
Nokian Panimo suunnittelee listautumista Helsingin pörssiin
Nokian Panimo Oy suunnittelee listautumisantia ja osakkeidensa hakemista kaupankäynnin kohteeksi Helsingin pörssin Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle. Yhtiö päättää mahdollisen listautumisen ja listautumisannin toteutuksesta ja ajoituksesta myöhemmin.
Nokian Panimo on liikevaihdoltaan Suomen toiseksi suurin pienpanimo ja viidenneksi suurin panimo. Yritys tunnetaan erityisesti Keisari-oluistaan ja Sun’n- virvoitusjuomistaan. Yhtiö valmistaa tuotteensa Nokialla sijaitsevassa tuotantolaitoksessaan, jonka yhteydessä sijaitsee myös pääkonttori.
Vuonna 2024 Nokian Panimon liikevaihto kasvoi 16 prosenttia 11,9 miljoonaan euroon. Kannattavuus oli vahvalla tasolla käyttökatteen ollessa 2,6 miljoonaa euroa (22 % liikevaihdosta), liikevoiton 1,7 miljoonaa euroa (14 % liikevaihdosta) ja vertailukelpoisen liikevoiton 1,9 miljoonaa euroa (16 % liikevaihdosta). Myyntivolyymi oli vuonna 2024 oluiden osalta 6,1 miljoonaa litraa ja muiden juomien osalta 2,2 miljoonaa litraa. Liikevaihdon kasvun ajureina olivat mm. onnistuneet tuotelanseeraukset, pitkäjänteinen myyntivolyymin kehitys sekä alkoholilainsäädännön muutos kesäkuussa 2024.
Kannattavuuden merkittävän parantumisen syitä olivat mm. onnistuneet tuotelanseeraukset, tuotevalikoiman kehitys, hinnantarkistukset sekä tuotannon tehostustoimet. Kannattavuuden positiiviseen kehitykseen vaikutti myös raaka-aineiden ja pakkausmateriaalien laantunut kustannuskehitys.
Yhtiö on aloittanut uuden logistiikkakeskuksen rakentamisen, ja sen on määrä valmistua toukokuussa 2025. Investointi on sen historian suurin, ja hankkeen kokonaiskustannusarvio on yli neljä miljoonaa euroa. Valmistuttuaan uusi logistiikkakeskus on noin kaksi kertaa aiempaa suurempi. Lisätilan myötä yhtiö voi varautua paremmin esimerkiksi sesonkituotteiden kysyntään. Uuden logistiikkakeskuksen myötä nykyiset varastointitilat vapautuvat tuotantokäyttöön tulevaisuudessa, mikä mahdollistaa investoinnit uusiin laitteisiin ja tuotantokapasiteetin kasvattamisen.
Yhtiö suunnittelee investointeja tuotannon kapasiteettiin ja tehokkuuteen, vastuullisuuteen ja energiatehokkuuteen sekä muihin kilpailukykyä tukeviin tuotannollisiin asioihin. Nokian Panimon keskipitkän aikavälin investointisuunnitelma, arvoltaan noin 10 miljoonaa euroa, mahdollistaisi yli 12 miljoonan olutlitran tuotantokapasiteetin samalla ympäristövaikutukset minimoiden. Tämä keskipitkän aikavälin investointisuunnitelma sisältää käynnissä olevan yli 4 miljoonan euron arvoisen logistiikkakeskuksen rakentamishankkeen.
-Nokian Panimo on liikevaihdoltaan Suomen toiseksi suurin pienpanimo ja viidenneksi suurin panimo, ja olen erityisen ilahtunut, että voimme kertoa tänään suunnitelmastamme listautua Nasdaq Helsingin First North -markkinapaikalle. Olemme suunnitelmallisesti kasvattaneet Nokian Panimoa orgaanisesti ja kannattavasti, arvojemme mukaisesti kotimaisuuteen sekä vastuullisuuteen nojaten. Listautumisanti ja listautuminen vauhdittaisivat kasvustrategiamme toteuttamista sekä kasvuinvestointejamme. Tavoitteenamme on toteuttaa entistäkin paremmin missiotamme tehdä janosta nautinto, kommentoi Nokian Panimon toimitusjohtaja Janne Paavola.
-Nokian Panimo on erinomainen esimerkki pitkäjänteisestä työstä kannattavan liiketoiminnan rakentamiseksi. Vuosi 2024 oli Nokian Panimon historian menestyksekkäin niin liikevaihdon kuin kannattavuuden näkökulmasta. Yhtiö myös käynnisti Nokian Panimon historian suurimman investoinnin, uuden logistiikkakeskuksen rakentamisen. Nokian Panimo haluaa olla paras pienpanimo kaikilla mittareilla, ja suunniteltu listautuminen olisi merkittävä askel yhtiölle kohti visiota., kommentoi hallituksen puheenjohtaja Jarmo Puputti.
Suosittelemme artikkelia

Solar Foods listautuu Helsingin pörssiin

Hiilineutraali energia kiinnostaa

Pohjoismaisten ravintoloiden uudet Michelin-tähdet julkistetaan toukokuussa Helsingissä

Agri-INNO-palkinnosta kisaa neljä innovaatiota

Nokian Panimo avaa uuden ”Keisari Experience” vierailukeskuksen
