TiedotteetValio

Valio myy Venäjän toiminnot

Valio on saanut päätökseen neuvottelut Venäjän toimintojensa myymisestä. Valio myy toiminnot Velkom Groupille. Kauppa toteutuu välittömästi.

Valio Venäjän henkilöstö siirtyy kaupan myötä Velkom Groupille. Osapuolet ovat päättäneet olla julkistamatta kauppasummaa.

Valion toiminta Venäjällä on kaupan toteuduttua nyt loppunut.

Kauppa sisältää Valion Venäjän toiminnot ja sulatejuustotehtaan Ershovossa. Venäjällä myytävä ja valmistettava Viola® sulatejuustotuotemerkki kuuluu myös kauppaan, eli uusi omistaja voi halutessaan jatkaa Viola® sulatejuustojen valmistusta ja myyntiä Venäjällä.

Valio brändi tulee näkymään Venäjällä vielä jonkin aikaa kaupoissa, kunnes pakkausmateriaalit on käytetty loppuun ja säilyvyysajat päättyneet. Ostajan tulee lopettaa kauppaan kuulumattomien, Venäjällä myytävien brändien käyttö vuoden loppuun asti ulottuvan siirtymäajan puitteissa.

Suomessa myytävien, Valion Suomessa valmistamien Valio Viola® tuorejuustojen tuotemerkkioikeudet eivät kuulu kauppaan.

Venäjän liikevaihto vuonna 2020 oli 87 miljoonaa euroa ja muodosti noin 5 prosenttia Valion globaalista noin 1,8 miljardin euron liikevaihdosta. Valio päätti 7.3.2022 luopua toiminnoistaan Venäjällä. Kaupan myötä Valio vetäytyy kaikesta toiminnasta Venäjällä välittömästi.

Valiolla on vientiä noin 60 maahan ympäri maailman. Valion ulkomaantoimintojen ja viennin kokonaisarvo on noin 750 miljoonaa euroa vuosittain eli noin 40 % Valion kokonaisliikevaihdosta.

”Venäjän hyökkäys Ukrainaan teki toimintamme jatkamisesta Venäjällä mahdotonta niin eettisesti kuin liiketoiminnan kannalta. Venäjältä poistuminen tässä tilanteessa on osoittautunut vaikeaksi Venäjän alati muuttuvan paikallisen lainsäädännön ja molemminpuolisten pakotteiden vuoksi. Olemme etsineet ratkaisuja ja sopivaa ostajaa koko kevään ajan. Kaupan myötä saamme tämän prosessin päätökseen ja toimintamme Venäjällä loppuu”, sanoo Valion toimitusjohtaja Annikka Hurme.

Tarjolla olevista kiinnostuneista ostajista sopivimmaksi valikoitui venäläinen elintarvikkeiden valmistaja Velkom Group.

Maailman innovatiivisin maito- ja ruokatalo

Valion tehtävä on luoda hyvinvointia ja makuelämyksiä vastuullisesti. Teemme maistuvia tuotteita maidosta ja useista muista raaka-aineista. Tarjoamme makunautintoja, vaihtelua ja iloa ruokapöytään. Samalla toteutamme tärkeitä yhteiskunnallisia tehtäviä: ruoan riittävyyden turvaaminen, kansanterveyden kohentaminen ja eläinten hyvinvoinnin parantaminen ovat esimerkkejä vaikutuksistamme.

4 000 suomalaista maitotilayrittää omistaa Valion osuuskuntien kautta. Maksamme kaikki tuotot maidon hinnan kautta maidontuottajillemme. Valiolla on töissä 4 000 eri alojen ammattilaista ja kuuntelemme kuluttajia yli 100 vuoden kokemuksella.

Nobelisti A.I Virtasen perintö elää meissä edelleen. Hänen johtaessaan Valion laboratoriota ohjenuoraksemme vakiintui ajatus ihmisten hyvinvoinnin lisäämisestä. Teemme tieteestä arkea ja elämää parantavia tuotteita. Kuluttajat nauttivat Valion tuotteista noin 60 maassa, ja innovaatioillamme on 350 patenttia ympäri maailman. Olemme Suomen suurin elintarvikkeiden viejä ja koko elintarviketeollisuuden suunnannäyttäjä. Valion liikevaihto vuonna 2020 oli 1808 miljoonaa euroa.