Trooppiset hedelmät ovat Ranskan Karibialla kallista herkkua

Palmupuut huojuvat, aurinko porottaa kirkkaalta sinitaivaalta. Liikenneympyrän viereisellä nurmikolla nököttää punaisesta telttakankaasta tehty hedelmänmyyntikoju. Pysäytän autoni tien laitaan ja juoksen nopeasti kauppiaan luo ajatuksenani ostaa pikkukolikoillani muutama herkullinen trooppinen hedelmä evääksi rantareissulle. Melonit ja ananakset ovat täällä Guadeloupen saarella itäisellä Karibialla erittäin maittavia, tuoretta lähiruokaa.

– C’est combien?, eli paljonko maksaa, kysyn keskikokoista ananasta osoittaen. Guadeloupe kuuluu Ranskalle. Täällä on käytössä Napoléonin kieli ja valuuttana eurot. 

– Kuusi euroa, vastaa pari-kolmekymppinen rastatukkainen myyjä.

– Ohhoh, onpas kallista, ihmettelen ja muistelen Turun torilla hiljattain ollutta euron ananastarjousta. Kilohintaa tälle Guadeloupen ananakselle kertyy 2,80 euroa.

– Entäs nuo passionhedelmät?

– Kuusi euroa per kilo.

– No miten on noiden keltaisten mangojen laita?

– 3 euroa kilo. 

– Ja mitä maksaa tuo isohko vesimeloni?

– 15 euroa kappale eli 3 euroa kilolta, vastaa myyntimies nyt jo väsähtäneen oloisesti. 

Ananaksen kilohinta vaihtelee Guadeloupella 2–3 euron välillä. Pienen ananaksen voi saada parilla eurolla, kun taas isompi saattaa maksaa jopa 6 euroa. Kuva: Mirva Lempiäinen

Ihan niin paljoa en vesimelonia kaipaile, että laittaisin siihen kolme kertaa enemmän rahaa kuin suomalaisessa Citymarketissa. Pohjolassa melonin hinta ei päätä huimaa, vaikka hedelmät on tuotu lentokoneella muista maista. Täällä Karibialla farmilta on matkaa myyntikojulle vain joitakin kilometrejä, mutta hinnasta sitä ei voisi arvata millään.

Päädyn ostamaan kuuden euron ananaksen, kun myyjä lupaa pilkkoa sen kaupanpäälliseksi. Hän tekee siitä nopeilla ranteenliikkeillä rinkuloita ja laittaa ne muovipussiin. Ja hyvää tuo syvän keltainen etelän hedelmä kyllä on! Todella makeaa ja juuri oikean verran kypsynyttä. Se vie kielen mennessään ja on toki hintansa väärti. 

Silti olisi mukavaa, jos hedelmät olisivat täällä Ranskan Karibialla hitusen halvempia, niin niistä voisi nauttia useammin, vaikka päivittäin. Sen sijaan ne ovat viikonloppujen erityisherkkua.

Mistä paikallisten hedelmien kova hinta sitten johtuu?  Saaren hintataso on yleensäkin melko korkea. Lähes kaikki asiat ovat ”Gwadalla” noin 15–35 prosenttia manner-Ranskaa kalliimpia.

Kun suurin osa saaren ruokatarvikkeista on tuontitavaraa suhteellisen kaukaa ja Pariisista Guadeloupelle lentää kahdeksan tuntia, on ymmärrettävää, etteivät elintarvikkeiden hinnat ole täällä ihan  suomalaisen marketin tasoa. Tänne 400 000 ihmisen asuttamalle saarelle tuotavat ruokamäärät ovat myös luonnollisesti pienempiä kuin vaikkapa Suomeen rahdattavat lastit. Sekin nostaa tuotteiden kappalehintaa. Paikallisten hedelmien hinnat halutaan ilmeisesti pitää tuontituotteiden kanssa suunnilleen samassa linjassa. Kaikki on tasaisen kallista.

Toinen vaikuttava tekijä ovat saarelaisten palkat. Ne eivät ole yhtä matalia kuin monissa niissä maissa, joista hedelmiä tuodaan Suomeen. Väli-Amerikan maissa ja Etelä-Euroopassa väkeä saa palkattua huomattavasti edullisemmin hommiin kuin Ranskan merentakaisilla alueilla. Gwadalla minimituntipalkka on kymmenisen euroa. Se on monin kerroin enemmän kuin lähimaa Costa Rican ananaspelloilla, jossa maatalouden vähimmäispäiväpalkaksi on säädetty reilut 15 euroa. Tämän vuoksi Gwadallekin tuodaan ananaksia Costa Ricasta ja niitä myydään jopa hieman paikallisia ananaksia halvemmalla.

