Suomalaiset viettävät jälleen joulua hyvinkin perinteisin ruokamenoin, ja joulupöydissä korostuvat vuosi toisensa jälkeen tutut joulun herkut. Muun muassa kinkun paistaminen itse on monille tärkeä osa joulun viettoa. Kaikki S-ryhmän myymät joulukinkut ovat kotimaisia. Kauppojen myymät valmiit vaihtoehdot ovat kuitenkin ottaneet jalansijaa ruoan itse valmistamiselta. Esimerkiksi vaihtoehdot perinteisille joululaatikoille ovat tehneet tuloaan jo useamman vuoden ajan, ja nyt niitä löytyy jo monesta joulupöydästä.
Tuore tutkimus tuo uutta tietoa siitä, mitä suomalaiset aikuiset eri väestöryhmissä pitävät tärkeinä päivittäisissä ruokavalinnoissaan. Siirtymässä kohti kestävämpää ja terveellisempää ruokavaliota on tärkeää huomioida väestöryhmien väliset erot ruokaan liittyvissä valinnoissa, tutkimus osoittaa.
Viron Prismoille on myönnetty Viron ihmisoikeuskeskuksen ja sosiaaliministeriön laatumerkki ”Kunnioitamme eroja” pitkäkestoisesta työstä moninaisuuden lisäämiseksi.
Menevätkö sokerin lähteet vaihtoon kauppalistalla? Värähtääkö suolamittari punaiselle? Mistä saisi enemmän kuituja? S-mobiilin Omat ostot -palvelun uuden Ravintolaskurin avulla voi tarkastella ruokaostosten terveellisyyttä ja tehdä viisaampia valintoja ruokakaupassa. Yhteistyössä Suomen johtavien ravitsemustieteilijöiden kanssa kehitetty laskuri auttaa ruokaostosten laadun seuraamisessa ja paljastaa mm. tyydyttyneen rasvan, kuidun, suolan ja sokerin lähteet.
Rostenin leipomon Rostis on voittanut Suomalainen menestysresepti -kilpailun. Ollaan perusasioiden äärellä: ruiskuori, riisipuuro- ja munatäyte. Rostis ja muut kilpailun finaalituotteet löytyvät S-ruokakaupoista nyt tiistaina 25.8. Viime vuoden voittajatuote Boltsi oli S-ruokakauppojen myydyin uutuustuote vuonna 2019.
Pakkaamalla ostokset suoraan kassiin jo kauppaa kiertäessä voi vähentää jonottamista ja sujuvoittaa kauppareissua. Ennätysmäärä asiakkaita innostui kokeilemaan käsiskanneria tänä keväänä palvelua pilotoivissa S-ruokakaupoissa. Nyt suosittu palvelu laajenee myös Järvenpään Prismaan.
Evästeiden hallinnointi
Parhaan kokemuksen tarjoamiseksi käytämme teknologioita, kuten evästeitä, tallentaaksemme ja/tai käyttääksemme laitetietoja. Näiden tekniikoiden hyväksyminen antaa meille mahdollisuuden käsitellä tietoja, kuten selauskäyttäytymistä tai yksilöllisiä tunnuksia tällä sivustolla. Suostumuksen jättäminen tai peruuttaminen voi vaikuttaa haitallisesti tiettyihin ominaisuuksiin ja toimintoihin.
Toiminnalliset
Aina aktiivinen
Tekninen tallennus tai pääsy on ehdottoman välttämätön oikeutettua tarkoitusta varten, joka mahdollistaa tietyn tilaajan tai käyttäjän nimenomaisesti pyytämän palvelun käytön, tai yksinomaan viestinnän välittämiseksi sähköisen viestintäverkon kautta.
Asetukset
Tekninen tallennus tai pääsy on tarpeen laillisessa tarkoituksessa sellaisten asetusten tallentamiseen, joita tilaaja tai käyttäjä ei ole pyytänyt.
Tilastot
Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan tilastollisiin tarkoituksiin.Tekninen tallennus tai pääsy, jota käytetään yksinomaan anonyymeihin tilastollisiin tarkoituksiin. Ilman haastetta, Internet-palveluntarjoajasi vapaaehtoista suostumusta tai kolmannen osapuolen lisätietueita pelkästään tähän tarkoitukseen tallennettuja tai haettuja tietoja ei yleensä voida käyttää tunnistamaan sinua.
Markkinointi
Teknistä tallennustilaa tai pääsyä tarvitaan käyttäjäprofiilien luomiseen mainosten lähettämistä varten tai käyttäjän seuraamiseksi verkkosivustolla tai useilla verkkosivustoilla vastaavia markkinointitarkoituksia varten.