Erikoiskasvit monipuolistavat viljelyä

Suomessa tarvitaan uusia erikoiskasvivaihtoehtoja, mutta tietoa kauaskantoisten päätösten tekemiseen ei ole riittävästi. Esimerkiksi ilmastonmuutoksen nopeus ja sen seurannaisvaikutukset voivat yllättää. Jos valinta tehdään tämänhetkisten kasvuolosuhteiden mukaan, voivat päätelmät olla vääriä. Järkevintä olisi pitää useampaa vaihtoehtoa ”pöydällä” tutkimus- ja tuotekehitysresurssien rajallisuus huomioiden.

Herneen ja härkäpavun lisäksi kannattaa tutkia myös sinilupiinia ja soijaa. Rypsin ja rapsin rinnalla tulisi tutkia myös öljyhamppua, öljypellavaa ja camelinaa. Pseudoviljoista ja vähemmän viljellyistä viljoista mukaan tulisi ottaa tattari, speltti, kvinoa ja hirssi.

Tutkimusrahoitusta tarvitaan erikoiskasvien viljelytekniikka-, viljelyjärjestelmä- ja ekosysteemipalvelututkimukseen sekä siihen, miten luodaan synergiaa viljojen ja erikoiskasvien tuotannosta. Uusia kasvilajikkeita kaivataan myös. On ymmärrettävä erikoiskasvien yhteiskunnallinen merkitys ruokajärjestelmän uudistajina. Siksi alan kehittäminen on yhteinen asia, eikä sen tulisi olla enää pioneeritoimijoiden harteilla.

Palkokasvit monella tavalla kiinnostavia

Valkuaiskasveina palkokasvit ovat monessa suhteessa kiinnostavia, sillä ne ottavat tarvitsemansa typen kaasumuotoisena ilmasta ja tarvitsevat typpeä kylvölannoituksen yhteydessä vähän, jos lainkaan. Palkokasveista hernettä viljeltiin ennätyksellisellä 24 000 hehtaarilla vuonna 2020. Kasvinjalostuksella on voitu myös alentaa ravintoaineiden imeytymistä estävien haitta-aineiden pitoisuuksia härkäpavussa (visiini- ja konvisiini) ja lupiinissa (alkaloidit) niin, että elintarvikekäyttö on mahdollinen.

Uusvanhaa härkäpapua on viljelty Suomessa vuosisatoja, mutta lupiinin viljely on vasta laajentumassa vajaan kymmenen vuoden viljelykokemuksella. Yksivuotisia, vähäalkaloidisia lupiinilajeja kutsutaan makeiksi erotuksena pientareiden myrkyllisiin lupiineihin.

Tulevaisuuden ruokapöydässä saatetaan nähdä myös kotimaista soijaa, jonka peltoviljelystä on kokemuksia kymmenen vuoden ajalta. Onnistumisiakin on koettu. Ne ovat osoitus ilmaston lämpenemisestä verrattuna 1980-luvun kokeiluksi jääneisiin havaintoihin.

Tuotannon ja ekosysteemipalvelun kannalta kasveissa on paljonkin eroja, minkä takia palkokasveistakin tarvitaan useita vaihtoehtoja. Typpeä jää maahan yleensä sitä enemmän, mitä runsaammin biomassaa jää korjuun jälkeen peltoon. Härkäpapu ja lupiini ovat tässä suhteessa kiinnostavimmat.

Lupiini kasvattaa syvälle maahan tunkeutuvan paalujuuren, mikä on tärkeää muun muassa hiilensidonnassa ja ravinteiden otossa. Härkäpapu tuottaa puolestaan erityisesti maanpäällistä biomassaa, joka sekin voi toimia hiilisyötteenä.

Palkokasvit eroavat kuivuuden kestävyydessä. Härkäpavun haasteena on hernettä ja lupiinia heikompi kuivuudensieto erityisesti savimailla. Poikkeuksellisen kuumat kasvuolot vuosina 2018 ja 2020 ovat hyödyttäneet lupiinia ja soijaa. Härkäpapu on hyödyksi pölyttäjille tarjoten niille mettä ja siitepölyä. Roteva härkäpapu kilpailee rikkakasveja vastaan, ja sen viljely onnistuu myös ilman kemiallista torjuntaa. Herneen viljely elintarvikekäyttöön vaatii rikkakasvien ja tuholaisten torjuntaa.

