Perinne-einettä

Avaruusajan alussa syömisen piti kokea mullistus ja ruuan muuttua lääkkeiden tavoin pillereiksi. Sinänsä siinä ei ollut mitään uutta auringon alla, jo muinaisessa Egyptissä oli pillerinpyörittäjiä.  

Meille pillereitä tuli lisäeineiksi – ja niistä näyttää nyt tulleen perinne. Pilleribisnes kukoistaa, vaikkei porkkana-, peruna- tai pihvipillereitä tullutkaan ruokapöytiimme. Ruoka on edelleen ruokaa, ja monet yhä nälkäänsä huokaa. Sekään perinne ei ole hävinnyt, vähentynyt kylläkin. 

Ennusteissa nälän ja -hädän ennustetaan lisääntyvän, kun tähänastinen ruuan tuotanto käy vaikeammaksi ilmastonmuutoksen myllerryksessä. Hävikin hallinta on olojen muuttuessa yhä tärkeämpää. Sitä tehtiin jo 1980-luvulla, jolloin tutkittiin paljon erilaisten silppuamistähteiden rekombinointia sakeuttamisaineilla takaisin alkuperäisiksi tuotteiksi. 

Hanke oli kierrätyksen esiaste, vaikka uudelleen koostettuja porkkanoita ei kauppoihin asti tullut. Tulevaisuudessa ei perinteisiä eineitä löydy enää fossiileinakaan, kun kaikki sivuvirrat ja tähteet kierrätetään. 

Erilaisia paikallisia, perinteisiä ja erikoisiakin eväitä suojataan ja rekisteröidään Euroopan Unionissa. Meillä on erilaisia nimi-, alkuperä-, maantieteellinen ja perinteinen -suojauksia karjalanpiirakasta Suonenjoen mansikkaan, sahtiin ja suomalaiseen vodkaan. 

Ensimmäisen asema on tosin nyt uhattuna, sillä Karjala kurjistui, kun Venäjä hurjistui, ja perinne-eväästä voi tulla kurjalanpiirakka. Karjankin tarpeellisuus Karjalassa on vaakalaudalla, kun Lappeenrannan entiseen meijeriin rakennetaan solulihan valmistamoa. Tulevaisuuden arkeologit eivät löydä kaivauksiltaan enää perinteisiä luita. 

Pitää myös huomata, että onneksi karjalanpiirakka tuli nykyisten rajojen sisäpuolelle jo ammoisina aikoina. Sillä jos se tulisi nyt, sen pitäisi poistua maasta viimeistään puolessa vuodessa, jos se jäisi syömättömäksi. 

Vety ja atomi ovat olleet atomiajan verran itärajan perinneruokaa. Läntisessä Pohjois-Suomessa sitä ei perustuskaivauksista huolimatta löydetty, ja nyt aluetta ennallistetaan. Maitojauhettahan on ennastettu maidoksi kuivauksen keksimisestä lähtien. Vedyllinen atomi olisi pikimmiten syytä suojata ennen kuin joku kevyttuotteisiin soveltuvan vihreän kevytvedyn valmistaja sen ehtii aktivoimaan energiatasoonsa.  

Elintarviketeollisuus on pelastanut monta perinneruokaa historian hämärään häviämiseltä ja pitänyt ne ruokapöydissämme. Harva tekee kotona enää mämmiä, hernekeittoa, maksalaatikkoa, leipäjuustoa, hapankaalia, porkkana- ja lanttulaatikkoa tai edellä mainittuja karjalanpiirakoita. Teollisuuden ruuanvalmistushenkilöt sen sijaan valmistavat niitä tuhansia tonneja vuodessa.  

Lipeäkala näyttää kuitenkin vähitellen katoavan. Se saattaa johtua suomalaisten onnellisen hitaasta happamoitumisesta, suomaathan ovat jo ajat happamoituneet.  

Monia perinteisiä ruokia on vaikea kuvitellakaan valmistettavan reaktoreilla, sen verran monimutkaista niiden tekeminen on. Muutamia poikkeuksia voi olla. Jos mansikkasosetta tuotetaan käymistankissa Suonenjoella, se lienee edelleen Suonenjoen mansikkaa. Puikulaperunakin on varmaankin yhä puikulaa, jos sen solumassaa tuotetaan reaktorissa Rovaniemellä. 

Jos Kitkan viisasta kasvatetaan kiertovesialtaissa Kitkajärven rannalla, mahtaako se olla yhtä viisasta kuin vapaana vaeltava. Puruveden muikku voi kuitenkin muuttua Suruveden muikuksi, kun kiertovesikasvattamoiden hallinta on taitoa vaativaa.  

Myös perinne-eineiden raaka-aineita, valkuaista, rasvaa ja hiilihydraatteja voidaan tulevaisuudessa saada solumaatalouden menetelmin. Nimi- tai alkuperäsuojatut eväät tarvitsevat silloin päivityksen.  

Jotkut tuotteetkin voidaan pilleröidä tai palleroida. Karjalanpiirakan puurosta tehdään piirakkapillerin sisus, joka päällystetään ruiskuorella.  

Samalla menetelmällä voidaan tehdä kalakukkopillereitä. Avaruuslennoilla ne täyttävät lentävän kalakukon määritelmän. Molempia pillereitä tiettävästi kaavaillaan suomalaisten astronauttien nauttimaksi perusvälipalaksi Marsin lennoilla. 

Kirjoittaja on lehden vakituinen avustaja, jonka ruuanvalmistuksen mittakaava on teollinen, mistä riittää huoltovarmuutta lähipiirillekin. Entisenä lisäainekauppiaana hän pyrkii vähentämään aineiden käyttöä edistämällä uusia hapatuksia. Vapaa-ajalla hän harrastaa kaikenlaisia kotkotuksia.