten vaatimusten painoarvoa. Mitkä lainsäädännön vaatimukset on ehdottomasti täytettävä, missä voidaan joustaa? Mitä sisäisesti määriteltyjä tekijöitä voidaan muuttaa, ja millä toimenpiteillä hallita tuotteiden ja pakkausten yhdenmukaistamisesta aiheutuvia riskejä? Taustalle tarvitaan tietoa kohdemaan lainsäädännöstä, viranomaisten ohjeistuksista ja kannanotoista sekä kilpailija-analyysiä markkinan toimintatavoista ja käytännöistä.

Pelkkä kohdemaan pakkausmerkintöihin vertaaminen ja kopiointi ei riitä. Täytyy myös ymmärtää erojen taustoja ja niihin vaikuttavia syitä. Kansainvälisen lainsäädännön kehityksen seuranta lisää ymmärrystä ja auttaa ennakoimaan muutoksia.

Tärkeää on myös pyrkiä vaikuttamaan lainsäädännön kehityksen suuntaan tuomalla esiin elintarviketeollisuuden näkökulmia asiantuntijuuden avulla. Samalla voidaan löytää myös uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

Keskity vientiehtoihin ja tuotevaatimuksiin

Suomessa elintarvikeviennin lähtökohtana on, että toiminnassa noudatetaan EU:n ja kansallista lainsäädäntöä. EU:ssa elintarvikkeiden kauppa onnistuu pääosin unionin yhteisillä säännöillä. Niiden puuttuessa jäsenmaat voivat kuitenkin säätää omaa kansallista lainsäädäntöään.

EU:n ulkopuolella kohdemaan viranomaiset määrittävät omat ehtonsa, joilla elintarvikevienti tapahtuu. Vientiehdot ovat kohdemaa- ja tuotekohtaisia. Vienti voi periaatteessa alkaa, kun tuotteet ovat näiden vaatimusten mukaisia, kohdemaa hyväksyy tuonnin Suomesta ja viejäyritys on rekisteröitynyt vaatimusten mukaisesti ja hankkinut tarvittavat vientitodistukset.

Eri maiden välisistä vientisopimuksista ja -vaatimuksista ja tarvittavista todistuksista löytyy tietoa Ruokaviraston Kontti-palvelusta. Keskeisimmät tuotteita koskevat lainsäädännölliset erot liittyvät tuotteiden koostumukseen, sallittuihin raaka-aineisiin, nimeämiseen, väitteisiin ja pakkausmerkintöihin.

Huomioi tuotekohtaiset vaatimukset nimeämisessä

Elintarvikkeiden koostumusta säätelevät sekä yleiset horisontaaliset asetukset että tuote- tai tuoteryhmäkohtaiset vertikaaliset asetukset. Horisontaalisilla asetuksilla säädetään muun muassa lisäaineista, pakkausmerkinnöistä ja väitteistä, vertikaalisilla tuotteiden tarkemmasta koostumuksesta, nimeämisestä ja täydentävistä pakkausmerkinnöistä.

Tuotekohtaisia vaatimuksia ovat muun muassa voin maitorasvapitoisuus, suklaan kaakaopitoisuus ja äidinmaidonkorvikkeiden ravitsemuksellinen koostumus. Ristiriitaisuudet kohdemaan lainsäädännön kanssa eivät välttämättä ole viennin este, mutta vaikuttavat tuotteen luokitteluun, pakkausmerkintöihin ja nimeämiseen.

Elintarvikkeen nimenä on pääsääntöisesti käytettävä virallista lainsäädännössä määriteltyä nimeä, yleistä käyttöön vakiintunutta nimeä tai elintarviketta selkeästi ja erottavasti kuvaavaa nimeä. Espanjassa ja Ranskassa jugurtiksi voidaan kutsua tuotetta, joka täyttää kansallisen lainsäädännön koostumusvaatimukset muun muassa sallittujen jugurttihapatteiden osalta. Jos vaatimukset eivät täyty, tuote nimetään hapatetuksi maitotuotteeksi (Lait fermenté / Leche fermentada). Toisaalta rahka on vakiintunut nimi Suomessa, mutta ei riitä kertomaan englantilaiselle kuluttajalle, millaisesta tuotteesta on kyse.

Väitteiden ehdot ja vaikutukset vaihtelevat

Pakollisten pakkausmerkintöjen rinnalla erilaiset tuotteesta esitettävät väitteet ovat tärkeä markkinoinnillinen keino erottua. Tällaiset väitteet ovat lainsäädännön näkökulmasta usein vapaaehtoisia, mutta säädeltyjä. Kaikkia elintarvikkeista esitettäviä väitteitä koskee vähintään perusvaatimus niiden totuudenmukaisuudesta ja harhaanjohtamattomuudesta.