Kasvitauteja nähdään tulevaisuudessa todennäköisesti enemmän, kun palkokasvien viljely yleistyy. Tosin niistä voi olla myös hyötyä: esimerkiksi härkäpavun suklaalaikku nopeuttaa muutoin syys-lokakuulle ajoittuvaa tuleentumista. Seuraava uusi palkokasvi voi olla linssi, jota viljellään muun muassa Kanadassa.

Öljykasveista hyötykäyttöön öljy ja proteiini

Öljykasveja on useita, ja monien siemenistä hyödynnetään sekä öljy- ja proteiinifraktio. Ristikukkaisten kevät- ja syysrypsien ja -rapsien ohella camelina (kitupellava, ruistankio) on saman kasviheimon öljykasvi. Camelinan nykymuotoinen viljely alkoi parisen kymmentä vuotta sitten viljelyalojen ollessa välillä jo 5 000 hehtaaria.

Camelinan viljely onnistuu vähemmillä kasvinsuojelutoimenpiteillä, koska taimi- ja kukintavaiheen tuholaistorjuntoja ei tarvita. Camelinan kyky kilpailla rikkakasveja vastaan on puolestaan rypsiä ja rapseja heikompi. Syysmuotoiset rypsit ja rapsit tuottavat ekosysteemipalveluita, kuten maanpeitettä, joka vähentää eroosiota ja pintavaluntoja. Keväällä ne hyödyntävät kasvuunsa saatavissa olevan kosteuden ja lämmön.

Rotevakasvuisina ja -juurisina syysmuotoiset lajit tuottavat kevätmuotoisia enemmän hiilisyötettä. Talvehtimisen onnistumista heikentävät vähälumiset talvet.

Kaikki ristikukkaiset sopivat viljan viljelyn välikasveiksi ja ehkäisevät puolin ja tosin kasvitauteja. Ristikukkaiset lajit viljojen esikasveina lisäävät yleensä satoja kasvinjätteiden sisältämän typen ansiosta. Erityisesti rypsi houkuttelee kukintavaiheessa runsaasti pölyttäjiä kasvustoon. Ristikukkaisten lisäksi öljykasveihin luetaan öljypellava ja -hamppu, joiden kuitua tuottavia muotoja on viljelty jo pitkään.

Pellavan viljely öljyntuotantoa varten alkoi 1940-luvulla ja nykyisen Finola-öljyhamppulajikkeen noin 20 vuotta sitten. Öljypellava tunnetaan erityisesti ulkomailla viljojen maalevintäisten tyvitautien katkaisukasvina. Öljyhamppu kilpailee hyvin rikkakasveja vastaan, eikä torjuntaa vaativia tauteja tai tuholaisia esiinny. Hampun ekosysteemipalveluihin luetaan syvä paalujuuri ja runsas hiilisyöte. Uutena tulokkaana voisi olla horsmakasveihin kuuluva helokki, josta on koeoloissa saatuja jo tuloksia.

Valeviljojen siemenissä ei ole gluteenia

Kolmantena kasviryhmänä ovat valeviljat, joita hyödynnetään viljojen tavoin, vaikka ne eivät kuulu kasvitieteellisesti viljakasveihin. Valeviljojen siemenet eivät sisällä gluteenia, joten niitä ei voi yksinään käyttää kohotusta vaativassa leivonnassa.

Valeviljoista tattari on tunnetuin ja kenties vanhin viljelykasvi Suomessa. Monista poikkeavista ominaisuuksista yksi on se, että kasville ei saa antaa liikaa typpilannoitusta. Kauan kestävä kukintavaihe houkuttelee hyönteisiä siitepölyllä ja medellä.