Mikäli Guadeloupen palkkoja ei pidettäisi edes jonkin verran kilpailukykyisinä muuhun Eurooppaan nähden, ihmiset muuttaisivat entistä sankemmin joukoin manner-Ranskaan ja EU-maihin töihin. Saari kärsii jo nyt muuttotappiosta: vuosina 2012–2017 Guadeloupen väestö laski 403 000 ihmisestä reiluun 390 000 asukkaaseen. 

Suurimpia työllistäjiä ovat julkisten virkojen lisäksi maatalous, rommituotanto ja turismi. Työttömyysprosentti on noin 24–30 vuodenajoittain vaihdellen, ja nuorisotyöttömyys on lähes 50 prosenttia. Ranska maksaa työttömille työttömyystukea.

Työnsaannin vaikeus huomioiden ei siis ole ihme, että moni nuori lähtee saarelta pois, monipuolisemmille työnhakuapajille. Raskaalle fyysiselle maataloustyölle tuskin löytyisi tekijöitä, mikäli maatalouden tuntipalkkoja laskettaisiin nykyisestä, mikä ei ole lain ja ammattiliittojen puitteissa edes mahdollista. Ei olisi kenenkään etu, jos melonit jäisivät pelloille homehtumaan.

Samaan aikaan työvoiman löytäminen on monille yrityksille vaikeaa, sillä Ranskan minimikuukausipalkan (1 500 euroa 35 viikkotunnin työajalla) ja työttömyystuen ero ei ole valtava. Erotus kuluu helposti työskentelykuluihin, kuten auton ostamiseen ja ylläpitoon. Maatalouden palkkojen on siis oltava edes jonkun verran houkuttelevia, jotta mangoille saadaan noukkijoita.

Syynä korkeisiin hintoihin pidetään jossain piireissä myös viljelijöiden keskinäistä monopolijärjestelyä. Virallisesti tätä ei tietenkään kukaan myönnä, onhan se laitonta. Suurin osa Gwadan viljelijöistä kuitenkin tuntee hyvin toisensa. Väestöstä 80 prosenttia on afrotaustaisia, mutta maatalous ja muu yritysmaailma ovat pitkälti valkoisten ranskalaisten jälkeläisten eli békéjen hallussa.

Békét saapuivat Guadeloupelle Ranskan vallattua saaren vuonna 1635 ja toivat mukanaan orjia työvoimaksi uusille sokeriruokoplantaaseilleen. He vaurastuivat tuolloin nopeasti ja ovat edelleen pysyneet yhteiskunnan kermana. Békét viihtyvät yhä enimmäkseen hyvin paljon omissa porukoissaan, joten ei liene mahdoton ajatus, että yhdessä tuumin olisi sovittu, ettei kukaan myy maataloustuotteitaan polkuhintaan.

Toisinaan guadeloupelaisia hedelmiä saa jopa Suomesta edullisemmin kuin täältä paikan päältä. Guadeloupella ja Martiniquella kasvatettuja banaaneita on näkynyt välillä Suomessa noin euron kilohintaan, kun taas Ranskan Karibialla ne maksavat yleensä vähintään noin 1,5 euroa per kilo.

Tähän ovat syynä vientituotteiden saamat verohelpotukset ja muut edut. Guadeloupen hedelmistä suurin osa lähteekin vientiin, pääasiassa manner-Ranskaan. Me täällä saarella asuvat saamme tyytyä siihen, mitä jäljelle sattuu jäämään, ja maksaa siitä pitkän pennin.

Mutta ainakin saamme nauttia ananaksemme tuoreeltaan ja oikein maukkaina! Suomalaisten markettien tuontihedelmät eivät makunsa puolesta pysty kilpailemaan täkäläisten lähituotteiden kanssa. Taidankin ihan sen takia laittaa ensi kerralla elämän ranttaliksi ja ostaa kaksi kuuden euron ananasta suosikkikojustani. Tai sittenkin sen 15 euron melonin!

Kirjoittaja on Ranskan Guadeloupella asuva toimittaja.