Menetysreseptejä

Tuhannesta tuotekehitysideasta ehkä yhdestä tulee menestys, muista useimmiten menetys.

Koulutuksen tässä vaiheessa on tullut tehdyksi lukuisia menetysreseptejä. Koulunkäynnin alkuvaiheilla piti kokeilla selluloosan valmistusta, asuimmehan sulfiittisellu- ja paperitehtaan hajuvaikutusalueella. Kun tehtaan metsäosastolla töissä ollut isäni ei osannut vastata kaikkiin selluloosan valmistusta koskeviin kysymyksiini, luin tietosanakirjasta, että selluloosaa saadaan keittämällä puulastuja riittävän kauan rikistä, kalkkikivestä ja lipeästä tehdyssä liemessä.

Kemikaalien hankkiminen oli yksinkertaista. Pyöräilin vain tehtaalle, hain rikkikasasta keltaista, rakeista rikkiä muutaman kilon ja kalkkikivilaanista repullisen kalkkikiviä. Silloin tehtaatkin olivat avoin osa yhteiskuntaa, aitaamista ei ollut taidettu edes harkita. Paitsi tietenkin vanha puuspriiosasto oli yhä aidan takana.

Mummolla oli lipeäkiveä. Niinpä päätin keittää puulastut mummolan rautapadassa, ulkona onneksi. Soppa kuohui kummasti, ja kun sitten sain sen kiehumaan, haju oli semmoinen, että hyvä kun ei koko kylää tarvinnut evakuoida.

Jälkeenpäin olen todennut olleen tuuria, ettemme asuneet Hangossa dynamiittitehtaan tai Vihtavuoressa ruutitehtaan lähettyvillä. Sittemmin on selvinnyt myös se, miksi pienimuotoista selluteollisuutta ei ole olemassa.

Yksi opiskeluaikojen työpaikoista oli hunajaa pakkaavassa yrityksessä. Muu elintarviketeollisuus oli silloinkin kiinnostunut hunajaa sisältävistä puolivalmisteista. Esimerkiksi yksi keksitehdas halusi oikein hunajaisen keksitäytteen. Niinpä tein työtä pyydettyä ja loihdin kookosrasvasta, rypsiöljystä ja hyvin voimakkaan makuisesta hunajasta erityisen herkullisen täytteen ja lähetin sitä parin kilon purkin asiakkaalle.

Siihen aikaan posti vielä kulki ja purkki tuli viikon päästä takaisin saatteella, että mitään näin pahanmakuista emme ole koskaan maistaneet. Avattuani purkin toimiston ja tehtaan väki yökkäili ja pakeni kiireesti ulos raittiiseen ilmaan. Hunajan luontaiset entsyymit olivat härskiinnyttäneet rasvan, kun en ollut kuumentanut hunajaa!

Sen jälkeen oli kummasti motivaatiota suorittaa entsyymikemian kurssi. Tosin tapahtuneesta oli hyötyäkin: saatiin toimiva laadunvalvontamenetelmä! Sekoittamalla hunajaan herkästi hapettuvaa rasvaa pystyi todistamaan, jos raaka-aineen toimittaja oli säädösten vastaisesti kuumentanut mehiläisten tuotoksen.

Tapahtuneesta oli hyötyäkin: saatiin toimiva laadunvalvontamenetelmä.

Opiskeluaikoihin ajoittui myös panimossa harjoittelu. Tehtäväkseni annettiin vähänatriumisen kivennäisveden kehittäminen. Tutkin alan oppikirjoja, virvoitusjuoma-alan lehtiä ja tein kokeita eri suolaseoksilla, kunnes löytyi raikkaan makuinen yhdistelmä, jossa natriumia ei ollut nimeksikään.

Koe-erä pullotettiin, ja esittelin aikaansaannoksen parin viikon päästä johtoryhmälle. Toimitusjohtajan ilme jäi iäksi mieleen, kun hän suun täydeltä vettä hörpättyään sylkäisi kaiken pois ja karjaisi ”hyi”. Magnesiumkloridia oli vähän liikaa. Se oli reagoinut jonkin toisen suolan kanssa muodostaen hyvin kitkerän maun.

Myöhemmin myin yhdessä työpaikassa alkoholiin lisättävää katkeroainetta, jolla tekninen sprii tehdään nautintakelvottomaksi. Kivennäisvesiluomukseni oli liki yhtä katkeraa, sillä olisi varmaan saanut tenttuhenkilötkin raitistumaan.

Meillä oli aikoinaan Kölli-niminen kissa, itsepäinen entinen kolli, joka siirtyi omaehtoiseen luontaisravintoon eliminoimalla pihasta pikkulinnut, jos ruoka ei ollut mieleistä. Myin siihen aikaan lisäaineita, muun muassa aromeja. Tutkailin kissanruokia, ja liki kaikissa oli viljaa. Niinpä päätin säästää pihan pikkulinnut ja tehdä Köllistä kasvissyöjän.

Sekoitin aamiaiselta tähteeksi jääneeseen erityisen hyvin haudutettuun kaurapuuroon turska-aromia ja laitoin kissalle tarjolle. Kölli nuuhkaisi kuppia, katsoi minua ihmeissään, käänsi kupin ylösalaisin ja kipaisi kiireesti avoimesta ovesta ulos. Illalla naapuri kyseli varovasti, ettekö te anna teidän kissallenne ruokaa. Se oli tullut huonon metsästysonnen jälkeen nälkäisenä heidän ovelleen.

Sittemmin on jokunen menestysreseptikin osunut kohdalle. Oppia on siis ikä kaikki, mutta joskus vain on ikävää oppia kaikki.