Erityisen säädeltyjä ovat ravitsemus- ja terveysväitteet, jotka kertovat elintarvikkeen ravintosisältöön tai terveyteen liittyvistä hyödyllisistä ominaisuuksia. EU:ssa ovat sallittuja vain lainsäädäntöön ja väiterekisteriin kirjatut hyväksytyt väitteet.

Kiinassakin ravintosisältöön ja ravintoaineiden normaaliin vaikutukseen elimistössä viittaavat väitteet on listattu lainsäädäntöön. Jos tuotteella tai sen ainesosalla väitetään olevan erityisiä terveyshyötyjä, tuote luokitellaan Kiinassa terveysruuaksi (health food).

Sekä EU:ssa että Kiinassa lääkkeelliset väitteet, jotka viittaavat sairauksien ennalta ehkäisemiseen, hoitamiseen tai parantamiseen, ovat elintarvikkeissa kiellettyjä. USA:ssa väitteitä sen sijaan voi käyttää vapaammin, ja myös sairauksien riskin vähentämiseen viittaavat väitteet ovat ennakkohyväksynnän kautta mahdollisia. Kohdemarkkinasta riippumatta toimijan on aina pystyttävä näyttämään käyttämänsä väitteet toteen.

Yksi pakkaus, monta kohdemarkkinaa

Saman pakkauksen käyttö usealla markkinalla on tehokasta suunnittelun, materiaalikulujen, tuotannon ja varastoinnin kannalta. Vaatimukset kuitenkin vaihtelevat siinä, mitä, miten, missä kohtaa pakkausta ja minkäkokoisella fontilla pakolliset merkinnät tulee toteuttaa.

Tämä vaikuttaa esimerkiksi allergeenien tai lisäaineiden ilmoitustapoihin ainesosaluettelossa, ravintosisältömerkintöjen sisältöön, muotoon, yksiköihin ja ravintoaineiden päivittäisen saannin vertailuarvoihin, tuotteen painon yksikköön ja sijaintiin, päiväysmerkintävaatimuksiin sekä tuotteen alkuperämerkintöihin.

Esimerkiksi allergioita aiheuttavien ainesosien merkitseminen on pakollista EU:ssa, USA:ssa ja Japanissa, mutta toistaiseksi vapaaehtoista Kiinassa. Myös merkittävät ainesosat ja merkintätapa vaihtelevat. EU:n lainsäädäntö kattaa laajan listan erilaisia pähkinöitä, USA:ssa mukaan kuuluu EU:sta poiketen myös kookos, ja Japanissa ainoa pakollinen merkittävä on maapähkinä.

Pakolliset pakkausmerkinnät tulee lisäksi toteuttaa kohdemaan virallisella kielellä, ja eri kieliversioiden sisältöjen pitää pääsääntöisesti vastata toisiaan.

Viedään suomalaista laatua kohdemaa huomioiden

Kotimaisen elintarviketuotannon valtteja kansainvälisillä markkinoilla ovat puhdas luonto, terveet eläimet, hyvälaatuiset raaka-aineet, elintarviketurvallisuuden korkea taso sekä uusia innovaatioitakin tuottava osaaminen. Viennin osuus Suomen ruoka- ja juomateollisuuden liikevaihdosta oli vuonna 2019 noin 16 prosenttia. Osuus kasvoi 13 prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.

Suomalaiset puhtaat ja laadukkaat elintarvikkeet ansaitsevat paikkansa kansainvälisten kuluttajien lautasilla. Sinne päästääkseen on toimittava vastuullisesti ”maassa maan tavalla” ja täytettävä ehdot, jotka kohdemarkkina asettaa siellä myytäville elintarvikkeille.

LISÄTIETOJA:

• Codex Alimentarius international food standards: General standard for the use of dairy terms CXS 206-1999
• Elintarviketeollisuusliitto ETL: Katsaus elintarvikevientiin vuonna 2019, tietografiikkaa, maaliskuu 2020
• Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus (EU) N:o 1308/2013 maataloustuotteiden yhteisestä markkinajärjestelystä
• Komission päätös 2010/791/EU luettelosta maitotermejä sisältävistä sallituista tuotenimistä, joiden tarkka luonne tunnetaan perinteisen käytön vuoksi
• Ruokaviraston ohje 17068/2: Elintarviketieto-opas elintarvikevalvojille ja elintarvikealan toimijoille, 4/2019
• Ruokavirasto: Maakohtaista tietoa Kontissa
• Unionin tuomioistuimen tuomio asiassa C‑422/16, 2017