Turun Elintarviketutkijain Seura on purettu – Varsinais-Suomen jaosto aloitti toimintansa

Turun Elintarviketutkijain seura (TETS) ry on päätetty purkaa yhdistyksen sääntöjen mukaisesti kahden äänestyskierroksen tuloksen perusteella (16–17§). Ensimmäisessä kokouksessa 8.12.2021 yksinkertainen äänten enemmistö kannatti ehdotusta yhdistysmuodon purkamisesta. Toisen, 29.11.2022 pidetyn kokouksen yhteydessä järjestetyn äänestyksen perusteella kokoukseen osallistuneista jäsenistä yli 3/4 äänesti yhdistysmuodon purkamisen puolesta. TETS on toiminut vuodesta 1959 (ry 1960). Vuoden 2022 lopussa TETSillä oli 168 henkilöjäsentä, joista 8 oli opiskelijajäseniä, 3 kunniajäseniä ja loput varsinaisia jäseniä.

TETS ry:n vuosikokouksen 9.2.2023 yhteydessä keskusteltiin toiminnan jatkamisesta Elintarviketieteiden Seuran (ETS) jaostona (ETS:n hallitus on hyväksynyt uuden jaoston perustamisen omassa kokouksessaan 7.2.2023). Vuosikokouksessa äänestettiin jaoston perustamisen puolesta ja vuosikokouksen perään pidettiin jaoston perustamiskokous. Uuden jaoston nimeksi valittiin Varsinais-Suomen jaosto (VSJ). Jaoston ensimmäisen johtoryhmän muodostavat TETSin hallituksesta tutut Maaria Kortesniemi (puheenjohtaja; Turun yliopisto), Niko Markkinen (sihteeri; Measurlab Oy), Johanna Jokioja (Raisio Oyj) sekä Minttu Matturi (Turun kaupunki).

TETS ry tullaan purkamaan vuoden 2023 aikana ja sen omaisuus tullaan siirtämään TETS ry:n sääntöjen mukaan ETS:lle. ETS:lle siirrettävät varat korvamerkitään uuden jaoston käyttöön ja niiden käyttötarkoitus säilyy samanlaisena.

Koska ETS:llä on jo hallinnassaan TETSin jäsenrekisteri, TETSin jäsenet katsotaan automaattisesti uuden jaoston jäseniksi, eikä heidän ei tarvitse tehdä mitään, jos haluavat pysyä jaoston jäseninä. Uudet jäsenet voivat halutessaan liittyä jaostoon mikäli ovat ETS:n jäseniä.