Uhanalaista kulttuuriperintöä 

Olen kerran elämässäni valmistanut maksalaatikkoa. Menemättä yksityiskohtiin kerron, että prosessi oli pitkä eikä lopputulos vetänyt maun eikä rakenteen puolesta vertoja einesmaksalaatikolle. Mikä pettymys! 

Maksalaatikko kehittyi pitoruuaksi 1800-luvulla, kun peltiset paistoastiat yleistyivät. Se on vanhimpia suomalaisia einesruokia, ja edelleen se on mukana valmisruokien myynnin kärkikahinoissa. Olisiko arkiseksi muuttunut, mutta työläs maksalaatikko jo unohtunut perinneruokakeittokirjojen sivuille, jollei sitä valmistettaisi teollisesti? 

Valmisruokateollisuus pitää yllä muitakin ruokaperinteitä, jotka voisivat muuten olla vaarassa marginalisoitua. Kuinka moni vaikkapa karjalanpiirakoita välipalakseen nauttiva osaisi leipoa niitä itse? (Tätäkin olen kokeillut pari kertaa ja päättänyt jättää homman sen jo osaaville.) 

Samalla valmisruoka-ala on tiukasti kiinni trendeissä ja nykyhetkessä. Jos kuluttaja toivoo korealaisia tai meksikolaisia makuja, niitä tarjotaan. Pandemia-aikana etätyöläiset korvasivat työpaikkaruokalan valmisruuilla, joiden tarjonta kasvoi ja monipuolistui. 

Tässä lehdessä kuulemme, millaiset valmisruokatrendit kiinnostavat suomalaista kuluttajaa nyt ja millaisia valmisruokia syödään Intiassa, Etelä-Afrikassa, Etelä-Koreassa ja Yhdysvalloissa. Näkemyksensä valmisruuista esittää myös pakinoitsijamme. 

Kiertotalousperiaate vaikuttaa yhä vahvemmin yritysten toiminnassa. Sivuvirtojen arvo raaka-aineina aletaan nähdä, ja niistä kehitetään uusia arvo-osia prosessoinnin, esimerkiksi moniruuviekstruusion avulla. Tehokas moniruuviekstruuderi voi esimerkiksi tuottaa aivan uudenlaisia rakenteita. Myös ravitsemusarvoja voidaan parantaa yhdistämällä erilaisia raaka-aineita. 

Monet elintarvikesivuvirrat päätyvät tavalla tai toisella energiaksi. Pääjutussa vilkaisemme, miten syömäkelvoton elintarvikejäte kuten leipomotuotteet tai käytetty paistoöljy päätyvät liikennepolttoaineiksi. Vaikka liikenne on pitkällä aikavälillä sähköistymässä, tarvitaan välivaiheeseen kestäviä polttoaineratkaisuja, alleviivaa jutussa Honkajoki Oy:n toimitusjohtaja Janne Lukkarinen. 

Kiertotalouden ajatus tulee esiin myös siinä, että teollisuuden vanhoja koneita ja laitteita myös korjataan ja päivitetään sen sijaan että investoitaisiin kokonaan uusiin laitteisiin. 

Tähän aikaan vuodesta monen mielessä ovat sienet. Ne olivat kiinnostavia myös sodanjälkeisessä taloudessa, jolloin luonnonkasvien hyödyntämistä tutkinut Toivo Rautavaara julkaisi kirjansa Suomen sienisato (1947). 

Sienillä voitaisiin korvata resursseja sitovaa lihantuotantoa, visioi Rautavaara: ”Sienet ovat kansantaloudellisesti erinomaisen edullisia, ne kun ovat ”kasviriistaa”, jonka hankkimiseen ei tarvita peltoa eikä viljelytöitä, ei ylipäänsä mitään pääomansijoitusta, vaan ainoastaan sadonkorjuun ja säilönnän vaiva.” 

Teollisuudessa sienistä voitiin tuolloin valmistaa mehua, uutetta, sienisoijaa eli fermentoitua maustekastiketta, sienitahnaa ja valmiita ruokia kuten keittoja ja pyöryköitä. Tölkkisienikeitto oli Yhdysvalloissa jo tuolloin varsin suosittua.  

Kotitalouksissa rasvaan säilöntä eli paistaminen, purkitus ja purkin laardilla täyttö oli Rautavaaran mukaan paras säilöntämenetelmä. ”Näin saadaan vetisiksi, tilaaottaviksi ja niukkaravintoisiksi moitituista sienistä raskaimmankin työn tekijöille sopiva ruoka-aine, jonka kaloriarvo on sama kuin sianlihan”, Rautavaara kirjoittaa. 

Sienevää syksyä!