
Luomu osaksi suomalaisten arkea
Luomun saatavuus on parantunut, ja hintamielikuva laskenut. Luomun myynti on lisääntynyt viimeisen vuoden aikana 15 prosenttia. Suomen luomumarkkinoiden arvo on 300 miljoonaa euroa.
Luomun markkinaosuus päivittäistavarakaupassa on 2,1 prosenttia. Suurimmat nousijat ovat mehut ja kahvi, lastenruuat, juustot sekä hedelmät ja vihannekset. Kauppojen valikoimissa on noin 3 000 luomutuotetta, joista yli puolet on suomalaisia. Arvoltaan suurin luomutuoteryhmä ovat hedelmät ja vihannekset. Toiseksi suurin on luomumaidot ja kolmanneksi suurin kananmunat. Kananmunien kokonaismyynnin arvosta luomua on 15 prosenttia.
Ammattikeittiöistä 37 prosenttia käyttää jo jotain luomuraaka-ainetta viikoittain. Eniten tarjoillaan luomukahvia ja -teetä, kotimaisista raaka-aineista viljatuotteita, maitoa ja maitovalmisteita sekä vihanneksia ja kasviksia. Julkisissa ruokapalveluissa luomua on eniten tarjolla päiväkotilapsille. Juha Sipilän hallituksen tavoite on, että luomun osuus julkisissa ruokapalveluissa tulisi olla 20 prosenttia vuonna 2020. Hinta ja saatavuus ovat suurimpia luomun käytön esteitä.
Kauratuotteista valtaosa vientiin
Luomuviennin tärkeimmät tuotteet ovat kaurahiutaleet ja -jauhot. Suomessa valmistetuista luomukauratuotteista valtaosa menee vientiin, jonka kasvua rajoittaa lähinnä pula raaka-aineesta. Muita suomalaisia luomuvientituotteita ovat leipä, perunajauho, luonnonmarjat, koivunmahla ja lakritsa.
Tärkeimmät vientimaat ovat Saksa, Ranska, Tanska ja Ruotsi sekä Yhdysvaltojen, Aasian ja Lähi-idän vauraiden maiden voimakkaasti kasvavat luomumarkkinat.
Suomessa on Euroopan suurimmat sertifioidut luomukeruualueet, kolmannes koko maailman luomukeruualasta. Ala kattaa lähes koko Lapin ja Koillismaan. Lisäksi on useita muita kooltaan pienempiä alueita. Tärkeimmät luomuluonnontuotteet ovat mustikka, puolukka ja koivun mahla.
Lisätietoja:
Jaana Elo
Luomuliitto ry / Koko Palvelut Oy
jaana.elo(at)luomuliitto.fi
Suosittelemme artikkelia

Vuosi 2023 oli luomulle haastava – vauhtia kasvuun voidaan hakea ammattikeittiöistä

Luonnonmukainen ruoka kiinnostaa eniten nuoria ja naisia – suomalaisten kiinnostus luomuun säilynyt ennallaan vaikeassa markkinatilanteessa

Luomumyynnin elpymistä saadaan vielä odottaa

Luomulastenruuat ovat pärjänneet haastavassa markkinatilanteessa

Luomua viikoittain ostavien määrä pysynyt ennallaan – luomun imago kuluttajien silmissä entistä parempi
Kumppanisisältö: Go On
