Satoja on varaa kasvattaa 

Viljojen satokuilulla tarkoitetaan satopotentiaalin ja keskisadon erotusta. Satopotentiaali kuvaa hehtaarisatoa, jonka paras kymmenesosa tietyn alueen viljelijöistä on saanut. 

Luonnonvarakeskuksen satotilaston perusteella viljojen satokuilu oli vuonna 2025 pieni verrattuna muihin vertailussa oleviin kasveihin, joita olivat kevätrypsi, herne, esikuivattu ja tuoresäilörehu. Viljoista eniten satopotentiaalista jäi ruis. Rukiin keskisato koko Suomessa oli 66 prosenttia satopotentiaalistaan, kun esimerkiksi syysvehnän keskisato ylsi 77 prosenttiin ja kauran 74 prosenttiin.

Tuore säilörehu ylsi vain 51 prosenttiin, herne 57 prosenttiin ja kevätrypsi 58 prosenttiin satopotentiaalistaan valtakunnallisesti.

Satokuiluun monia syitä

Satokuiluun vaikuttaa moni asia.

– Ongelman juurisyy on tukipolitiikka, jossa maksetaan pinta-alaperusteisesti eikä tuotetusta määrästä. Satotaso ei vaikuta tukiin. Monen kasvin kohdalla huppusatoon ei edes tähdätä, koska se vaatisi panosten käyttöä, joka ei välttämättä johda taloudelliseen optimiin, avaa tuotantojärjestelmiin erikoistunut johtaja Anu Kaukovirta Luonnonvarakeskuksesta.

Tukipolitiikan lisäksi kuiluun vaikuttaa merkittävästi pellon kunto ja viljelijän osaaminen. Esimerkiksi maaperän kasvukunnon ylläpito vaatii monipuolista osaamista. Lannoituksen optimointi on myös merkittävä tekijä. Osaamisella ja viljelyteknisillä toimenpiteillä voidaan varmistaa, että kasvi käyttää lannoitteet tehokkaasti.

– Parhaan sadon saa hyväkuntoisesta maaperästä, kun lannoitus on riittävää ja oikea-aikaista. Kunnianhimoisempi viljely varmistaa elintarviketeollisuudelle raaka-aineen saantia ja todennäköisesti parempaa laatua.

Viljelypinta-alaa tarvittaisiin vähemmän, jos viljelyssä tähdättäisiin parhaaseen mahdolliseen satoon. Satopotentiaalin parempi hyödyntäminen olisi järkevää myös ilmastonäkökulmasta.

– Mitä enemmän satoa hehtaaria kohden tuotetaan, sitä pienempi on hiilijalanjälki. Tehokkainta on ottaa pinta-alalta maksimisato.

Kun satoa otetaan hyviltä lohkoilta tehokkaasti, olisi mahdollista jättää huonotuottoisia lohkoja tai turvelohkoja viljelyn ulkopuolelle ja siten vähentää kasvihuonekaasupäästöjä.

Jalostuksella voidaan puolestaan vaikuttaa typen hyödyntämiseen. Esimerkiksi Japanin kansainvälinen maataloustieteiden tutkimuskeskus JIRCAS on yhdessä muiden tahojen kanssa kehittänyt vehnän, joka tarvitsee jopa 60 prosenttia vähemmän typpilannoitetta verrokkiinsa nähden.

VIITE:

Eri viljelykasvien satopotentiaaleja voi tarkastella infografeista https://project-archive.luke.fi/satopotentiaali-maakunnittain/