
Solar Foods laajentaa tehdassuunnitelmaansa
Solar Foods julkisti tiistaina tehdasinvestointisuunnitelman, joka toteutuessaan olisi yhtiön arvion mukaan Euroopan suurin päästövähennyshanke. Suunnitelma sisältää jo aiemmin julkistetun Factory 02 -tuotantolaitoksen ja lisäksi mahdollisuuden rakentaa samaan sijaintiin Lappeenrantaan kaksi tuotantolaitosta lisää.
Jos suunnitelma toteutuu, näissä tehtaissa tuotetulla Solein-proteiinilla olisi merkittäviä ympäristö- ja talousvaikutuksia.
Helmikuussa Solar Foods tiedotti aloittaneensa vuosikapasiteetiltaan 12 800 tonnin Factory 02 -tehtaan rakentamisesta, ja maaliskuussa vuorossa oli tiedote aiesopimuksista kahden kansainvälisen asiakkaan kanssa yhteensä 6 000 tonnin Solein-proteiinin vuosituotannosta. Tämä vastaisi noin puolta Factory 02 -laitoksen suunnitellusta kapasiteetista.
Nyt yhtiö tutkii mahdollisuutta rakentaa samaan sijoituspaikkaan yhden asemasta kolme tuotantolaitosta, Factory 02:n, 03:n ja 04:n. Kolmen tehtaan täysi tuotantokapasiteetti olisi 50 000 tonnia Soleinia vuodessa.
Yhtiö on löytänyt Lappeenrannasta vaatimukset täyttävän ja nopeasti toteutettavissa olevan sijainnin, johon yhtiö nyt laatii toteutussuunnitelmaa. Ensimmäisen uusista laitoksista suunnitellaan valmistuvan vuonna 2028.
Investointipäätös on tarkoitus tehdä vuoden 2026 aikana. Investoinnin hinta olisi suunnitelman mukaan noin miljardi euroa ja työllistävä vaikutus noin 1 000 henkilöä.
Päästövähennyspotentiaali on suuri
Tuotanto käyttäisi pääasiallisena raaka-aineena arviolta 120 000 tonnia hiilidioksidia vuodessa ja 270 MW sähköä. Elinkaarianalyysin perusteella Soleinin ympäristövaikutus on noin yksi prosentti naudanlihan tuotannon vaikutuksista.
Solar Foodsin mukaan näiden kolmen tehtaan avulla pystyttäisiin vähentämään kasvihuonekaasupäästöjä korvaushyötynä noin 10 miljoonalla hiilidioksidiekvivalenttitonnilla vuodessa, jos Solein korvaisi ruokajärjestelmässä naudanlihaa. Tämä vastaa noin 25 prosenttia Suomen vuosittaisista päästöistä vuonna 2023.
Uudet tehtaat vahvistaisivat yrityksen mukaan Suomen asemaa solumaataloudessa maailmanlaajuisesti, ja Soleinin tuotanto voisi myös parantaa strategista ruokaturvaa, omavaraisuutta ja hintojen vakautta. Tuotannon kotimaisuusasteen arvioidaan olevan yli 80 prosenttia.
Myös taloudellinen arvo ja potentiaalinen vaikutus vientiin olisivat merkittäviä: kolmen tehtaan vuosituotannon arvoksi arvioidaan 800 miljoonaa euroa olettaen, että Soleinin kilohinta olisi sama kuin heraproteiini-isolaatin, joka tällä hetkellä hallitsee Yhdysvaltain terveystuotemarkkinoita.
Soleinilla on tällä hetkellä myyntilupa Singaporessa ja Yhdysvalloissa, jossa Solar Foods tähtää erityisesti terveystuotekategoriaan.
– Tämä on yhtiön arvion mukaan tähän mennessä Euroopan suurin yksittäinen päästövähennyshanke. Tehtaat loisivat Suomen talouteen kokonaan uuden sektorin sekä korkean teknologian toimialan, Solar Foodsin toimitusjohtaja Pasi Vainikka sanoo yrityksen tiedotteessa.
Suosittelemme artikkelia

Solar Foods on listautunut Nasdaq First North Growth Market Finland -markkinapaikalle

Solar Foods on saavuttanut Soleinille self-affirmed GRAS -statuksen Yhdysvalloissa

Solar Foodsin tehdas käynnistynyt – Ilmasta tuotettava proteiini voi olla tulevaisuudessa yhä useampien lautasilla

Solein® taking leaps to market: strategic alliance for product development with Ajinomoto Group announced

The world’s most sustainable protein Solein® unveiled in Singapore, marking the first taste of the future
