Vientiä islantilaisittain 

Reilu vuosikymmen sitten istuin Reykjavikin yliopiston luentosalissa. Kurssin aiheena oli luovien alojen kaupallistaminen. Paikallisesta taidekoulusta juuri valmistunut koruntekijä esitteli luomaansa sormussarjaa vierailijaluennoitsijana. Sormuksissa timantin virkaa hoiti pieneen hopeakuppiin asetettu pala laavakivien päältä kerättyä sammalta. Jæja, kuten islantilaiset huokailevat epäuskoista hämmästystään. 

– This year I’m off to take over the UK, and then, I’ll open the sales channels in Japan, latasi korutaiteilija niin kuin ei mitään. Hetkinen! Entä paikalliset myyjäiset tai Laugavegur-kauppakadun myymälät? Ei, saman tien maailmalle suurimpien markkinoiden ääreen. 

Saman kevään aikana istuin kulmakuppilassa kuunnellen nuorta äkkiväärää lauluntekijää. Keikkansa lomassa hän ilmoitti lähtevänsä muutaman viikon kiertueelle Saksaan ja Puolaan. Noin vain suoraan rundille ulkomaille heti artistiuran alkuvaiheessa. Suomessa moiseen suhtauduttaisiin pöyhkeilynä ja nöyryyden puutteena. 

On ilmiselvää, että reilun kolmensadantuhannen asukkaan Islannin kotimarkkinat ovat auttamattoman pienet mihinkään fiksuun kaupalliseen tekemiseen. Tuon ajatusmaailman paikalliset omaksuvat väistämättä. 

Suomen kotimarkkinat taas ovat vaarallisen kokoiset. Meillä on taipumus ajatella, että on hyvä kehittyä vähitellen kotimarkkinoilla ja kurottaa ulkomaille vasta, kun aika on kypsä.  

Vaarana on, että ajan kypsyttyä fokus ja resurssit on sidottu kotimaahan. Viennille ei puheista ja aikeista huolimatta onnistuta lopulta luomaan riittäviä edellytyksiä tavoitteisiin, saati mahdollisuuksiin nähden. 

Määrätietoiselle vientimentaliteetille on tilausta juuri nyt, kun ruokamurros myllää vakiintuneita markkina-asemia uusiksi. Ruokateknologian kehittyminen, ruokatottumusten muutos ja planeettamme asettamat rajat avaavat markkinarakoja ammolleen.  

Luonnonvarakeskuksen helmikuussa 2024 julkaisema Toivo-raportti vahvistaa ruokamurroksen luoman kasvu- ja vientipotentiaalin. Raportin mukaan puolet Suomen koko ruoka-alan ennakoidusta kasvusta 2035 saakka on saattavissa uusista kasviproteiinien ja solumaatalouden arvoketjuista. 

Ruokamurrokseen vastaavilla suomalaisilla ruokateknologialla, osaamisella, ainesosilla ja ruokatuotteilla on edellytykset olla voittajia markkinoiden uusjaossa. Jopa ruotsalaiset kadehtivat meitä tässä. Tällöin meidän itsemmekin on syytä luottaa kykyihimme. 

Luotan, että osaamista vientiin ja sen tueksi tarvittavaan markkinointiin ja tuotekehitykseen Suomesta löytyy. Mutta löytyykö ennakkoluulottomuutta ja rohkeaan etukenoon kannustavaa toimintaympäristöä? Kuka palkkaa viennintekijäkseen islantilaisen korusepän tai villapaitaisen lauluntekijän? 

Kirjoittaja edistää Food & Comms -konsulttiyrityksellään vastuullisia ruokaratkaisuja ja tulevaisuuskestävää ruokajärjestelmää. Hän on Pro Vege ry:n hallituksen jäsen.