Kvinoaa on viljely Suomessa runsaan kymmenen vuoden ajan. Se tarvitsee menestyäkseen sopivasti lämpöä ja kosteutta. Siementen pinnassa on saponiineja eli saippua-aineita, jotka pitää poistaa pesemällä siemenet ennen ruuanvalmistuskäyttöä.

Valeviljoihin kuuluva amarantti on tuottanut koeoloissa siemeniä, mutta sen menestyminen peltoviljelyssä ei toteutune lähivuosina. Kasvutavoiltaan ne ovat rotevia ja kilpailevat hyvin rikkakasvien kanssa ilman kemiallista torjuntaakin. Valeviljojen uusia tulijoita voisivat olla myös kvinoan ja tattarin sukulaiskasvit.

Hirssi seuraava erikoisviljatulokas?

Tavanomaisten viljojen lisäksi tunnetaan vähemmän viljeltyjä erikoisviljoja. Speltti on uusvanha satokasvi, josta on olemassa sekä keväällä että syksyllä kylvettävät muodot. Kevätvehnään verrattuna speltti sisältää jonkin verran enemmän valkuaista ja hivenaineita.

Hirssi on kuumien ja kuivien kasvuolojen kasvi. Se on tuottanut koeoloissa lupaavia satoja, viimeksi Diveaction -hankkeen kenttäkokeessa Jokioisilla vuonna 2020. Hirssiä on saatettu viljellä aikojen saatossa Karjalan kannaksella. Se lienee seuraava tulokas laajempaan viljelyyn.

Ilmaston muutos voi mahdollistaa Suomea etelämpänä viljeltyjen syys- ja monivuotisten ruokakasvien viljelyn. Kokemuksia on syysvehnän ja -rukiin lisäksi myös muista viljoista kuten syysohrasta ja -kaurasta.

Jokaiselle tilalle erikoiskasviviljelyä

Viljoja voidaan viljellä suurillakin aloilla, joskin kilpailtuna raaka-aineena tuotannon kannattavuus on heikkoa. Toisena kasvina tarvitaan erilaisia nurmia, joilla saadaan pelloille peittävyyttä, hiilisyötettä ja vähennetään eroosiota ja ravinteiden huuhtoutumista. Näiden lisäksi jokaiselle tilalle tulisi löytyä erikoiskasvi tai useampi, joilla monipuolistetaan viljelykiertoa sekä tuotetaan uusia raaka-aineita ja ekosysteemipalveluita.

Kasvintuotannolle on asetettu huomattava määrä tavoitteita: pitää lisätä ilmastokestävyyttä, hiilen sidontaa, biodiversiteettiä, vähentää ravinteiden huuhtoutumista sekä torjunta-aineiden ja fossiilisten ravinteiden käyttöä. Tuotannon taloudellisen kannattavuuden kohentaminen on elinehto.

On selvää, että ilman alan uudistumista tavoitteisiin on mahdotonta vastata. Muutosta vauhdittavat ScenoProt- ja FutureCrops -hankkeet¹². Erikoiskasvikiinnostus tuli esille myös koko maan kattavassa viljelijäkyselyssä³.

Uudistumisella viljelyyn tulisi saada erityyppisiä kasveja ja niille sopivia viljelyjärjestelmiä, jotka tuottavat ekosysteemipalveluita ja joustavuutta erilaisissa sääoloissa ja häiriötilanteissa. Monipuolisuudella voidaan tervehdyttää koko alaa.

Tilalla viljeltävistä viljoista, nurmista ja erikoiskasveista on luotava järjestelmiä, jossa eri lajit hyödyttävät toisiaan. Järjestelmiä ovat vuoroviljely, viljelykierrot ja erilaiset sekaviljelymuodot, joissa kahta tai useampaa kasvia viljellään ainakin osaksi yhtä aikaa. Parhaimmillaan monimuotoinen viljely säästää tuotantopanoksia ja lisää ekosysteemipalveluita. On huomioitava, että väärin viljeltynä erikoiskasveista voi olla myös haittaa viljelylle: ne voivat lisätä esimerkiksi rikkakasveja ja kasvitauteja. Sen takia tutkimusta, tietoja ja kokemusta kaivataan mahdollisten sudenkuoppien välttämiseksi.

