Koronapandemia koettelee Suomen ruokajärjestelmää

Huoli ruokaturvasta ja elintarvikehuollosta on noussut koronakriisin myötä uudestaan puheenaiheeksi jopa kehittyneissä, teollistuneissa maissa kuten Suomessa. Historia osoittaa, että ruokapula johtaa herkästi poliittisiin levottomuuksiin. Ruuan tuotannon ja jakelun toimivuus ovat ratkaisevan tärkeässä roolissa häiriö- ja poikkeustilanteiden aikana. Väestön ravinnonsaannin turvaaminen kuuluu jokaisen maan perustehtäviin.

Tuotannon omavaraisuusaste korkea

Kansallisen ruokaomavaraisuuden luvut perustuvat kotimaisen tuotannon ja kulutuksen suhteeseen. Ne osoittavat, että Suomen maatalous kykenee tällä hetkellä vastaamaan kotimaisten kuluttajien tarpeisiin hyvin. Maitoa, lihaa ja viljaa tuotetaan meillä lähes kulutusta vastaavasti.

Maitotuotteiden omavaraisuusaste on ollut Suomessa viime vuosina yli 100 prosenttia ja lihatuotteiden yli 90 prosenttia. Viljoissa satojen vaihtelu vaikuttaa jonkin verran eri vuosien omavaraisuuteen. Rehuviljassa, kaurassa ja ohrassa, omavaraisuus on kuitenkin pysytellyt yli sadassa prosentissa. Leipäviljassa, vehnässä ja rukiissa, omavaraisuus on vaihdellut 50 ja 100 prosentin välillä.

Myös Suomen valkuaisomavaraisuus on kokonaisuutena tarkastellen korkea. Ihmiset saavat valkuaista sekä kasvi- että eläinkunnan tuotteista. Kaiken kasviperäisen proteiinin omavaraisuusaste on yli 80 prosenttia. Pääosa Suomessa viljellystä kasviperäisestä proteiinista saadaan joko viljasta tai nurmesta, joista jälkimmäinen on märehtijöiden tärkeä valkuaisen lähde.

Eläinten ruokinnassa käytettävän kasviperäisen täydennysvalkuaisen kuten rypsi-, rapsi-, soija-, herne- ja härkäpaputuotteiden osalta proteiiniomavaraisuus on Suomessa vain noin 15 prosenttia. Suomeen tuodaan rypsiä, rapsia ja soijaa eri muodoissa. Viime vuosina tuonnille on haettu aktiivisesti kotimaisia vaihtoehtoja. Aminohappokoostumuksensa vuoksi soijan korvaaminen kotimaisilla rehuaineilla on kuitenkin vaikeaa etenkin siipikarjan ruokinnassa.

Omavaraisuus ei riitä ruokaturvan mittariksi

Kotimaista maataloustuotantoa ja elintarvikejalostusta voidaan pitää tärkeänä osaamisen säilyttämisen ja resurssien kannalta, mutta myös siksi, että tuotantoa pystytään lisäämään kriisitilanteissa, esimerkiksi tuontihyödykkeiden hankintavaikeuksien pitkittyessä. Tuotannon väheneminen tiettyä ”kriittistä massaa” pienemmäksi voi johtaa alan infrastruktuurin ja tuotantokapasiteetin elinkelpoisuuden katoamiseen.

Omavaraisuusaste yksinään ei ole riittävä ruokaturvan mittari, vaan se heijastelee pikemminkin Suomen maatalouden yleistä kilpailukykyä kotimaisilla ja kansainvälisillä markkinoilla. Maataloustuotanto riippuu tuontipanoksista kuten lannoitteista, torjunta-aineista, polttoaineista, työkoneista ja ulkomaisesta kausityövoimasta. Tuotannon säilyminen ennallaan edellyttää toimivia kansainvälisiä kauppasuhteita ja hankintaketjuja.

Ruokaturvan varmistamisen kannalta erityisen välttämätöntä on, että koko ruokaketjua tukeva logistinen järjestelmä ja infrastruktuuri ovat kestävällä pohjalla. Mataliin varastomääriin ja viime hetkessä täydennettävään varastointiin perustuva logistinen järjestelmä on altis esimerkiksi toimitus- ja tietoteknisten järjestelmien ongelmille tai energia- ja polttoainetarjonnan katkoksille.

Energia- ja öljyriippuvaisessa talousjärjestelmässä ruokaturva on erityisen vahvasti sidoksissa energiansaannin turvaamiseen. Nykymuotoinen maatalous ei pärjää ilman tuontienergiaa, eikä jalostus tai jakelu hoidu ilman tuontienergiaa. Polttoaineen tai energianjakelun täydellinen katkos lamauttaisi nykyisen ruokajärjestelmän.

Elintarvikehuollon haavoittuvuudet, riskit ja uhat ovat näin ollen yleisiä ja yhtäläisiä muiden tuotanto- ja palveluketjujen kanssa. Toimet, joita tehdään esimerkiksi energian huoltovarmuuden sekä sähköisen- että liikenneinfrastruktuurin varmistamiseksi edesauttavat myös elintarvikeketjun selviytymiskykyä.