Monet erikoiskasvit kukkivat ja tuottavat siitepölyä ja mettä, jolloin niiden viljelyllä voidaan parantaa myös pölyttäjien elinmahdollisuuksiin. Muun muassa härkäpapu, tattari, rypsi, apilat ja värimorsinko houkuttelevat hyönteisiä ja myös hyötyvät niiden pölytyspalveluista.

Monia erikoiskasveja viljellään luomuna ilman torjunta-aineita, eli ne edistävät sitäkin kautta monimuotoisuutta. Monipuolisella viljelyllä lienee merkitystä myös mikrobimonimuotoisuuteen, joka on tärkeää ravinnekierron ja hiilensidonnan kannalta.

Elintarvikekäyttöä kannattaa lisätä

Viljelykasvista saatavan raaka-aineen pitää olla kuluttajien mielestä mieluinen ja hyvänmakuinen. Elintarvikekäytön ratkaisee kokonaisuus, jossa määrän lisäksi tärkeitä ovat aminohappokoostumus, imeytyminen ja mahdolliset haitta-aineet ja allergisoivat aineet⁴. Luonnonvarakeskuksen tutkimuksissa saatuja tuloksia on esitetty taulukoissa 1−3.

Raaka-aineiden koostumustietojen perusteella Suomessa tarjolla olevia erikoiskasveja kannattaisi hyödyntää elintarvikkeissa nykyistä enemmän. Uusien kotimaisten raaka-aineiden avulla voidaan korvata tuontiruokaa, esimerkiksi riisin tilalle soveltuvat kvinoa, speltti ja tattari. Sydänterveydelle hyviä alfalinoleenihappoja saa rypsiöljyn isäksi camelina-, hamppu- ja pellavaöljystä. Uusissa raaka-aineissa on luontaista makua, joten mausteita ei välttämättä tarvita niin paljon. Voimakkaamman makuisia raaka-aineita voi myös sekoittaa miedompiin.

Puolivalmisteiden lisäksi kuluttajat haluavat raaka-aineita, joista he voivat valmistaa ruokaa itse. Tämä oli nähtävissä jo ennen korona-aikaa tehdyissä selvityksissä³. Maailmalla esiintyneet ruokakriisit ja -väärennökset ovat lisänneet suomalaisen ruuan kysyntää.

Kasviproteiinikysynnän taustalla on tarve vähentää lihan syöntiä, mutta asiassa pitää edetä järkevällä tavalla. Oleellista on saada aikaan pysyviä muutoksia, joihin päästään parhaiten pienin askelin edeten. Erikoiskasveissa on kyse koko ruokajärjestelmän murroksesta, jossa eri osapuolilla on uutta opittavaa.

Monien erikoiskasvien tuotantoketjut ovat vasta kehittymässä. Siksi on yhteiskunnallisesti järkevää, että kehitetään myös sellaisia kasvivaihtoehtoja, joissa maatilat pääsevät mukaan avoketjuihin. Näkökulma on mukana BioColour– hankkeessa, jossa Luonnonvarakeskus tutkii pellolla viljeltävien ja non-food kohteisiin tarkoitettujen värikasvien tuotantoa ja maatilalla tapahtuvaa värin erotusta⁵.

Viitteet

¹ ScenoProt – Novel protein sources for food sequrity -hanke: luke.fi/scenoprot

² FutureCrops –Uusia kasvilajeja tuotantoon, tietoa ja elämyksiä kysynnän ja liiketoiminnan tueksi: luke.fi/scenoprot.

³ Raiskio, K. 2020. Erikoiskasvituotanto nyt ja tulevaisuudessa. HAMK, Ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyö, Kestävä kehitys, Forssa. 81 s.

⁴ Mattila, P. ym. 2018. Nutritional Value of Commercial Protein-Rich Plant Products. Plant Foods for Human Nutrition 73:108–115. doi.org/10.1007/s11130-018-0660-7

⁵ Keskitalo M. 2020. Värikasvien mahdollisuudet hiilen sitomisessa: youtube.com/watch?v=YYwJOYLMPlA&t=5573s, kohdasta 1:33:00