Koronan vaikutukset maa- ja elintarviketalouteen

Koronaepidemian vaikutukset maa- ja elintarviketalouteen voidaan jakaa lyhytaikaisiin ja pitkän aikavälin vaikutuksiin. Alussa korona aiheutti ruokamarkkinoilla kysyntäshokin. Se ilmeni hamstraamisena, ravintola-, työpaikka- ja kouluruokailun voimakkaana supistumisena sekä kysynnän siirtymisenä ruokakauppoihin ja pitkään säilyviin peruselintarvikkeisiin. Tällaisia tuotteita ovat muun muassa huonelämmössä säilyvät riisi, pasta, puurohiutaleet, näkkileipä ja säilykkeet. Hamstraaminen heikensi joidenkin tuotteiden saatavuutta hetkellisesti.

Pitkällä aikavälillä vaikutukset tulevat puolestaan siitä, että ajaudutaan taantumaan tai lamaan, josta seuraa lomautuksia, työttömyyden kasvua, ansioiden menetystä ja epävarmuutta. Tämän myötä lisäarvotuotteiden kysyntä laskee, ja kulutus siirtyy yhä enemmän peruselintarvikkeisiin.

Lisäarvotuotteiden kysynnän laskiessa ruokaketjuun tulee vähemmän rahaa, mikä heikentää alan kannattavuutta. Vaikutukset ruokasektorilla saattavat jäädä suhteellisen pieniksi, jos kriisi jää muutaman kuukauden mittaiseksi ja talous saadaan uudelleen kasvu-uralle. Mitä voimakkaampi isku yleiseen talouskehitykseen kohdistuu, sitä isommat ovat vaikutukset.

Sairastumiset suurin riski elintarvikealalla

Maataloustuotannon kannalta suurin koronapandemian aiheuttama välitön riski on tuottajan ja maatilan työntekijöiden sairastuminen tai lähipiirissä ilmenneestä tartunnasta johtuvan karanteenin aiheuttama työvoimapula. Suurin osa suomalaisista maatiloista on perheyrityksiä, joissa tehdään töitä pienellä henkilömäärällä. Yksittäisen tilan kannalta myös ulkomaisen kausityövoiman sekä varaosien, rehun, antibioottien ja muiden tuotantotarvikkeiden saatavuus voi olla ratkaisevaa tuotannon jatkumiselle.

Elintarviketeollisuudessa ja ruokaketjua tukevassa logistiikassa suurimmat koronavirustilanteen aiheuttamat huolet liittyvät työntekijöiden sairastumisiin ja sitä kautta mahdollisiin tuotantoseisokkeihin sekä kansainvälisten tuotantoketjujen katkoksiin. Tällä hetkellä ei ole tiedossa akuutteja tilanteita, jotka haittaisivat elintarvikeyhtiöiden toimintaa.

Epävarmuutta ruokasektorille aiheuttaisi erityisesti se, jos iso joukko maatalousyrittäjiä ja elintarvikeketjun työntekijöitä sairastuisi vakavasti koronavirukseen yhtä aikaa ja esimerkiksi ruuan logistiikkaketju katkeaisi. Tällaisen riskin toteutuminen voisi nostaa ruuan hintaa.

Päivittäistavarakaupan verkoston laajuus ja monipuolisuus pienentävät mahdollisten keskeytysriskien vaikutuksia Suomessa. Lisäksi päivittäistavarakaupan yritykset ovat jo ottaneet käyttöön sekä viranomaisten suosittelemia että omaehtoisia toimenpiteitä koronaviruksen leviämisen estämiseksi, kuten lisänneet siivousta ja asentaneet läpinäkyviä pleksilaseja kassoille.

Ruokahuolto ei ole Suomessa koronaepidemian seurauksena uhattuna, vaikka epidemia koetteleekin ruokahuoltoa tai elintarvikeketjun toimivuutta. Suuria ongelmia ruokahuollolle voi syntyä, jos koronakriisi kestää yli vuoden eli seuraavalle kasvukaudelle. Pitkään jatkuvassa kriisissä elintarviketeollisuuden ja kauppojen tuotevalikoimaa jouduttaisiin mahdollisesti kaventamaan, ja joidenkin tuotantopanosten saatavuus maailmanmarkkinoilta saattaisi heikentyä.

Suomalaiset saavat ravitsemuksen kannalta välttämättömät elintarvikkeet myös tiukan paikan tullen. Huoltovarmuuskeskus on yhdessä elintarviketeollisuuden toimijoiden kanssa listannut keskeisimpiä elintarvikkeita, joiden tuotanto pidetään yllä myös poikkeusoloissa.

**********************

Päivittäistavarakaupan toimenpiteitä koronaviruksen leviämisen estämiseksi

• Tilojen siivouksen tehostaminen
• Alkoholipohjaisten pesuaineiden käytön lisääminen
• Läpinäkyvien pleksien asentaminen kassoille
• Kättelykiellot ja työmatkojen minimointi
• Matkustuskiellot riskialueille
• Mahdollisten etätyömahdollisuuksien lisääminen
• Kriisiviestintäsuunnitelmien ja -ohjeiden tarkistaminen
• Toimintatapojen muokkaaminen turvallisen kotiinkuljetuksen varmistamiseksi